IRC-Galleria

Aika säälittävää.
Monikin asia.

Olen tässä miettinyt, että minkä tähden järki ja tunteet eivät kulje samalla polulla?
Ne harvoin kohtaavat.

Kaiken järjen mukaan, minulla pitäisi olla tällähetkellä kaikki asiat hyvin.
Niin minulla onkin muuten, mutta jostain kumman syystä ikävöin erästä idioottia, joka on osoittanut vuoden aikana muutamia kymmeniä kertoja, että hänellä on aivojen paikalla useimmiten pelkkää sontaa...
Kuitenkin, häntä ajatellessani, muistan kaikki hänen hyvät ominaisuutensa.

Juhannus- Inhottaa kuunnella tarinoita mahtavista juhannuskekkereistä, ja kaikesta siitä, mitä porukka on silloin touhunnut.
Olen kateellinen. Myönnän.
Itse vietin suurimman osan juhannusaattoa itkien jostain kummallisista syistä, kuten väsymyksestä, stressistä, ikävästä, turhautumisesta, yksinäisyydestä, väliinputoamisesta ja juomien puutteesta.

Työt loppuivat. Luojan kiitos.
Alkoi jo todella palaa pinna niiden kanssa.
12.5-20.6 välisen ajan harrastin: siivoamista, tiskaamista, sänkyjen petaamista, vessan pesua, silitystä, ompelua, kahvin keittoa, lasten hoitoa, maalaamista, hiomista, makkaran myyntiä, ruohon leikkuuta ymsyms.

Vaatteeni haisevat homeelle.
Asuin tuon kuukauden homekämpässä ja tulin tässä ajatelleeksi, että miten huonekaluni voivat, kun sieltä lähtevät. hmmm.

Polveni haava parani vihdoin! Eihän sitä odotettukkaan, kuin 3kuukautta.

Tässä kaikki tälläerää.

Rusina kuittaa, säälittää,
Rusina parkaa säälikää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.