IRC-Galleria

*Pettymys*

Heräsin ihan maailman äkäisimpänä tänä aamuna. Ei auttanut yhtään, että Futurama oli jo puolivälissä. Ei auttanu yhtään, että MS:lla on ollu alkuperäiskokoonpano keikalla eilen. Ei auttanut yhtään, että naamaan on ilmestynyt fritsuhenkinen raita. Ei siis mikään lontti. Enemmän sitä tyyliä, että olen nukahtanut leukani päälle, iho on kurttaantunut ruttuun ja siitä on syntynyt skraidu. Oi miksi, oi miksi minulla on niin pitkä leuka?! Tiistaina on työhaastattelu, eikä fritsuraidoitettu naama käsittääkseni anna hyvää kuvaa ihmisen elämäntavoista. Onneksi Suomen huippumalli haussa -ohjelmassa opetettiin äsken meikkaamaan. Kyllä tää vielä tästä.

Pieni tiittana huutaa aidan takaa, kun kävelen töistä kotiin. "AI MITÄ!?!" No uskalsi se toistaa kysymyksensä, harvinaisen rohkea pieni ihminen. Tänään kuitenkin uskoin vähän aikaa olevani Muumien mörkö aka tosi pelottava. Kuka sun nimi on... Onko se Laukaan murretta? :)

Nimiä sitä minäkin tänään kyselin, tapasin uuden luokan. Kotiin lampsiessa mietin, että puolethan niistä nimistä unohtui saman tien. Odotan ensi maanantaita mielissäni, vaikka vähän vieläkin jännittää...

Valloitettu, kierretty, hiihdetty. Korree keli, hyvä luisto. Myötätuuli vei metreittäin eteenpäin, vaikkei itse vauhtia antanut.

Mulle tuli ekan kerran elämässä omaehtoisesta liikunnan harrastuksesta niin hiki, että paidassa oli hikiläikkä myös kaulan puolella. Vitsi, melkein otin siitä kuvan ja laitoin tänne. Uskomatonta... Mä oon harrastanu liikuntaa! Mahtifiilis.

Eilisen mielenmurheen jälkeen kyllä tekikin hyvää päästä eroon stressihormoneista. Ihmisiin pettyminen on joka kerta ihan yhtä rankkaa.

"Jos miehen tarvitsee ostaa hernekeittoa, niin perustaako hän kaupan? Ei, hän menee s-kauppaan ja ostaa hernekeittopurkin."

Tällä vakuuttavalla vertauskuvalla yritin viime yönä selittää Hankasalmen kunnanvirastolle saapuneille Nokia Mission edustajille (ei, Markku Koivisto ei ollut mukana), että jos tarvitsee yhteyttä Jumalaan, niin ei tarvitse perustaa itse uutta kirkkoa. En kyllä tiedä mistä moinen mielenlietsonta, minusta kun on ihan mukavaa, että Koivisto saa nyt rauhassa keskittyä siihen, mitä mieluiten tekee. Onhan se ollut varmasti raastavaa huopaamista suuntaan jos toiseen.

Hernekeittoa! Kuinka ihanan arkista :)

Ja nyt kun yhteiskunnallisista asioista aloitin, niin sille Ikelle voisin laittaa oman kännynumeroni. Tekstailkoon minulle, jos jollekin naiselle tarvii tekstailla. Minun käy niin sitä sääliksi... Minä en juoruaisi lehdille, että Ilkka on yksinäinen ja ihmissuhteissaan harvinaisen kömpelö. Kyllä jokaisen täytyy saada mokata oikein perusteellisesti ilman, että sitä lehdissä repostellaan... "Älä piittaa, jos sä mokaat, ei se välttämättä ole sun syys. Meitä jokaista täällä piirittää monimutkainen typeryys!" Ja sit voi arvata lyyrikkoa :)

Minä nukun aina hyvin. En heräile, näen paljon unia ja pidän nukkkumisesta. Tämä on ylpeyden aihe.

Viime yönä näin toistuvaa unta, että herätyskello on jo soinut. Näin unta, että olen hereillä ja valvonut jo pitkään. Näin painajaisia ja heräilin tämän tästä.

Yhdessä painaijaisista esiintyi englantilainen rumpali nimeltä Garry. Olin omassa uudessa keittiössäni, kaapistot olivat tummanruskeaa koristeltua puuta ja kaapiston ovissa oli lasit. Kaapiston takaseinät olivat myös lasia, ja jokaisesta kaapista sai sälekaihtimella säädettyä taidevalaistusta. Hiplailin kaappeja, jotka unessa olivat mielestäni tosi stylet. Katselin keittiössä telkkaria, ja jammailin biisin tahtiin ja lauleskelin mukana. Oli joku hyvä rokkimäiske, ihan top10 -tavaraa. Kesken biisin solisti kiljuu mikkiin, että heti Garry paita pois! Bändin muutkin pojat naureskelivat, että kyllähän mekin ollaan paidat heitetty pois (siis mitä, nyt vasta tajusin, oliko tämä Teräsbetoni-painajainen!?). Garry-rumpali tuskaili punaisena hiestä.

Garryllä oli silmälasit ja luonnostaan punertava tukka. Partaakin oli kasvanut. Vaikka Garry oli ihan kohtuullinen brittirumpali kasvoiltaan, oli ällistykseni suuri, kun näin hänen alavartalonsa. Kaulasta alaspäin häntä verhoili sininen kaulusteltta (siis kauluspaita, joka oli vaan järjettömän suuri). Garry nosti basson pois kaulastaan (sic!), höllensi kravaattiaan (myös sininen) ja heitti paidan pois. UAH! Raskausarpista mahaa jatkui varpaisiin saakka. Garry oli yrittänyt kursia suurinta osaa mahastaan armeijakangassäkkeihin ja puolijoukkutelttapusseihin. Yhdessä säkeistä oli mustat, isot niitit katu-uskottavuuden saamiseksi. Se säkki toi mieleen Mario Bros. ykösen Koopan.

Heräsin. Tämä ensimmäinen painajaiseni käsitteli siis joko liikalihavuutta, Koopaa tai Teräsbetonia.

Aloin jossain valveilla ollessani miettiä syyliä. Edellisessä työpaikassa ne olivat monen riidan aihe. Muistelin omia lapsuuden syyliäni hellyydellä. Kun äsken nousin ylös, kädessäni on syylä! Siis mitä!! Kerrankin ajatuksen voima toimii, ja sen sijaan että voittaisin lotossa, saan syylän!

Pidän tämän päivän aloitusta äärimmäisen epäoikeudenmukaisena.

>:(

p.s. puhumattakaan siitä, että loma loppui ja pitäis jo oikeastaan olla työpaikalla :)

...mutta sithän se voi taas tehdä comebackin.

Talvilomamatka takana. Autossa säännöt eläinkisaan tarkentuivat tällaisiksi:

Autosta, junasta ja bussista eläimen havaitessa:
-1p Koira, jota talutetaan
1p Kissat, hillerit yms. saukot, oravat, hankipoikanen, juna
2p Kissa, jolla on valjaat, joutsen, koira, kurki, pupu
3p Kotka, haukka, haikara
4p Aidatut eläimet, esim. lehmät ja lampaat, jotka tappelevat tai parittelevat tms., käärme
5p Hirvi, bambi, veturi (yksin)

Eli vain villinä liikkuvat eläimet lasketaan. Karanneet eläimet on aina plussaa. Koirasta ei välttämättä tiedä, onko karannut vai ajossa. Tai hullu omistaja päästänyt irti.

Oma saldo oli vain 1p kissasta.

Tästä otsikosta saivat ystävät aikanaan kuulla varmaan kyllikseen. Joskus viime vuosituhannen lopulla olin olevinani suuri lausuntataitelija, ja siipeilin huipun, Katri Mehdon, vanavedessä kirjastolle runoja lausumaan. Katrin esitys mykisti niin, että tuskin muistin omia ääneen sanottaviani. Mutta näin se Sirkka Turkan teksti meni:

"Mut mihin mä pistän mun pienen koiran,
jos sota syttyy,
mihin mä työnnän sen neljä tassua.
- -
Ja mihin mä lykkään siinä tohinassa kirjeen, jossa sanotaan,
että kyllä mä sua rakastan,
vaikka ootkin täys paska.
siis mihin.

entä mun ystävät,
ei niitä kyllä oo kuin kaksi
tai korkeintaan kolme,
yksi on jatkuvassa debiksessä,
on ollut jo kakskyt vuotta,
yksi aina auttaa mua

ja yksi on aina jossain muualla,
sen kanssa me pidetään yllä
siperialaista kontaktia
tai ollaan yhteydessä ikäänkuin ilmarenkain,
huhuillaan tuuleen.

- -
miten on: oletko yksin sinä iltana,
kun sota syttyy,
vai odottaako sua sittenkin joku jossain sateisilla kaduilla.
jos jokainen löytäisi ihmisen, jolle voisi sanoa:
sä olet mun naurava onni,
sua mä rakastan hautanikin lävitse,
ei se mitään tuutsä tai meetsä kun sä vaan oot olemassa."
Sirkka Turkka: Yö aukeaa kuin vilja


Uah. No. On se hieno proosa hienoa proosaa, vaikka kyllä se sinä ystävänpäiväntienoon iltapäivänä, Katrin uskomattomalla tulkintakyvyllä vedettynä, oli jotain maatajärisyttävää. Yhdessä sanassa ja äänteessä oli koko tuulinen tundra ja ystävät sen laitamilla. Muistan vaan, kuinka istuin siinä lavalla, ja mietin että eihän helkkari, nyt itkettää ja kovaa. Miten se teki sen? Se teksti eli ihan uskomattomiin tarinoihin mun mielessä.

Mutta teille, kaukaiset ystävät: Huhuillaan tuuleen :)


j.k. Kuriositeettina mainittakoon, että tätä esitystä oli katsomassa eräs tuttavaksi tullut partiopoika. Oli sen verran pieni poika silloin, että taisi nukahdella takapenkissä. Sitä nykyä olin kintuiltani pidempi kuin tuo takapenkin Torpedodo - se kertonee jotain ajan kulumisesta ;)

Eilen alkoi Ronja, ryövärintytär töissä. Yhtäkkiä korvissani kaikui oman erityisopettajani ääni, näin taas hänen sinisen olemuksensa ja koko ala-aste valui päälle. Mahtavaa! Olisinpa vielä yhtä hyvä lukija kuin idolini Pikku Akka. Mutta on se Ronjakin hyvä, ei tarvitse olla edes hyvä lukija, että Ronja vie mukanaan. Loistoa.

No tänään sitte piti tulla uudet sängyt (niin, on sitten erotessa helpompi viedä punkka mukanaan, eeh heh hhee). Lukutaito on ihmeellinen asia, ei se varastomies tuonut kuin yhden. Soitto soi kännykkään: "Ne ei tuonu sun sänkyä. Joo ne unohti sen. Tänne tuli vaan tää mun." AHA?! En kyllä ees tajunnu, että miten niin ei mun sänkyä, vasta sitte ku puhelu loppui niin mietin, että tässä oli nyt jotain mätää.

Jäin sitten kotiin venailemaan sitä varastomiestä, jotta voin sitä moittia. Logistikot, sanon minä. Eli en menny Koivusen Aria kattomaan, vaikka tuli ihan varta vasten tänne käymään.

Tässä sitä nyt ootetaan.