IRC-Galleria

Varokaa minun silmäägähägähäghää! Kukaan ei varonut ja niinpä silmäni ei ollut varovaisuudesta rikas. Silmässä oli tulehdusta ja se piti ottaa poies! Uuh, huusivat kylän koiraat, uuh beibe! Tulehdusta!

En juurikaan välittänyt heidän huudoistaan, haudoin silmääni kananmunalla. Kohta jo paistuivatkin poroiksi, ja sitten oli ihan tarpeeksi poroa. Lihaa.

Hei vain sanoi lääkäri sitten. Sitten menin hänen mukaansa. Kiitos vain sanoin kun hän paransi. ÄLÄ PUHU! Muuten ei parane! Huusi lääkäri kovaa. Olin sitten hiljaa.

Kotiin menin varovaisesti taksilla, en tiennyt saiko taksikuski puhua, joten en puhunut. Edes hän ei puhunut, eli taidan olla osittain hän, vähintäänkin tahtoni osalta. Taksissa oli paljon ihmisiä, ehkä se olikin bussi. Varoin visusti silmääni, naaraat lähestyivät minua kiihkeästi. Varokaa!! huusin ja valehtelin, että osaan laskea kolmeen. Oikeasti pelkäsin vain silmääni, joka oli pelottava. Uuh, sanoivat naaraat, Uhh! Vai että kolmeen, uuh! Laske, uuh!

Laskin, vahingossa oikein. Naaraat hämmentyivät kiihkonsa tasosta ja niinpä pääsin karkaamaan ovesta ulos keskelle vauhtia. Vauhti hidastui mössöisyyteni kanssa samaa tahtia ja lopulta olin piirakkaa kärpästen elämässä. Uuh, sanoivat kärpäset, uuh uuh piirakkaa!

Loppu.

- Otathan huomioon ikäni, pieni silmälasipäinen poika sanoi ujosti lihavalle siivoojatädille.
- En ota, täti vastasi tylysti ja lakaisi pojan sohvan alle. Hetken etsittyään silmälasipäinen poika löysi jätskin ja sytytti sen. Jäätelön valossa sohvanalusta näytti hyvin mielenkiintoiselta paikalta eikä poika voinut vastusta kiusausta lähteä tutkimusmatkalle.
- Olen sohva-Kolumbus! poika huusi ja päästeli lentokoneen ääniä.
- Mitäs meuhkaat?, kysyi grilli-seepra silmälasipäiseltä pojalta.
- Oletko gorilla?, poika kysyi toista silmäänsä räpäyttäen.
- Vihaan sinua, sanoi grilli-seepra ja astui pojan päälle. Pojasta tuli muhennosta.
- Nyt olet parempi, grilli-seepra sanoi ja väläytti muhennokselle valloittavan hymyn.
- Ai juku, tattis, vastasi muhennos muhennosmaisesti ja lörtsähti kerran.
- Ilo on minun puolellani, vastasi grilli-seepra ja pirahti kimakasti. Hetken muhennos ja grilli-seepra vitelöivät ja kömpläsivät toistensa ulokkeita, mutta juuri sen hetken jälkeen sattuikin niin, että paikalle kömpi läskinkimpalekoira ja vatupassi-reikä. Vatupassi-reikä näytti ihan madolta, mutta niin ei kannattanut hänelle sanoa.
- Minulla on maalaus, huudahti vatupassi-reikä iloisesti ja heilutteli seteliä tyhjyydessään.
- Minulla ei, huusi läskinkimpalekoira vieläkin iloisemmin. Kohta he kaikki nauroivat yhteen ääneen, sillä heistä oli hauskaa kertoa hauskoja tarinoita. Muhennos piti myös eläinrääkkäyksestä, mutta ei nyt. Sitten siivooja tuli sohvan alle.

Tuuli puhaltaa kylmyyden pois ulkoa ja siirtää sen sisälle. Kukaan ei nosta katsettaan maasta, ilmavirran suhina korvissa on ainoa asia, joka rikkoo hiljaisuuden ja on hyvin mahdollista, että jos näin jatkuu vielä, se muuttuu osaksi sitä. Osa pyyhkii hikoilevia käsiään täysin äänettömästi mustien toppatakkiensa pieluksiin, kaikki häpeävät. Edes heidän sydämensä eivät kehtaa lyödä nyt. Ainoa asia, mitä voi tehdä - mihin kykenee - on maan tuijottaminen. Niin täyttyy oikeus. Kaikkien suut ovat kuivia kuin aavikon hiekka. Ei voi edes nieleskellä, se ei sovi. Sylkeä ei saa erittyä. Nyt on hävettävä, on häpeän aika. Monitoreiden sinisessä hehkussa ei kukaan koskaan voi saada anteeksi. Siksi he nussivat kanoja.

Jos ihmisiltä loppuisivat huolet niin kärpäset alkaisivat nussia liian äänekkäästi ja tuuli viheltelisi vielä kymmenenkin jälkeen.

Pum.

Mistä tunnistaa suden?
(änyyteenyt!)
Siitä että sillä on kuono!
HEP!
Tarvitaan kuonokoppaa, koppa koppa kuoriaista!
Miten mummot rokkaa? Näin, viuh!
Ja sudet saa kuonoon, vähä huonoo :(

Moi päivähomo! Vituttaako kun on yö?? Relaa vaa vittu.

Astuessani sisään ja katsoessani häntä silmiin näin oman tumman hahmoni vasten oven takaa tulevaa valoa; aivan kuin olisin katsonut pimeässä olevan sammutetun television ruutua. Olin jo pitkään ollut vakuuttunut siitä, että sanonta "seura tekee kaltaisekseen" on aivan totta. Teoriani on, että ne pienet ukot ovat yön tuoman pimeyden turvin hypänneet ulos siitä saatanan laatikosta ja menneet suoraan nukkuvan ystäväni mieleen syömään hänen uniaan. Miten mielenkiintoinen ajatus.

Seison edelleen hiljaa ovensuussa uppoutuneena teorioihini, eikä ystäväni - ennen niin hyvä ystäväni - kiinnitä minuun minkäänlaista huomiota. Katsoo vain niillä tyhjillä silmillään. Ne kirotut pienet ukot ja se saatanan laatikko. Jos ennen ystäväni silmät kertoivat suruista ja iloista, niin nyt niistä ei voinut nähdä mitään. Ehkä hänen elämänsä oli sammutettu. Ristin käteni, mutta en odota mitään yliluonnollista enkä toivo mitään.

Tunnen kuinka avoimesta ovesta selkäni takaa tulee viileää ilmaa asuntoon, sellainen pieni viileä mutta samalla aistillinen kosketus, joka saa ihokarvani nousemaan pystyyn. Huomaan, että huoneessa on myös avonainen ikkuna ja samalla hetkellä äkillinen rajumpi ilmavirta tempaisee takanani olevan oven kiinni niin, että hätkähdän siitä lähtevää pamahdusta. Ystäväni ei tunnu edelleenkään reagoivan mitenkään. Yht'äkkiä hänen päänsä alkaa kallistumaan vasemmalle - ensin hyvin hitaasti mutta painopisteen ylitettyään hänen ylävartalonsa lyhistyy tuolin käsinojaa vasten. Otan nopeasti askeleen eteenpäin mutta seisahdun niille sijoilleni: aivan kuin ystäväni korvasta tippuisi jotain!

Näin aivan oikein: pian lattialla entisen ystäväni alla, korvan kohdalla, on kasa kuihtuneita ajatuksia. Enää en näe edes itseäni hänen silmistään.

Tämä tarina ei perustu tositapahtumiin.

MUSTA SAATTUE

Synkkänä yönä metsässä, mahtavien puiden heittämän ikuisen pimeyden turvin, taivalsi musta jono päämäärättömänoloisesti mustana nauhana synkkyydessä, josta sitä ei voinut erottaa. Tuntui siltä kuin tuo omituinen muodostelma olisi ensin rikkonut hiljaisuuden vaimeilla askelten tömähdyksillä mutta samalla tiivistänyt sitä; tehnyt sen olevammaksi olemalla poikkeus sen ikuisessa olevaisuudessa. Saattueeseen kuului Mikko, Petri, Jänis Jokela ja Seppo Kiviluoto.

On olemassa erilaisia unelmia: tyhmiä ja paskoja.