Jarrut palasivat autoon, kuljetus Tavastialle onnistui.
Keikkaa ennen oli lähes liikuttunut tila, kun yleisö oli jo ennen meidän aloittamista seisoskelemassa salissa. Se ei Tavastialla aina ole ihan niin. Uuh. Vaihtelevien arvioiden mukaan lähes 250 ihmistä salissa. Kuul.
/ Hollywood /
/ Radio Suomi soi /
/ Vaeltajasydän /
/ Kummitusjuttuja /
/ Kultainen palomino /
/ Olen tuottanut surua /
/ Vaiheita /
/ Kosketus /
/ Rakkaus on jättänyt Maan /
/ Kaanaan vesitornilla /
/ Ei ole kysymyksiä /
/ Olenko koskaan kertonut? /
Setti oli tehokas, yllättävän pitkä toki. Saatiin ehkä jo parempi ote yhteissoittoon, vaikka Heikki valittelikin hiukan keskittymisongelmia. Ei kuulunut meille ne. Haa.
'Suru' oli jo huomattavasti parempi kuin edellisenä iltana. Heikki hakkasi tänään koko setin, ei sekoitettu Olavin Tavastiankeikkaa. Saatiin taas soittaa encore, koska Jiri-serkku sanoi, että "menkää nyt!". Jiri päättää näistä hommista. Hih.
Kaikenlaista backstage-edustusta ja muuta sekavaa sisältänyt ilta päättyi lopulta ihan rauhallisissa merkeissä. Hyvä niin. Suosikki-lehti teki jutun päivän touhuista. Katsotaan mitä sieltä tulee.