Ihan hyvä loma! Erityisesti tulkoot mainituiksi seuraavat tapahtumat:
* Raision tehtaanmyymälä! Upea.
* Shop 'till you drop.
* Kolmisen viikkoa on aamuisin keittiön lattialta löytynyt pehmolelukoira, jota voi myös tyynynä käyttää. Olen tämän aarteen saanut joululahjaksi silloin, kun _varpunen_ oli vielä niin pieni poika, että tuollaisen söpöstelylahjan oli ostanut =) Kissat sen koiran tietysti keittiöön olivat kantaneet, mutta joka aamu, miksi? Mysteeri selvisi loman puolivälissä. Noustessani aamuteen keittoon näin keittiön lattialla hämmentävän tapahtuman: Kissamme Vaikku rakasti lelukoiraa hellästi.
* BB24/7. Aamulla, kun herää, voi laittaa telkkarista päälle kuvan, jossa minulle täysin vieraat ihmiset nukkuvat. Vähän koukutti, on täytynyt kotona kaksneljäseiskattomissa oloissa katsoa niitä koosteita. Hullua!!
* Viime yönä näin unta, että JKLn Kympin vieressä oleva ärrä oli Tampereen keskustassa ja olin siellä helkanuorten koulutuksessa mm. itisope-Annen kanssa. Hyviä unia kauttaaltaan koko loman ajan.
* Sain s-postia suurimmalta idoliltani. <3