IRC-Galleria

ku en sit tiiä et tajusko kukaa et eihä siin olis mitää JÄRKEE kirjottaa mitää ääni merkintää ni se oli sillei vitsi hehe :D:DD:D:D:D:D ja sit tää on niinku sillei muka tosi hauskaa et niinku toistan tälläst tyhmästi kirjotettuu ***BLONDI''' textii tällei kirjottelen ni et kirjottelen vaa ni onks tää sit muka hauskaa jooh läppääää xDDD

EI SAA OTTAA TOTA ÄSKEIST MERKINTÄÄ SIT VAKAVAST KU SE OLI VAA SELLANE LÄPPÄ HEHEHEHE :D:D:D:D EN OO KAUHEE VAKAVISSAA YLEENSÄ!!!!!

EI SAA OTTAA TOTA ÄÄNIMERKINTÄÄ LIIA VAKAVASTI KU EN OLLU TOSISSANI!! :D:D:D:DD:D

Nii en jaksa ny mitää ääntä ni kirjotan äänimerkinnän...

nii et moiiii... moiii (puhel möreellä äänell) MOI!!! hehehe, läppä... nnii täs äänimerkintää vaa jee.... mitteepä tuota heh juu.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kolmasosa ranskalaisten olemuksesta paljastuikin hilloksi, eikä näinollen hyökkäys olisi millään tavoin mahdollinen edes suotuisissa, tulitauottomissa olosuhteissa.

Pensaassa majaileva kumisaapas kuitnkin taas tiedottaa, että tuli olisi lopettanut jo taukonsa ja tekisi töitä vähintään 7 tuntia päivässä aina maanantaista perjantaihin saakka. Toledolaiset hammaslääkärit ovatkin kauhuissaan siitä mahdollisuudesta, että niinkin suuri määrä hilloa saapuisi heidän kyläänsä, mutta on toisaalta tyytyväinen, että tuli ilmestyy taas tulitikkua raapaisemalla.

Juuri saamamme tiedon mukaan ranskalaiset soturit ovat hyökänneet pan- ja monossarivaunuin pieneen espanjalaiskylään. Tulitaukoa edeltää juuri tällä hetkellä tauko tulituksesta, sillä ihmisolennot ovat keksineet että on hauskempaa heitellä kanelitankoja ämpäriin kuin repiä läskiä irti luista.

Läheisestä pensaasta raportoiva kumisaapas muistuttaa kuitenkin, ettei liialliseen riemuitsemiseen ole vielä aihetta, sillä ranskalaissotureilla on pelottavat naamiot ja monien litrojen varastot liehuvaa pekonia.

Jos voisin matkata ajassa taaksepäin, matkaisin varmasti sihen aikaan kun laaksossamme kaikki oli vielä vihreää. Talojen sammaltenpeittämät katot tuntuivat katoavan vihreään niittyyn, joka alkoi kylän reunalta ja jatkoi matkaansa aina horisonttiin saakka. Vapaina juoksivat hevoset tuota vihreää aavaa pitkin, aivan kuin vapauden symboleina. Niin, aika laakson kylässä oli rauhallista ja huoletonta - juuri sellaista kuin elämän tulisikin olla. Tässä maailmassa ei kuitenkaan mikään tunnu kestävän ikuisesti ja niin koitti aika, jolloin harmonia sai väistyä kaaoksen tieltä tässäkin idyllisessä ja pienessä, vehreän ruohomeren reunalla sijaitsevassa kyläpahasessa.

Taivas kaartui sinisenä ja kauniina minun pääni päällä kun juoksin kohti sitä paikkaa, johon olin monesti aiemminkin paennut tehtyäni jonkun ilkeän pilan jollekkin kylän aikuisista. Tuo kyseinen paikka sijaitsi lähellä vesiputousta, aivan metsän reunalla piikkipensaiden takana; se oli jokaisen nuoren pojan unelmien täyttymys, oma salainen luola osta kukaan muu ei tiennyt mitään. Saapuessani pensaiden luokse vilkaisin nopeasti ympärilleni varmistaakseni että kukaan ei nähnyt minua, ja todetessani olevani itsekseni työnsin muutaman pensaan piikittömistä kohdista sivuun paljastaen samalla niiden takaa alkavan polun, jonka olin sinne raivannut kyllästyttyäni nyppimän kirveleviä piikkejä ihostani joka luolareissun jälkeisenä iltana.

Luola itsessään oli ihan tavallinen luola: siellä oli vettä, jääkaappi, mikroaaltouuni ja 27 ihmistä, jotka oli nyljetty ja upotettu suolaliuokseen. Itse tykkäsin leikkiä näillä suolatuilla, ihottomilla ihmisillä niin, että revin niistä pieniä lihakimpaleita, jotka upotin suklaaseen ja huusin kuin pallogrilli.

Olipa kerran eräs vanha, pitkään elänyt vanhus, joka oli koko ikänsä ammatikseen metsästänyt helmiä. Iän myötä oli hänen kykynsä kauniiden helmien löytämisessä kasvanut ja vanhoilla päivällään hän pystyi jo simpukan nähdessään sanomaan onko sen sisällä kimaltava helmi vai kannattiko kyseinen simpukka jättää rauhaan. Vaan vanhuus ei tule yksin, joten oli aika jolloin aamu koitti mutta helmensukeltaja ei sukeltanutkaan tavalliseen tapaansa auringon ensi säteillä turkoosiin meriveteen, vaan jäi sängylleen makaamaan liikkumattomana, mistään välittämättä ja illan tullessa häipyi hänenkin henkensä pois ruumiista jota oli asuttanut jo miltei vuosisadan.

Pieni kylä, jonka laidalla helmensukeltaja oli asunut, oli suruissaan tuon hienon miehen menetyksestä ja niinpä koko kylän väki kokoontui poismenneen talon luokse päät painuksissa miettimään vanhan miehen heille kertomia viisauksia. Vaan silloinpa asteli metsästä hienoimmasta silkistä tehtyyn uniformuun pukeutunut kettu, tyylikäs hattu päänsä päällä keikkuen, ja astelipa hän röyhkeästi läpi surevan väkijoukon kuono ylväästi taivasta kohti osoittaen ja turhautuneesti tuhahdellen. Päästyään aivan oven eteen hän kääntyi ympäri, selvitti kurkkuaan ja alkoi puhumaan selkeällä ja kirkkaalla äänellä.

- Hyvä herrasväki, se sanoi, tämä päivä on meille kaikille varmasti yhtälailla suruntäyteinen ja ikävä, mutta tahtoisin muistuttaa että te, hyvät naiset ja herrat - mikseivätpä myös lapsetkin - olette velkaa metsän ruhtinaalle, arvostetulle Ahmed-apinalle, 300 helmeä ja mikäli te ette maksa niitä, hyvä herrasväki, seuraavaan aamuun mennessä, lähettää Ahmed-apina parhaat perijänsä teidän kannoillenne ja silloin, niin, aivan varmasti silloin viimeistän te maksatte velkanne, jos ette muuten, niin antamalla henkenne, joista kunnianarvoisa johtajamme, Ahmed-apina, voi puhalluttaa ilmapalloja.

Saatuaan tämän kaiken kerrottua lähti kettu rivakasti takaisin kohti metsänreunaa, ja yhtä äkkiä kuin kaikki oli alkanutkin, oli ketun viimeinen hännänhuiskahduskin kadonnut metsän siimekseen jättäen vain hölmistyneet kyläläiset tuijottamaan peräänsä. Kun viestin sisältö oli mennyt hidasälyisimmänkin kyläläisen ymmärrykseen, oli kylässä jo sekasorto ja kaaos päässyt valloilleen kun jokainen kyläläinen kiireesti etsi uima-asuaan ja säntäsi kohti merenrantaa.

Ja niin koko sinnikäs kylänväki oli yhteistuumin etsimässä helmiä pienestä poukamasta, josta heidän käsityksen mukaansa edesmennyt helmensukeltaja oli helmensä sukeltanut, jotta saisivat maksettua nuo hirveät velkansa säästyäkseen karmaisevalta kohtalolta metsänhaltijan ilmapalloina. Harmi vain, että yksikään heistä ei osannut uida ja niin kaikessa tarmokkuudessaan jokainen kaikista kylän rannalle raahautumaan kykeneväisistä ihmisistä oli iltaan mennessä heittänyt henkensä ylväässä yrityksessään pelastaa oman ja lähimmäistensä nahan. Yön laskeutuessa kylän ylle kuului vain muutaman lapsen lohduton itku.

Seuraavana aamuna metsän keskelle vievältä polulta saapui kolme kimalaista ja yksi kärpänen täysissä sotavarustuksissa. Huomatessaan ettei kylän väki ollut onnistunut velanmaksutehtävässään, lähtivät he etsimään kyläläisiä, jotta voisivat uhrata heidän henkensä ja tehdä niistä ilmapalloja. Kimalaiset löysivät itkevän ihmislapsen, tökkivät tätä muutaman kerran myrkyllisillä pistimillään, mutta tajutessaan, että lapsi ei välttämättä pariin kimalaisenpistoon kuole, etsivät lähimmän sekatavarapuodin ja ottivat pari pussillista erivärisiä ilmapalloja.

Saatuaan ilmapallot metsän ylväs hallitsija, Ahmed-apina, tokaisi lakeijoilleen, että oikeastaan nämä ilmapallot olivat paljon parempia kuin ihmisilmapallot tai helmet.

Tähtien valo valuu ilmakehästä läpi, taittuen ja vääntyen, kauniisti tuikkien. Jo vuosituhansia ovat ihmiset kallistaneet päänsä näitä valopisteitä kohti, milloin rukoillen toivo sydämessään roihuten, milloin konkreettisesti suuntaa hakien taipaleidensa varrella. Näihin yötaivaan ilmiöihin ovat varmasti jo ensimmäiset ihmissuvun edustajat liittäneet niin ajatuksia kuin kysymyksiäkin; voittoisalla hetkellä huutanut niille kiitostaan kun taas tappion aikana kironnut koko maailman niiden alla.

Suuret tunteet, jotka ovat tähtiin liittyneet, ovat hyvin ymmärrettäviä, sillä mikä voisikaan olla yhtä aikaa niin arkista ja jokapäiväistä ja silti samalla niin taianomaista ja kiehtovaa kuin nuo päällemme vain öiseen aikaan ilmestyvät valoilmiöt. Meillä jokaisella on varmasti edes yksi muisto tai yksi ajatus, joka liittyy jollain tavoin tähtiin ja avaruuteen.

Vaikka tietomme näistä asioista on lisääntynyt niin siltikään ne eivät ole menettäneet tunteisiinvetoavaa vaikutustaan ja usein ne ovat osana ihmisten käsitystä siitä, mitä romanttinen on. Jotta voisimme ymmärtää näitä tunteitamme näitä kaasupalloja kohtaan, meidän täytyy ymmärtää sitä historiaa, joka meillä niiden kanssa on. Tämän takia olenkin päättänyt kysyä muutaman kysymyksen alan asiantuntijalta, Mikolta.

Hei Mikko! Näin astronomian ja tähtienvälisen aineen fysiologian erikoisasiantuntijan ominaisuudessa, mitä haluaisit ensimmäisenä kertoa lukijoillemme ihmisten ja tähtien välisestä pitkästä ja kiihkeästä suhteesta?

- Tähdet on kirkkaita. Ihmiset ei aina. -_-

Tämän loistavan, zenmäistä viisautta sisältävän aloituksen jälkeen onkin hyvä siirtyä itse aiheeseen! Kävellessämme öiseen aikaan ulkosalla, tähtien loistaessa yllämme, koemme usein syvää kaipausta rakkaidemme luokse. Miksi tällaiset tunteet yhdistetään ihmisten - tai ainakin länsimaisten ihmisten - keskuudessa tähtikirkkaiseen yöaikaan?

- Syytän valtiota.

Eli mielestäsi tähdillä itsellään ei ole vaikutusta tässä asiassa, vaan yhteiskunta on ajanut meidät sellaiseen tilaan jossa ainoa mielen toimintamalli on kuvailemani kaltainen?

- Olen sitä mieltä, että kurkotus taivaalle on ihmisen viimeinen yritys päästä pois tästä tuhoon itseään työntävästä yhteiskunnasta, jota likaiset ajatukset ja rappeutuneet toimintamallit työntävät eteenpäin. Viimeinen yritys löytää jotain pyhää, jotain jumalallista.

Se oli kovin tyhjentävä vastaus. Mikä on se asia, joka sai sinut kiinnostumaan tähdistä?

- Niiden symbolinen merkitys. Sitäpaitsi, miten jokin, joka on niin kaukana, voi tuntua samalla olevan niin lähellä.

Niin, tähdethän ovat samalla niin jokapäiväisiä ja silti niin kaukana arjesta, kuin mikään voi olla. Tässä taisikin olla kaikki minun kysymykseni tältä erää. Näin loppuun voit, jos haluat, sanoa vielä muutaman vapaavalintaisen sanan lukijoillemme.

- *tuhinaa* ijööö

Kiitoksia kovasti tästä haastatteluhetkestä! Toivottavasti koit tämän yhtä valaisevaksi retkeksi kuin minäkin!





...ja kun kuu säteensä luo alas taivaalta, voi sitä siltaa pitkin kävellä ja löytää itsensä.

Kirjoittelin pari tyhmää, huonoa vitsiä Tony Halmeesta.

---

Tony Halme käveli Helsingin kadulla kun yhtäkkiä pieni somalialaista alkuperää oleva mies juoksi hänen pyllynsä sisään. Asiasta kimpaantuneena Tony huudahti äkäisenä pyllyssään lymyilevälle miekkoselle muutaman valitun sanan sanojen "exit" ja "only" tarkoituksesta.

---

Ala-astevierailunsa jälkeen Tony Halme joutui poistamaan kuusi alle 10-vuotiasta, englanninkielentaidotonta lasta peräsuolestaan.

---

Tony Halme oli sammunut maahanmuuttajien yökerholle ja koska paikalla ei ollut enää muita kuin hän ja yökerhon omistaja, päätti yökerhon omistaja - homo ja hyväksikäyttäjä kun oli - käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kokea hieman seksuaalista mielihyvää tuon lihaksikkaan valkoisen miehen avulla. Hitaasti hän veti ensin Tonyn ja sitten omat housunsa alas, otti jäykistyneen siittimensä ja työnsi sen peräreiästä sisään: samassa Tonyn peräsuolessa sijaitsevat hampaat pureutuivat yhteen ja katkaisivat maahanmuuttajataustaisen yökerhonomistajan peniksen.
- Etkö osaa lukea?! huusi Halmeen peräaukko vihaisena niin että peniksenpalat lentelivät tuskasta karjuvan yökerhonpitäjän paljaille reisille.

---

Huonosti pyyhitty pylly koitui sadan ihmisen kohtaloksi, kun elokuvateatterin yleisö erehtyi hämärässä luulemaan kansanedustaja Tony Halmeen persettä ulko-oveksi.

---

Entisen vapaapainijan on vielä tänäkin päivänä vaikea puhua nuoruuttaan ja lapsuuttaan varjostaneesta tragediasta.

"Se... se ei ollu helppoo... tiedätkö ku sä joudut joka päivä kohtaa sen... meet kakalle ja kaikki on ok, mut just ku oot lopettamassa, ni se kakka hyppääki takas sun reiästä sisälle ja pahimmillaan sä oot sit siellä vessassa loukussa tuntikausia ennenku sä oot onnistunu vetää tarpeeks nopeesti."