IRC-Galleria

olin osallistunu netissä kilpailuun, josta oli mahdollista voittaa kameroita, mm. se miun tavoittelema järjestelmäkamera.
no, tänää tuli sit saapumisilmoitus postista, ja lähettäjänä oli Canon.
olin ihan huuli pyöreenä ku olin unohtanu jo koko kilpailun enkä tienny sit et miks canon lähettelee miulle jotai.
Elättelin myös toivetta et äiti olis menny tilaamaan miulle netistä sen miun himoitseman kameran.
Lähin sitten puolijuoksua kohti postia, ja lunastin suhteellisen ison pahvilaatikon.
saavuin kotiin ja aloin innoissaan purkamaan laatikkoa.
ja kappas kappas, kamerahan sieltä löytyi !
kyllä, olin voittanut kilpailussa, MUTTA olin voittanut kolmannen palkinnon, eli canonin normaalin digikameran [järjestelmäkamera oli palkinto nro 1].

hmph lol, vitutti ja oli ironista.

miksi miltein kaikissa huonekaluliikkeissä on niitä mielettömän isoja tiikeripehmoleluja makaamassa sohvilla ? ei välttämättä aina tiikereitä, mutta kuitenkin jotain isoja pehmoleluja.

Miksi urheilutavaraliikkeissä myydään karkkia tai jotain muuta urheiluun kuulumatonta ?

Kuka ja miksi joku on keksinyt lanttu- ja porkkanalaatikot ja vieläpä pistänyt ne perinteiseksi jouluruuaksi ?

Miksi hiekoitusauto ei ole ajanut kävelytien mukaisesti vaan on kurvitellut ja jättänyt liukkaita kohtia tielle ? Mitä kuski on silloin ajatellut tai tehnyt ?

Miksi pitää olla olemassa rumia pastellinsävyisiä aluslakanoita ?

Miksi miulle on tullu postin mukana informaatiokirje kalastusmaksuista ?



.. JA MIKSI MEILLE EI TULE JOULUKUUSTA JOULUKSI ?!

21.11.2008 11:16 <Ylläpito> Jos kuva on verinen, raaka tai antaa väkivaltaisen vaikutelman, se on valitettavasti sopimatonta materiaalia IRC-Galleriaan. Kuva poistettu.

voi vittu, jo vissiin neljäs tai kolmas kuva mikä on poistettu, ja kaks on poistettu jo täs lyhyen ajan sisällä. epäilen et joku käy ihan huvikseen ilmiantamassa miun kuvia.

ironista kyl oli et se kuva ehti olla tääl miltein vuoden, hah hmph.

ilmiantakaa ja poistakaa ennemmin niitä teinien - tai muiden vanhempien ihmisten - pornokuvia tai jotain asekuvia vaikka ennemmin.

isänpäivä on paska päivä.

tämän iltaisen sadun nimi on;
Eläinten kuningas! VIIDAKON KUNINGAS!

Muuan pöyhkeä nuori leijona tallusteli kerran viidakossa. Oli mukavan lämmintä ja ilma tuntui raikkaalta. Leijona tunsi voivansa hienosti. Aina vähän väliä se pysähtyi ja karjui: - Minä olen eläinten kuningas! VIIDAKON KUNINGAS!

Kohta polulla tuli leijonaa vastaan norsu. - Katsopas itseäsi! leijona huusi. - Sinullahan on häntä sekä etu- että takapäässä. Korvasi eivät pysy pystyssä, vaan roikkuvat hassusti. Minä kyllä tiedän, sillä minä olen eläinten kuningas! VIIDAKON KUNINGAS!
Norsu vain katsoi ja kuunteli. Sitten se jatkoi matkaansa polkua pitkin.

Leijona karjahteli vielä vähän aikaa ja lähti taas liikkeelle. Pian se huomasi nauravan hyeenan, joka piileskeli puun takana. - Entäs sinä! leijona karjaisi. - Kasvoissasi on läiskiä. Jaloissasi on vain neljä varvasta. Et osaa mitään muuta kuin nauraa hohottaa. Minä kyllä tiedän, sillä minä olen eläinten kuningas! VIIDAKON KUNINGAS!
Hyeena vain katsoi ja kuunteli vaiti. Sitten se juoksi toisen puun taakse.

Leijona karjahteli vielä vähän aikaa ja lähti taas liikkeelle. Hetken päästä se huomasi käärmeen luikertelevan esiin kiven alta. - Katsopas sinäkin itseäsi! leijona mylvi. - Makaat siinä vatsallasi ja kiemurtelet liassa. Et osaa muuta kuin sihistä. välillä luikahdat ulos omasta nahastasi. Kyllä minä tiedän, sillä minä olen eläinten kuningas! VIIDAKON KUNINGAS!
Käärme vilkaisi leijonaa ja sihahti. Sitten se mateli matkoihinsa polkua pitkin. Leijona rummutti rintaansa. Häntäänsä se piti ylväästi pystyssä.

Se huomasi pienen liikahduksen maahan varisseen lehden alla. Leijona käänsi sen sivuun. Maassa oli pikkuriikkinen hiiri. Leijona tuijotti hiirtä. Hiiri tuijotti leijonaa.
- Sinäkin vielä! leijona karjui. - Sinä et ole yhtään mitään! et pysty puolustamaan itseäsi! Sinuthan hädintuskin erottaa silmillään. Et osaa muuta kuin piipittää. Minä kyllä tiedän, sillä olen eläinten kuningas! VIIDAKON KUNINGAS!
Hiiri mulkoili leijonaa raivoissaan.
- Minä en ole aina ollut näin pieni, se piipitti. - Olen laihtunu sairastellessani!
LOPPU!

...

khyl, tää oli siis viimeinen näitä tarinoita. Eikä ollu mikää lupaus, vaan täyttä totta, koska kyseisessä kirjassa ei ole enempää tarinoita. Huomatkaa siis tästä, mie en oo keksiny näin typeriä tarinoita itse, vaan oon ottanu nää yhestä lasten satukirjasta. En siis tiedä itekkää enkä ymmärrä miks nää sadut on tälläsiä.
kiitoksia kiinnostuksesta ainakin miun yhdelle satujen vakiolukijoista, lauralle.

Leipomoon tulla tupsahti kerran koira.
- Voinko tilata teiltä kakun ? se kysyi.
- Minkälaisen kakun haluaisitte? leipuri tiedusteli.
- Haluan autonmuotoisen, koira ilmoitti. - Hinnalla ei ole väliä, kunhan kakusta tulee hyvä.
- Selvä on, leipuri sanoi. - Joudutte kyllä hieman odottamaan. Kahdessa viikossa saan hankituksi sopivat kakkumuotit.
- Erinomaista, koira sanoi.

Kahden viikon kuluttua koira palasi. Leipuri näytti ylpeänä kakkuaan.
- Voi tavaton, koira puuskahti. - Tuo ei kelpaa ollenkaan! Sehän on Ford ja minä halusin Chenroletin. Omapa on syyni, ja korvaan kyllä vaivanne.
- Hyvä on, leipuri sanoi. - Pääasia että maksatte laskun. Tulkaa takaisin kahden viikon kuluttua, niin kakkunne on valmis.
- Erinomaista, koira sanoi.

Kahden viikon kuluttua koira palasi. Leipuri näytti ylpeänä kakkuaan.
- No, mitäs pidätte Chevroletistanne? leipuri kysyi.
- Voi tavaton, koira puuskahti. - Tässä autossahan on kaksi ovea ja piti olla neljä! Unohdin sanoa sen, ja korvaan kyllä vaivanne.
- No hyvä on, leipuri huokaisi. Pääasia että maksatte laskun. Tulkaa takaisin viikon päästä, niin saatte kakkunne.
- Erinomaista, koira sanoi.

Viikon kuluttua koira palasi. Leipuri näytti ylpeänä kakkuaan. Koira silmäili sitä tarkoin.
- Saisiko tähän malliin turvavyöt? se tiedusteli.
- Tottakai, leipuri sanoi, - ette vain puhunut mitään turvavöistä.
- No voi sentään, koira pahoitteli. - Unohdin kokonaan, ja korvaan kyllä vaivanne.
- No hyvä on, leipuri huoahti. - Pääasia että maksatte laskun. Tulkaa viikon kuluttua, niin kakku on valmis.
- Selvä juttu, koira sanoi.

Viikon kuluttua koira palasi. Leipuri näytti ylpeänä kakkuaan.
- Tuo on ihana, koira hihkaisi. - Ihan prikulleen sellainen kuin halusin!
- Hienoa! leipuri ilahtui. - Lähetetäänkö kakku jonnekkin?
- Ei, koira vastasi.
- No hyvä on, pakkaanpa sen sitten laatikkoon, jotta voitte viedä sen kotiinne.
- Älkää suotta vaivautuko, koira ilmoitti ja hypähti myymäläpöydälle. - Syön sen tässä paikanpäällä.

...

-mie en oikeesti tiiä miks nää sadut on tämmösii, tai mikä näitten perimmäinen tarkotus on.

Olipa kerran kolme kilpikonnaa, Isä, Äiti ja Poika. Ne päättivät kerran kauniina päivänä lähteä huviretkelle. ensiksi ne sopivat paikan, mihin kulku suunnattaisiin.
Kaukana, kaukana sijaitsevaan metsään. Kilpikonnat rupesivät pakkaamaan eväskorejaan. Niihin pistettiin tonnikalapurkkeja, paputölkkejä, kurkkuvoileipiä, mustikkajäätelöä ja kaikenmoista muuuta hyvää mitä päähän pälkähti.

Kolmen kuukauden kuluttua kaikki oli pakattu ja päästiin liikkeelle. Kilpikonnat kulkivat kulkemistaan.
Kolmen vuoden päästä ne tulivat metsään. Sitten ruvettiin purkamaan eväitä koreista.
Kilpikonnat levittivät aluksi pöytäliinan. Sitten ne latoivat ruokansa liinalle.

Juuri kun niiden piti ruveta syömään, äiti huudahti: - seis! me olemme unohtaneet purkinavaajan!
Äiti käänsi korit nurinniskoin ja pudisteli niitä perinpohjin. äiti tuijotti isää. isä tuijotti äitiä. Sitten ne molemmat tuijottivat poikaa.
- Poika, sinun on mentävä hakemaan se! ne sanoivat.
- Eipäs! Poika kivahti.
- Me tarvitsemme sen! äiti sanoi.
- Ihan välttämättä! isä lisäsi.
- Olkoon menneeksi, Poika sanoi. - Mutta lupaatteko ja vannotteko, ettette koske mihinkään ennen kuin tulen takaisin?
- Takuulla, vanhemmat vakuuttivat.
- Me lupaamme ja vannomme, ettemme koske mihinkään ennenkuin tulet takaisin.

Poika mönki matkoihinsa niin nopeasti kuin pääsi. Viiden tunnin kuluttua se katosi pensaiden taakse.
Äiti ja Isä odottivat odottamistaan. Vuoden kuluttua niille rupesi tulemaan nälkä. Ne pitivät kuitenkin Pojalle antamansa lupauksen. Kului toinen vuosi. Sitten kolmas. Nälkä yltyi koko ajan.

Lopulta äiti sanoi: - yksi voileipä ei olisi pahitteeksi.
- EI! isä tokaisi. - Mehän lupasimme odottaa Pojan paluuta.
Kului neljäs vuosi. Sitten viides. Kilpikonnille tuli hirrrmuinen nälkä.
silti ne yhä odottivat.

Viimein äiti sanoi: - Kuusi vuotta on kulunut. Meidän on pakko syödä jotain!
- No hyvä on, isä myöntyi. - tuskinpa poika siitä pahastuu.
Kumpikin kurottivat kouraansa voileivän. Juuri kun he olivat haukkaamaisillaan leipiään, Poika pisti päänsä esille pensaikosta.
- vai niin! arvasin sen! se huusi. - Olin varma että petkuttaisitte!
- Olipa hyvä etten lähtenyt hakemaan sitä purkinavaajaa!

LOPPU!

lupaan etten värjää hiuksiani kahteen (2) kuukauteen.
ainakaa kestovärillä, ehkä.
katotaa kauan pystyn olemaan värjäämättä, veikkaan enintään kolmea viikkoa.

nää kuolee muute oikeesti käsiin ja tippuu päästä, ja sitä en tietenkään halua.

eli marraskuun 22. päivään asti on yritystä, lupaan ilmoittaa jos epäonnistun.

lopetan elämäntapaharrastukseni - eli siis valokuvauksen - joksikin aikaa.
Päätin ilmoittaa sen tällein ns. julkisesti, eli gallerian kautta, kuitenkin täältä sen ihmiset paremmin huomaavat, enkä esimerkiksi jaksa kulkea paita päällä jossa lukee että lopetan valokuvaamisen.

En haluu enkä kehtaa leikkii jotain vitun valokuvaajaa paskalla kameralla ja muilla varusteilla.
kyselkää vuoden vaihteen jälkeen, silloin ehkä suostun tekemään jotai 'hommia'.

osasyy myöskin on se, että olen saanut kuulla aiheesta vittuilua, kuten 'taasko siulla on se kamera esillä?'/'ota nyt vittu tuostakii kuva', ja en jaksa enää kuunnella tuollaista, myönnetään että se loukkaa minuu aika mukavasti aina välillä.

terveisiä saksanmaalta,

ollaan nyt reissattu:

imatra-helsinki-düsseldorf-mönchengladbach(joku ?)-Berliini-Köln-mönchengladbach, ja tiistaina sitten kotisuomeen takaisin.

sori imatra, kaupunkina häviät täydellisesti näille muille.

miulta on jääny monta palasta sydämestä ympäri saksaa, muunmuassa
jokaiselle lentokentälle (haluun oman ISON lentokoneen),
moneen kirkkoon ja kaupunginosaan,
eräälle pehmolelugorillalle,
ystävällisille ihmisille mitä ei imatralta löydy poliisikoiran avustuksellakaan,
ja yhdille converseille, joita äiti ei suostunut yllätysyllätys ostamaan.
ja monille monille muille asioille, joita en satu nyt muistamaan.

.. eli siis ei miulle jääny sydäntä jälelle paljon mitään, sori.

ainut asia mikä ärsyttää, on se et kaikki on saksaks ja kaikki puhuu saksaa, ja mie - hyvin koulut käyneenä ja etenkin saksaa lukeneena - en ymmärrä siitä yhtään mitään !

mut äiti on nyt mitä on, tällei pitkällä aikavälillä hermojen menettäminen on varmasti taattu, ja pari kertaa ollaa tapeltukkii, jee jee.

sisko on ihana, kiitos.

ja tupakkaa tekee ihan mukavasti mieli.

kauhia ikävä on kuitenkin kaikkia siellä kotosuomessa, harmittaa ku erakoidun kaikista nyt näitten reissaamisviikkojen aikana, enkä sit jaksa sosialisoitua uudestaan lisää.

Auf wiedersehn !