IRC-Galleria

Aijai, aikamoinen rokkiluola. Ruma. Mukanamme pohjoisesta asti saapuneet Kotoisat sävyt.

Me soitamme ensin, joten joudumme (yllättäen keikkamyyjän kuumotteluista huolimatta) odottelemaan noin tunnin, ennen kuin sc lopulta pääsee alkuun. Eipä siinä mitään, niin se aina on.

Lavasoundi oli oikein jeejee, aika meteliä toki. Mutta kaikki toimi ihan kelvollisesti, tylsää oli soittaa lattialla, vaikka lavaakin oli. Sävyillä oli vaan niin paljon tavaraa lavalla, ettei kannattanut tehdä mitään liikkeitä paikanvaihtoa ajatellen.

Keikkasoitto meni erittäin mukavasti. Päätimme soittaa encoren kaltaisena vielä uuden rockkappaleemme, joka kantoi ainakin tuolla keikalla nimeä 'Mä en usko Jeesukseen'. Olin duunaillut vähän sinnepäin menevät tekstit, mutta jotain horinaa siellä seassa oli. Melodisesti se on kyllä tosi Dave.

* Hollywood
* Rakkaus on jättänyt Maan
* Kosketus
* Vaeltaja<3
* Kultainen palomino
* Kaanaan vesitornilla
* Olen tuottanut surua
* Radio Suomi soi
* Vaiheita
* Ei ole kysymyksiä
* Viimeinen surmanajaja
* Mä en usko Jeesukseen

Porukkaa oli paikalla noin viitisenkymmentä. Tammerfest ilmeisesti ei ihan tajua, koska oli laittanut lipunhinnaksi 8€. No, suuri syy ihmisten poisjääntiin oli varmasti muut tapahtuman viereisissä isommissa saleissa. Von Hertzeniä ja sen semmoista soitteli Klubilla.

Tuntui, että yleisön puolellekin meteliä riitti. Sävyjen keikkaa katsoessa toivoi jopa, että vähän hiljempaakin olisi meidän mättömme kuulunut.

Takahuonetarjoilut toimivat täydellisesti, meininki mestan puolesta oli hieno.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.