IRC-Galleria

Tea lovers.Maanantai 07.01.2008 23:20

Oikea alareuna. Mieleen kilahtaa heti Kilpisjärvi. Kiitos Sanpan, hän on jälleen elämässäni. Tee siis.

Ihmeellisiä juttujaMaanantai 07.01.2008 23:20

Miksi Hesen työntekijöillä on niin oksettavan rumat työvaatteet?

Missä on mun petrolinsininen hupparitakki?

Miksi Liptonin Ruusunmarja-Vadelma -teetä ei myydä kuin tukkupakkauksissa?

Miksi sanotaan, että monot, vaikka niitä on kahdet? (Tämä Eila A.:lta lainattuna)

Ostin perjantaina sukset. Taivahan taatto lähetti hiihtämistä varten lunta heti, kun palasi duuniin. Joten tänä aamuna oli satanut. Illalla kiskaisin upouusilla monoillani takikselle. Tuli mieleen lapsuus. Olin ensimmäistä kertaa saanut isoveljeltä perityt sukset jalkaan. Muun perheen palatessa sisälle, jäin pihalle hiihtelemään letkeästi. Mutta sitten yllätti pissihätä! En osannut avata uusien suksien siteitä. Kodin ovikello oli niin korkealla, etten ylettänyt siihen (olen mahtanut olla muuten ihan tiittana). Yritin osua ovikelloon suksisauvalla. Ei auttanut. Jaloissa lämmittivät jo muutkin kuin villahousut.

En siis äsken saanut uusien suksien siteitä edes kiinni. Heti tuli mieleen sen hetkinen villahousutilanteeni. Onneksi monot soljahtivat kohta kohdalleen. Ensimmäiset kiskaisut vitivalkoisella lumella. Epäilin, josko sittenkään viime talven hiihtoreissulla oli vastoinkäymisten syynä paskat sukset - ehkä syy tosiaan oli hiihtäjässä jo tuolloin?

Mutta ei, hetken räpiköinnin jälkeen sivakoin kuin UKK.

Olen suomalainen.

I'm walking on the ice..Tiistai 25.12.2007 20:21

Oli hyvä joulu. Aatonaattona meinasin kuolla nauruun. EyeToyn reaktiopelit puoli yhdeltä yöllä ei välttämättä ole paras ratkaisu :D Jouluaattona sain ihan tosi hyviä lahjoja (Myyrä-kirjan, Hello Kitty -krääsää, magneettitaulun, palapelin, Pokka pitää -dvd-boxin ja vaikka mitä ihkua, oli taas lahjoja aivan mielettömästi), ruoka oli aivan äääääärimmäisen hyvää ja ei tullut edes tappelua. Kinkku oli ylikypsää (aww <3) ja vintistä löytyi vanha MS-kasetti, vuoden 89 ja 91 bootleggejä...! En jääny myöskään ilman perintöä; äiti ymmärsi lahjan idean. Vaan olipa sitten ihan vetelänä, että miten uskaltaa ajelulle lähteä. Ja että voisikohan samalla käydä kukkatukussa. Ha!
Joulupäivänä oltiin jäällä melkein koko perhe ynnä naapurit. Vesiputki oli jäässä ja sahattiin moottorisahalla ja hakattiin ja kiroiltiin ja kiinnitettiin painoja. Ja mä luistelin. Jäällä oli vettä ja siitä nousi ihanan talvinen tuoksu. Se oli niin ihanaa. Sitä vapauden ja ylemmyyden tunnetta!
Kotimatkalla Riepu oksensi tunkiolta syömänsä kalkkunarullan kuoret, tiedetäänpä nyt ainakin, mihin se tulee kuolemaan (ei tullu koko verkkoa).
Hyvä joulu.
"Caution! Consult your physician before engaging in any exercise program."

Ja omena päivässä...
"Miksi lukiolainen jättää reppunsa luokkaan?
- Ruokalassa on pinaattilettuja."

Eli, maailman helpoin tapa hankkia Raijiksen pitsa. Oon vaan kieriny maassa naurunkyyneleet silmissä, ei tuu mittää...

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/koulut-tyhjennetty-hankasalmella(32624).ece

MaalaistolloSunnuntai 09.12.2007 23:17

Viikonloppuna katottiin Simpsonit -elokuva suomenkielisellä dubbauksella. Vähän erikoista :) Parasta oli kuitenkin sen, että Cletus Spucklerista oli tehty jyväskyläläinen. Selkeä NykäsMatti-aksentti. "Iha ykööne", "Vähää pahaa" jne. Tunsin yllättävää sympatiaa Cletusta kohtaan. Aika hottis!

Sitte tuli Maggiesta mieleen yks kaveri, joka on yleensä aina ihan turpa tukossa ja joutuu läimimään ottaansa, ku kaikki muut on niin tolloja. Täysin yks yhteen.

Niin ja lumiloma Oulussa osoittautui vesisateeksi ja -lätäköksi ja onhan siellä ihan sairaan pimeää. Kympiltä jos nousee jalkeille, niin siitä kirkkaammaksi ei päivä valkene. Tokihan tänään on perimätiedon mukaan vuoden pimein päivä, mutta jotain rajaa hei! Muuttakaa tänne Laukaaseen, täällä on asiat paremmin :)
Näin äsken unta, että opetin pojille virkkausta. Tehtiin sellaista koosh-palloja. Enneuni? Veikkaan, että myötäilee eilisiä "mä en osaa mitään" -fiiliksiä. Tuleehan kaikille muillekin sellaisia, tuleehan? Vai onko erityistaitojen puutteen säännöllinen sureminen mun erityistaito?

Eilen kyllä toi joonas`` kertoi, että sen kaverilla on dataa, jossa mä rähisen valtavan onnistuneesti. Omasta mielestänikin se oli kyllä ehkä parasta niistä kerroista, kun oon maitoni nostanu. Ei ollu vielä youtubessa, sääli.

Erityistaidot: vasemman peukalon lenksuttelu, rähinä.

Mullon finni, anna saikkuuPerjantai 23.11.2007 16:03

En oo kyllä ennen kuullu, että finnin takia sais sairauslomaa, mutta nyt on sekin maailman ihme nähty.

Sitte toisena juttuna sellainen muisto, kun multa oli joskus vuosia sitten jääny jemmaan 50 frangia lomarahaa. Kävin vaihtamassa sen Suomen valuutalle JKL:n Nordeassa, meni vähän vajaa tunti siellä jonotellessa, mutta kai mä siitä jonkun 37 markkaa silti sain. Kävin sillä rahalla ostamassa viikon ruokatarpeet ja olin tosi iloissani, kun sellaisen yllätysrahan olin löytynyt. Silloin olin opiskelija ja elin ilmeisestikin pyhällä hengellä.

Lopuksi vielä suositus laihduttajille: ruokapöydässä kun lukee Sonja O. kävi täällä, niin ei siinä kauaa viihdy, eikä ruokakaan maistu. Aina kun kirja alkaa käydä mielenkiintoiseksi, siinä aletaan puhumaan turpeista huulista ja viiksistä jotka hipovat paikkoja, joita ei voi tässä mainita. YÖK.

Kohta MS. :)
Eli nyt vasta minut on bongattu galleriasta. :)
Alkaa taas sensuuri sen suhteen, että mitä täällä päiväkirjassa voi lätistä. Vaikkakin tuntien nykynuorison, niin jos täällä ei oo jotain galleriakyselyä, esim. "testaa ootko hello kitty vai snoopy" -testiä, niin ei näitä muita merkintöjä kukaan jaksa lukea... ?)

Ihan hyvä päivä kyllä. Lopputuloksena oli yksi kirkkoveneen kuva etusormessa, mutta kävin sen liottamassa pois tuolla Peurungassa. Vesijuoksu on ihanaa. Melkein jo ymmärrän sen endorfiiniasian likkunnan jälkeen.

Printtailin muuten tämän galleriapäiviksen paperille, kun en ole oikeaa päiväkirjaa puoleentoista vuoteen kirjoittanut juuri lainkaan. Pari merkintää taitaa paperiversiossa olla. Aika jännä oli lukea noita vanhempia merkintöjä. Se ihanuushan tässä on, että huomaa, kuinka hyvin asiat on nyt. Voi nauttia elämästään :)

Mietiskelin joskus Hanksun työpaikasta lähtiessä, että voiko piexulaisia oppia .. no. Rakastamaan, sillä tavalla.. ei romanttista rakkautta vaan niin kuin ihminen voi työtään rakastaa. Niin nyt voi sanoa että ei, ei oppinut. Mutta nämä laukaalaiset ovat kyllä äärimmäisen ihania.

Kaikki on nyt niin ihanaa. Oisko nää nyt niitä endorfiineja? :)

TuusulaKeskiviikko 07.11.2007 19:37

Kävin kattomassa galleriaan viimeisimmäksi lisätty päiväkirjamerkintöjä. *tun mese on otettu jonkun koneelta pois ja joku taas arpoo kuka BB-asukkaista olisi.

Oon ihan jäässä, en voi kuvitella mitään noin kamalaa. Hätäuloskäyntien reittejä mietittiin syksyllä ja naureskeltiin kun ei oltu ihan varmoja, että mistä mennään...

Ja niin kauniin valkoinen kun maailma oli tänään.