IRC-Galleria

Niinpä haihtui fiilis; jos ois joskus tiennyt mitä lapset tuo tullessaan....No nämä mun tyttäret on itse päättäneet maailmaan tulla ja leijonaemo olen aina ollut. Mun lapsia ei loukata ja tuskat kärsin ja vaikeudetkin, joskus varmaan vielä isompina kuin he itse. Mikä sen tekee, että lasten tuska sattuu enempi kuin oma???
Riitaa ja kinaa kuopuksen exän tai lähinnä uuden avovaimon kanssa, mustamaalausta ja kaikenlaista ilkeyttä, sen lisäksi esikoisen ikävät uutiset labrasta ja tyttöjen serkullakin (on mulle kuin oma lapsi) hankaluuksia. Rakenna tästä sitteen joulufiilistä...

Toisaalta naurattaa nuo lapsellisuudet, joita tuolta kuopuksen exän suunnalta tulee; että eiköhän kuitenkin oteta lusikka kauniiseen kätöseen ja kuitata huumorilla pikkusielujan höpötys, vai mitä lapsoseni?

Iso kiitos Countrywomanille Mytön tukemisesta!!!!!! Omienkin ongelmiesi keskellä jaksat olla muille tukena.

Samoin kuopuskullalla on kuitenkin hyviä ystäviä ja upea poika(mies)ystävä tukena!

Ja mikäs mulla on ollessa; maailman paras aviomies ja kaksi upeaa koirulia (sekä Leevin henki)!

Ja tietysti maailman upeimmat tyttäret ja niiden vieläkin upeammat lapset!!

Nyt pakkaamaan Rukan Joulua varten ja pahat mielet ja itkut pois!!!

HYVÄÄ JOULUA JA JOULUMIELTÄ SEKÄ UUDEN VUODEN ODOTUSTA KAIKILLE!!!

Niinhän se kävi mumman Keijukainen kyläilemässä. Makuuhoneeseen hän perusti tonttupajan, johon ei ollut sitten lupa mennä koputtamatta. Sieltä ilmaantui pieniä paketteja mummalle ja muillekin kasatolkulla. Käytössä olivat kaikki huovan tilkut ja kartongin ja lahjapapereiden palaset, joita vain löytyi, myös mahtavia maalauksia syntyi, sekä ruokahuoneen ovaan, että paperille lahjaksi muille. Ahkerana uurasti tonttunen.
Tokihan ehti Metsänneito myös metsään, yhteensä moneksi tunniksi lauantaina; välillä piti vain hakea lisää evästä kotoa. Entinen Tutkimuslaitos, jossa tutkittiin sieniä ja ötököitä muuttuikin Metsäpuodiksi, josta saa makkaraa (kuusenkävyt), leipää(sammalta), jäätel öä (sammalta joka on tökätty keppiin) ja vaikka mitä, valuutta on saniaiseuro. Oonakin osti suukkoja kauppiaalta, jolla oli evästauon jälkeen suklaalta maistuva suu... Ja kauppa kävi!
Ja joku kehtaa väittää etteivät nykyajan lapset osaa leikkiä! Pitää vain antaa aikaa ja tilaa muullekkin kuin tietstikoille ja telkkarille. Katsottiihan mekin eilen Suden arvoitus dvdltä, on muuten hyvä elokuva, mutta ei lasten yksin katsottava, joitakin aika ärkyttäviä kohtauksia siinäkin on.
On se mumman elo noiden pikkasten kanssa kyllä ihanaa, kun saa vaan nauttia. Olisko näin voinut tehdä omien lasten kanssa? Tokihan hyviä ja ihania hetkiä oli sillonkin, mutta nyt osaa vaan erilailla nauttia näistä ipanista. Tekeekö sen sitten ikä vai se, että en ole kuitenkaan täydessä kasvatusvastuussa näistä ihanaisista ipanista?
Seuraavaksi onkin sitten Hätähätä-äijän vuoro tulla yksinään mumman kullaksi, kunhan työvuorot Joulun jälkeen selviävät.

Nyt se Joulumieli vielä lisää kasvaa, kun ilmeisesti mumman oma Keijukainen Metsänneito on tulossa viikonloppua viettämään!!!! Soitti pirpana ja kysyi saisko tulla; olin luullut ettei nyt halua, kun ollut aika paljon poissa äitikkänsä luota viikonloppuja viime aikoina, mutta ihanaa kun tulee!
Kyllä välillä kaduttaa tänne muutto, nimenomaan tämä pitkä välimatka noihin rakkaisiin pikkuisiin ja niiden äiteihinkin, myös muut vähät sukulaiset ovat siellä "etelässä", eli harvoin nähdään. mutta kaikkeen sitä sopeutuu ja paljon uutta olisi jäänyt kokematta, jos tänne ei olisi lähdetty.

Välillä sitä miettii mitä kaikkea sitä onkaan elämässä tullut tehtyä. Onko ratkaisu ollut oikea? Joskus on jokin asia kaduttanut, mutta useimmiten sillekin on löytynyt selitys, miksi näin tein.

On hyvin harvoja asioita elämässäni joita katuisin, liekö oikeasti ainuttakaan... Tarkemmin ajatellen näin pikaisesti ei kyllä tule mieleen mitään. Värikästä on ollut ja toivottavasti samalla lailla jatkuu!!!

Joulumieli kasvaa näin antijouluihmiselläkin! Syynä on maailman paras päiväkoti, jossa nyt taass olen ollut parina päivänä töissä; sama tapahtui myös viime vuonna, kun Joulun alla olin siellä harjoittelemassa. Askartelua ja jouluhössäystä inhoavana menin, mutta ihe tapahtui: keksin mitä moninaisimpia askarteluja ja ihan omasta puupäästäni. Niinpä kävi nytkin, tänään tehtiin tonttutaulu ja huomenna olisi kai enkelin vuoro.
Tänään tosin, kun aamulla menin ei päiväkodin eteisessä ollut tonttuja vastassa vaan prinsessoja, enkeleitä, keijuja, spidemaneja, batmaneja ja teletappeja ja muitakin otuksia ja eläimiä...
Siellä oli eilen illalla ollut satupolku perinteisen joulujuhlan sijasta ja puvut olivat ahkerassa käytössä vielä tänäänkin. Lapset nauttivat ja aikuisetkin! Tosi piristävää kaiken Joulun keskellä, vaikka tosiaan joulumielen taas löysinkin.

Hyvää mieltä ja Joulun odotusta !

Kauheata kuinka vielä tässäkin iässä jännittää tuollaisia tilaisuuksia, pyörin ja heräilin kaiken yötä. No nyt se on ohi ja hyvin meni nelosella läpi! HYVÄ MINÄ!!!!! Ostin itselleni pullollisen rutikuivaa kuoharia, nautitaan sitten illalla tai huomenna.
Ensi viikolla sitten selvitellään opintojen keskeytysmuodollisuuksia.
Nyt pitäisi lähteä koikkujen kanssa metsään ja sitten maalata keittön puolipaneelit toiseen kertaan. Huomenna Itsenäisyyspäivää juhlistamaan mökille. Ihana hiljaisuus ja pimeys!

Hyvää Itsenäisyyspäivää itse kullekin säädylle!!!!!!!!!!!!

Keskiviikkona edessä tämän opiskelujakson viimeinen koitos; arviontikeskustelu. No eiköhän se klaaraannu, mutta aina se kuitenkin vähän jännittää, itsearviontikin vasta puoliksi tai neljänneksen tehty. Se sitten vasta vaikeeta on, arvioida omaa osaamistaan ihan rehellisesti, ei ali eikä yli...Ja miten osuu arvioinnit yhteen näytönvastaanottajan kanssa.
Oikeesti on ollut ihan valtavan mielenkiintoista tämä opiskeluaika, ikäväkin saattaa tulla joitakin asioita. opeja on kyllä ollut laidasta laitaan, joillekin tärkeintä lukea meilit pitkinpäivää ja me istutaan monistenippu edessä; senhän voisi tehdä toisinkin. Kai?
No meitä moneksi ja kai sitä tähän ikään on jo tottunut monenlaiseen...Kai? Näin aikuisena tuntuu, että olisi oikeus parempaan opetukseen, mitä tuossa talossa on joiltakin tahoilta saanut, jotkut tosin aivan huippuja, no sellaista elämä on...
Tuntuu vaan siltä ettei opiskelijaa arvosteta, me ollaan kuitenkin ihan omasta tahdosta lähdetty tähän ruljanssiin. Ei siis missään "pakkokoulutuksessa". No multahan se on kohta ohi, enkä kovin hyvää arvosanaa ko oppilaitokselle pysty antamaan.

Mutta, mutta olishan voinut toisinkin käydä, enkä olisi ikuna tutustunut niihin ihaniin ihmisiin joita nyt tunnen!

Itsenäisyyspäivän odotusta kaikille!

Nyt kun kaveritkin tietää niin tuntuu aika haikealta vaikka jouluun vielä yhdessä ollaan...
Aika vähän on yhteisiä päiviä enää. No sellaista elämä on. Onhan se ollut kuitenkin jo toista vuotta tuttu piiri ja aina on tiennyt, että ymmäretään toistemme vaikeuksia ja iloitaan iloista...
No niin kohta mä pillitän, ratkaisu ei sinänsä arveluta, eikä välimatka kuitenkaan ole kauhean pitkä, pidetäänkö yhteyttä, sen aika näyttää.

Kylläpä on ollut viimeaikoina aika melankolisia juttuja, vaikka itse iloitsen ratkaisustani.

Sanottiinpa mulle, että tapan sun, kun yhdessä aloitettiin, miten pärjään ilman tulkkia. No leikki leikkinä ja tulkkina lupasin olla edelleen.

Onko olemassa yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja?

Näyttöviikko onnellisesti takana, arviointi vielä edessä ja koulussa taas; toistaiseksi. Tarjottiin nimittäin sijaisuutta näyttöpaikkaan, tarjottiin itseasiassa jo ennen näyttöä. Mietin ja mietin ja tulin siihen tulokseen, että menköön syteen tai saveen otan sijaisuuden ja katsotaan mitä tapahtuu...Voisi ehkä olla mahdollisuus jatkaa opintoja vammaispuolelle tässä paikassa oppisopimuksella, se selviää joulunalusviikolla. Tulin vaan siihen tulokseen, ettei minusta vuodeosastolle hoitsuksi ole. Kyllä kehitysvammaiset on vaan niin mun juttu.
Ikävä kyllä tulee opiskelukavereita, meillä on kuitenkin ollut tosi hyvä jengi.
Ehdin tuossa pikaisesti piipahtaa "etelässäkin", siis Nummelassa, mutta tietysti silloin kun esikoinen kiersi Kiinaa ja kuopuksellekkin sattui töitä. Eipä paljon lapsiaan näe, vaikka niin kai se on tarkoitettukin, että aikuiset elää omia elämiään. Ikävä niitä isojakin vaan joskus on ja varsinkin niitä pieniä. Täytyy hommata webbikamera ja skype niin olis halvempaa pitää yhteyttä, kun kännyllä. Siinäpä muuten oiva joululahja, eipä ole tullut aikaisemmin mieleen.

Opiskellaan parhaillaan saattohoitoa ja kuolevan ja omaisten kohtaamista. Kukin opiskelija saa myös tuoda omia tärkeisiin kuolemiin liittyviä esineitä tai musiikkia tai muuta vastaavaa ja kertoa omasta surustaan. Meidän porukka on muutenkin kovasti herkkää ja itkeväistä niin maahanmuuttajat katsoivat pitkään, kun menimme kahvitauolle. Naurettiin, että ajattelevat varmaan, että onpa kamala koulu, kun oppilaat niiskuttaa ja halailee toisiaan; ovat vasta aloittaneet suomen kielen opiskelun meidän koulussa (siis mamut).
Muutenkin meidän ryhmään on osunut naisia, joilla tuntuu olevan rankkojakin kokemuksia vaikka muille jakaa. Mutta se kai meistä sitten aikanaan tekee hyviä hoitajia, että ymärrämmme elämää. Näin me olemme päätelleet, koska kaikki ovat olleet työharjoitteluissa ja näytöissä pidettyjä ja pärjätty on muuutenkin hyvin arvosanoin.
Ensi viikolla taas näyttö edessä, tällä viikolla viimeisett silaukset suunnitelmaan. Pientä kohennusta kaipasi muutama kohta, kun juuri luin palautteen opettajalta.
On ihan outoa, kun ukkokulta on kotona, ei oikein osaa tehdä mitään; on reppana flunssassa. Niiin sitä on tottunut tähän viikolla yksin (kolmin) olemiseen, että tuntuu tosi hassulta, että ukkokulta nukkuu tuolla sängyssä tähn aikaan viikosta...