IRC-Galleria

Viimeinen oikea koulupäivä, aurinko paistaa täydeltä terältä. Mäntyjen juurella tuoksuu makea kanervikko, maa pöllyää ilmaan kuivana. Pesäpallokentän reunalla istuu koko koulu, kiireettömänä ja tylsistyneenä. Minäkin, nahkakengissäni ja hameessani. Lippis jäi kotiin, kaulahuivista saa onneksi hiuksille suojaa ja aurinkolasit auttavat häikäisevään päivään.

- Vielä me tarvittais naisopettajia pelaamaan.

Tämä on jo toinen kerta kun pyydetään tänään! Enkä koskaan aiemmin ole pelannut mestaruusottelussa. Ja nyt minua ihan oikeasti pyydetään mukaan! Joo, tiiän. Tää on ystävyysottelu ja hyvässä hengessä. Kukaan toisista opettajista ei taida tietää, että peliin mennään joko satasella tai ei mitään. Häviötä itketään nurkan takana jos ei jo kentällä. Tuomarin solvaan mennen tullen. Ei, tätä ei arvata ja niinpä minäkin heilun kentän takarajalla ikihikinen räpsä kädessä.

Siellä, hiekkaa otsalla ja suussa, visertävän pillin erilaisin tuntemattomin koodein laulaessa, vaivun jonnekin yläasteen liikkatunneille. Piirrän salaa maahan nimmarin hiekkaan, niin kuin aina ennenkin. En minä niitä palloja kuitenkaan kiinni saa. Auringon kuvia silmissä yritän erottaa opettajat oppilaista ja kannustaa oman joukkueen pelaajia.

Muistoja valuu mieleen. Iltapäiviä Piippaharjun urkkakentältä, Jari löi pallon Olkkolan pellolle saakka. Kerran koululla satoi kaatamalla ja me hölmöiltiin kentällä niin, että sijaisope-Arja nauroi ihan kippurassa.

Lyön. Eka osuu, sen jälkeen ei. Ei se mitään, muut lohduttavat. Varpaat nahkakengissä ovat kuin tulessa, helmoista pitää pitää kiinni pesien välillä, ettei nolaa itseään muutenkin kuin urheilemalla julkisesti. Mutta palot tulevat niin nopeasti, että kohta olen taas takakentän hiljaisessa auringossa. Unelmissa. Muistoissa. Häikäisyssä.

Kunnes kentän reunalle piirtyy tuttu hahmo. *Koulutoimenjohtaja.*
Jokainen liike kentällä näkyy nyt minussa. Olen tulta. Pitää sinnitellä, etten syöksy etukentän näpyjä kaappaamaan. Saan pallon kiinni. Osaan heittää, isken upeita lyöntejä. Teen juoksun.

Olen muuttunut tiimipelaajaksi, joka loistaa omilla vuoroillaan. Olen täynnä adrenaliinia, ja samalla tuomarin moittiminen jää. Minä pelaan työni edestä. Kaikki tai ei mitään. Viimeinen mahdollisuus tehdä itsensä korvaamattomaksi.

* * *

Hävittiin kaks-nolla.

Ysit oli ihania. :)

Koska veikkaukseni ekasta finaalista oli niin onnistunut (olisinpa kirjoittanut sen ylös), tässä toinen:
Islanti
Ruotsi
Turkki
Sveitsi
Kroatia
Tanska
Bulgaria
Georgia
Albania
Ukraina

Vaikka toivon kyllä että sen sokean georgialaisen sijaan pääsisi mukaan melkein kuka vaan. Vaikkas Irlannin naakka takaisin kehiin! =)

Mutta miten multa oli mennyt ohi se Venäjän virallinen ennakkokatseluvideo, jossa Evgeni Plushenko luisteli taustalla? On se niin ihku, että meni koko biisi aivan ohi ja melkein jo äänestin Venäjää.

Saarioinen boikottiin!

Ihan rehellisesti sanottuna: Minulta pääsi itku, kun näin ensimmäisen kerran uusimman "Äitien tekemää ruokaa" -mainoksen. Siinä kaksi lasta leikkivät kotista leikkimökissä. Pieni poika ei saa ruoanlaittovuoroa tytön touhotukselta. Tyttö vielä toteaa pitkin nokkaansa, että hän saa määrätä koska on äiti.

Kuka haluaa äitien tekemää ruokaa, jos äiti on tuollainen biaatch?

Mä alan kyllä isona isäksi.

**** TUU UBUNTU TUU TUU TU-DUU! ****

= Tuomion torvien kajahduksia.


Hei hei äm-irk.


Hellät hyvästit. Ahdistus ja suru ovat käsittämättömät.

(Mä luulin, että kiinnyn paikkoihin, mutta ilmeisesti kiinnyn myös tietokonesovelluksiin?! Tää on ihan hivenen verran sairasta, näin varovasti arvioituna.)

Sveitsi voittaa!!

Paolon viisussa kaikki on täydellistä: tähtisilmäinen laulaja, italian kieli, euroviisuballadi, euroviisurytke, häikäisevän viaton hymy, usko tulevaisuuteen, noste, kaikki! Tänä vuonna ehkä äänestän ensimmäistä kertaa :)

Islantia käy sääliksi: hyvä ysäribiisi hassataan euroviisuihin. Azerbaidzanilla oli mieletön video ja ei kai biisikään huonompi (lisäksi tulee Azer-juttuja mieleen heti Päivin kertomina :)). Turkin biisistä tykkäsin kans, sen bändin levyn vois ostaa. Israelin laulaja on ihan varmasti Dana International itse. Norjan soisin voittavan.
Okei, kolmasosa vielä biiseistä näkemättä, mutta oi SVEITSI! Täällä jo lippuasi askartelen!!!

***

Sitte viikon laina: "Se, että meidät on nähty Lostarissa yhdessä, niin hui, voi ei."

No todella! :)

***

Kaikille koululaisille lisäksi hämmästyttävä lisätieto: Täällä galleriassa on sellainen kommentointimahdollisuus. Se on tietysti ollut ihan miellyttävää että palautetta galleriakuvista on tullut irl, mutta jotenkin vesittää sitten tämän sivuston?-) Ja <3 sille nuorukaiselle, joka muistutti vertaisiaan, että tolvanat, ei se galleria mikään irc ole. Oikein! =)

Badenbadenit takapihalla, hiukan palaneita käsivarsia ja kirkas aamuaurinko tien päällä. Siinäpä kesälomaa! Kuinka sitä muistaa maanantaina töihin takaisin...

Ja vaikka kuinka rok on rok, niin kyllä Sunrise Avenue popitti kovasti. Työhaastattelua ennen helpotti
Haberin ulina radiossa:

"I can’t believe it’s all right to cry for what you never lost now"

Ja entäpä Fairytale gone bad! Oh! Oh!
Ja entäs Fight 'til dying!

"We can reach little higher
We can tear down the sky
If something comes on the way we face it as one
Through the tears and the clouds
Through the times when they doubt
If something comes on the way we fight ‘til dying"

Paras kesähän on jo siis takana. Mielestäni parasta tässä kesälomassa oli Keski-Suomen asfalttihurjastelun lisäksi rantasaunan leppeä löyly ja talviturkin heitto ihanan lämpimään veteen. Siistiä, että kerrankin kevät jäi väliin! =)

*Pettymys*

Heräsin ihan maailman äkäisimpänä tänä aamuna. Ei auttanut yhtään, että Futurama oli jo puolivälissä. Ei auttanu yhtään, että MS:lla on ollu alkuperäiskokoonpano keikalla eilen. Ei auttanut yhtään, että naamaan on ilmestynyt fritsuhenkinen raita. Ei siis mikään lontti. Enemmän sitä tyyliä, että olen nukahtanut leukani päälle, iho on kurttaantunut ruttuun ja siitä on syntynyt skraidu. Oi miksi, oi miksi minulla on niin pitkä leuka?! Tiistaina on työhaastattelu, eikä fritsuraidoitettu naama käsittääkseni anna hyvää kuvaa ihmisen elämäntavoista. Onneksi Suomen huippumalli haussa -ohjelmassa opetettiin äsken meikkaamaan. Kyllä tää vielä tästä.

Pieni tiittana huutaa aidan takaa, kun kävelen töistä kotiin. "AI MITÄ!?!" No uskalsi se toistaa kysymyksensä, harvinaisen rohkea pieni ihminen. Tänään kuitenkin uskoin vähän aikaa olevani Muumien mörkö aka tosi pelottava. Kuka sun nimi on... Onko se Laukaan murretta? :)

Nimiä sitä minäkin tänään kyselin, tapasin uuden luokan. Kotiin lampsiessa mietin, että puolethan niistä nimistä unohtui saman tien. Odotan ensi maanantaita mielissäni, vaikka vähän vieläkin jännittää...

Valloitettu, kierretty, hiihdetty. Korree keli, hyvä luisto. Myötätuuli vei metreittäin eteenpäin, vaikkei itse vauhtia antanut.

Mulle tuli ekan kerran elämässä omaehtoisesta liikunnan harrastuksesta niin hiki, että paidassa oli hikiläikkä myös kaulan puolella. Vitsi, melkein otin siitä kuvan ja laitoin tänne. Uskomatonta... Mä oon harrastanu liikuntaa! Mahtifiilis.

Eilisen mielenmurheen jälkeen kyllä tekikin hyvää päästä eroon stressihormoneista. Ihmisiin pettyminen on joka kerta ihan yhtä rankkaa.