IRC-Galleria

"I see people". Niin, ei dead people, kun näin ihan oikeasti ihmisiä. Toissapäivänä kaupungilla ja tänään vähän kylillä. Se tuntuu niiiin hienolta :) Vaikka onhan se vähän outoa, vaunut mulla ja kaikkea.

Tänään euroviisujen alkukarsinta, kaikki äänestää Anttia =)

Nonni. Nyt oon virallisesti niin vanha, etten jaksa enää ees stalkata galleriassa. Mikä mua vaivaa? Onko se vaan tää gallerian uusi skini. (Mutta kuitenkin jo kahta finglannin sanaa oon käyttäny, sekin on NIIN ysäriä :D)

Sitte ku oon vanha, niin haluan kuunnella NylonBeatin Satasen laina -levyä. Pistin tän äsken soimaan, koska joku on varastanu (!!) mun Ilkka Jääskeläisen (!!!) levyn. Niin onko kultaa! (Tässä jo viisi huutomerkkiä, sekin NIIIN oldschool... *grin*)

Eilen oli merkkipäivä Jokelassa, mutta myös myönteisemmin: mä olen yhden irkkikaverin tavannu ~12v aikaisemmin. Eipä enää paljoa yhteyksiä pidellä, sekin jotain muutosta, jos ei nyt kasvua. Siihen aikaan näitä Nylkkäreitäkin tuli kuunnelleeksi.

Siihenköhän tää jotenkin melkein kyyneleet tiristänyt "Jos" -biisi liittyy:

"Jos sun äänesi kuulisin uudestaan
Niin sen nauhalle voisin tallettaa
Ja se kasetti olisi kultaa kalliimpaa"

-> Kasetti, repikääpä siitä :)

...joka tarttui varmaan Nuppuh:n blogista =)


Kirjotin tähän jo jutun, mutta sitte tuli angst ja deletoin sen. HIPHIP!

Mutta sellasta siinä vaikka mietin, että miten yhdistää syysmania lepoasentoon. Emmätiiä.

Hieno päivä. Kyllähän siinä taas saatiin vanhaa operukkaa itketettyä.

Kiitos! Ja onnea matkaan teille kaikille :)

Tänään ihmettelin parille oppilaalle rippikoulussa nuoriso-ohjaajalta kuulemaani viisautta: "Ennen avioliittoa ei saa olla seksiä, mutta lapsia voi kyllä olla". Kerroin miettineeni tätä jo liki 15 vuotta käsittämättä, miten se on mahdollista.

Niin, vastaushan tuli tietysti yhden nuoren suusta: adoptio. Mii stupiid. Noloa. Hetken syvä hiljaisuus. Sitten:

"Ai mut ope, ooksä siis 22-vuotias?"

Kyllä, lempioppilaani, kyllä olen 22-vuotias.

=)

Viime vuonna ei menny huonosti, 7-8/10 oikein. Saapa nähdä miten nyt :)

1. Semifinaali
Ruotsi
Armenia
Turkki
Israel
Islanti
Romania
Suomi
Malta
Portugali
Bosnia-Hertsegovina

2. Semifinaali
Kroatia -> vaihdankin Unkariin
Irlanti
Serbia
Puola
Norja
Tanska
Viro
Kreikka
Azerbaidžan
Slovenia

Ei ankeampaa tuttavaa
kuin hajoava huhtikuu.
Kun siihen silmä kajoaa
se riisuutuu
se hajoaa.
Se kaiken-paljastuksen kuu
se häpeäänsä sairastaa.
Ei ankeampaa tuttavaa
kuin sielunsairas huhtikuu."


- Aaro Hellaakoski

On ollut kamalan pitkä viikko, vaikka lyhyempi työn kannalta. Ei kannattaisi jättää lomalta univelkaa. Viikon kiukut niskassa heräsin tänä aamuna siihen, että silmälasit eivät istuneet nenälle, ruuvi oli ihan miten sattui. Koska pieni ruuvimeisselini oli hävinnyt juuri siihen paikkaan missän sen pitikin olla, mutta kätkeytyi salakavalasti, lähdin töihin sumussa. Kun pitää päivän päässä ihan vanhoja laseja, näyttää maailma suttuiselta ja kehnolta.

Työmatkalla näin (vai näinkö? Mistä sen nyt tietää?) tien päässä pienen liilan olennon. Se katosi silmänräpäyksessä. Sain sen kuitenkin kiinni pitkillä kintuillani ja kohdalla yritin vähän hymyillä sille ystävällisesti, näytti pelkäävän minua. Se näytti dinosaurukselta, tuolle lajille tyypillisesti sillä oli päässään kypärämyssy. Liila. Kun olin päässyt turvallisesti muutaman metrin liilasta olennosta ohi, alkoi takaani kuulua swish, swish, swish. Liilan toppahaalarin kahinaa! Se oli alkanut seuraamaan minua! Hiki kohosi otsalle, toivottavasti se ei leimaantunut, pureekohan ne, MIKSI se seuraa minua? Yritin kiristää tahtia, mutta olento pisti juoksuksi, swish, swish, swish, swish! Ei varmasti kävellyt metriä kauempana - pelotti niin etten tohtinut katsoa. Itku alkoi olla lähellä. Jos mitä, niin pieniä lilakkeja pelkään! Minut pelasti koira.

Tiellä seisoi suomenajokoira. Pysähdyin juttelemaan sen kanssa. Taputapu. Se ei muistanut missä sen koti on. Kiitin koiraa liilan dinosauruksen suhteen, koira lupasi vielä tsekata tilanteen ja lähti lilakin perään. Vaitonaisena jatkoin matkaani, päätä alkoi särkeä. Ihan liian rankka matka, ja ei edes puoliväli.

Tiesittekö muuten, että olen voittanut miljoonan? Tai siis, että kun kerron tuon asian, siitä tulee itsensä toteuttava ennustus, ja ihan kohtsillään olen upporikas. Tai nyt kun kaikki tiedätte, etten olekaan voittanut, niin onko se enää vain vale, enkä rikastukaan?

No, jos luulen, että elämäni on välillä vaikeaa, niin miettikää millaista on giraffilla. Kun se pesee aamulla hampaitaan ja tahnaa roiskuu kaulalle, niin miten se edes huomaa sen sieltä jostain keskeltä kaulaa? Mistä sillä olisi niin korkea kokovartalopeili? En oo giraffi, mutta tiiän miltä toi tuntuu.

Ei se ollu mikään aivovaurio tammikuun alussa, tai sitten se on pysyvää damagea. Se yläaula vaan on lämmin ja kiireetön, valoisa ja avara tila. Siinä hiukkaset leijuu vähän hitaammin ja tapahtuu tärkeitä asioita. Tänään käytäväkyttänä sain kuulostella hetken ihan rauhassa, auringossa ja kauas kylälle nähden. Siinä seisoessa voi vähän uskoa tulevaisuuteenkin. Kokeilkaa vaikka...