KE 14.2.
Ystävänpäivänä miksataan "Tuli kulje kanssani" sekä "Alain Delon".
Ensimmäinen valitus on "Tuli kulje kanssani" -introjen vajavaisuudesta. Niistä kuulemma puuttuu jotain. Minä olin ajatellut rytmikitaroiden nousevan tremolon ja särön voimalla esiin täyttämään mattoa. Julius suostuu kokeilemaan, ja tremolo rytmitetään tempoon jokseenkin. Alkuun kahdeksasosina, lopulta kuitenkin kuudestoistaosina.
Juppu on editoinut ensin mainittua jo tuntikausia minun saapuessani muista töistä. Olen kuulemma editoinut bassot huonosti. Editoin niitä kolme tuntia kun Juppu hoitaa muita bisneksiään.
Huomaan, että muutenkin olen ollut huono. Laulu on nimittäin hiukan epävireessä. Se ei kuulemma Juppua häiritse. Olen eri mieltä. Se on laulettu jonkun epävireisen kitaran päälle, ja se vetää nyt koko virettä vinoon. Siispä käyttöön oli otettava hiukan valikoiden lauluosuuksia. Ja hiukan virettä korjattava ja tehtävä kompromisseja. Oishan sen voinut laulaa uusiksikin. Pyh.
Juppu on tehnyt Paulin lead-kitarasta tremolokäsitellyn.
Heikki käy laulamassa stemmat "Kummitusjuttuihin", "Hollywoodiin" sekä siihen viimeiseen keskeneräiseen, jota en vielä varmasti varmaksi ole nimennyt. Mukavaa, että muutkin jaksavat avittaa stemmojen kehittelyssä.
"Tuli" etenee. Siitä tulee hieno ja hyvin autohifiä. Jouset lasketaan aika pohjalle. Stemmat esiin ja basso jyräämään.
Sillä aikaa kun J. miksaa, niin V. taas käyttää aikaa ja tilaa hyväkseen. Laulan "Hollywoodin" leadiä. Enpä sitten tiedä, onko se hyvä. Sanoja monia kokeillaan, koska mistään ei ole varmuutta. Läheskään.
Sillä aikaa Juppu on saanut "Tulen" valmiiksi. Minä hyväksyn sen pienillä muutoksilla. Joitain harhaiskuja kuuluu, sekä snaressa, että tamburiinissa. Puhumattakaan akustisestani, jonka olen tietoisesti siirtänyt nokittamaan hiukan. Hahaa. Idea sekin.
Tamburiiniakin herra J. suostuu laskemaan pyynnöstäni. Tässä viisussa sen ei tarvitse olla niin pinnassa. Laulusoundia muokataan lämpöisemmäksi, etenkin kun kitarat ovat kovinkin kolkot. Jousikvartetti tuodaan myös hyvin hiljaiselle, koska se rytmiikaltaan sekoittaa kertsiä muutenkin.
"Alain Delonin" miksaukseen tehdään pari periaatepäätöstä. Tai on tehty jo aikaisemminkin. Aikaa saa kulua maksimissaan 1½ tuntia. Perusmiksausaika se. Hah. Snaren pitää muuttua, koska räppirumpusetti dominoi, ja sen ei tarvitse niin tehdä. Snaren pehmittäminen avittaa, vaikkei Juppu sitä ihan kauheasti halua tehdäkään. Jonkinlainen kompromissi siitä tulee, ja soundi on oikeinkin mainio. Minun esi-eq kellopelistä kadotetaan, vaikka se on itse täydellisyys. Juppu väkertää jonkinlaisen kopion siitä - muka paremman. :)
Laulut ovat panoroitu esikuvan mukaisesti, ja toimivat hyvin - vaikka ovatkin hiukkasen epätaimissa. Se on ikään kuin tarkoituskin.
Yhtä kaikki, kaksi valmista miksausta muutamina erilaisina versioina otetaan ulos koneelta ja hymyillään ystävänpäivän päätteeksi.
TI 13.2.
Vesa editoi. Ja tekee & laulaa "Hollywood" -stemmat. Ja soittaa vielä varmuudeksi "Tuli kulje kanssani" -lauluun parit kitarat. Järkyttävällä soundilla. Eli täydelliset nakutukset.
"Tuli" -tekstivaihtoehdoista valitaan paras, ja sitten viedään kovalevy studiolle yöpymään.
Pauli käy hiljaa antamassa hyväksyntänsä uudelle sovitukselle univisiolaulusta.
MA 12.2.
Maanantaina oli ensin pakko editoida hiukan erästä kappaletta uuteen uskoon, koska tuli visio. Univisio.
Sitten kuvaamaan pändikuvia. Olavi oli ottanut moisen asian hoitaakseen, ja niin tapahtuikin. Olimme päätyneet pyytämään Aki Roukalaa kuvaajaksi mikäli mies suostuisi. Ja suostui. Hänellä oli jopa jalostettuja ideoita ehdotustemme tiimoilta.
Lopulta päädyimme siis maanantai-illaksi Hostel Mekkaan Vuorikadulle. Palvelu pelasi mainiosti ja saimme jopa valita huoneen, jossa kuvasimme. Tai siis niistä, jotka olivat tyhjillään. Hih.
Upeita tapetteja ja suihkuhuoneita löydettiin. Lopputulos nähdään pikapuoliin näillä sivuilla. Pändikuvat on ehkäpä osastoa Arcade Fire / Divine Comedy. Omituisia seisovia miehiä rivissä.
Ilta jatkui vielä lauluilla. Olavi kävi vetämässä "Kummitusjuttuihin" kaksi stemmaa ja sen jälkeen Henkka kaiken sekä "Kummituksiin", että "Hollywoodiin". Pauli saapui vielä jatkamaan ja teki myös "Hollywoodit". Aika helposti menee noinkin iso kasa.
LA 10.2.
Vesa ja Pauli laulavat "Kummitusjuttuja" -stemmat. Muutakin kilistellään.
PE 9.2.
Eräs laulajatar nimeltä Aino käy laulamassa naisosuuden "Alain Deloniin". Siitä tulee upia Gainsbourg-Birkin -tuote. Hallitsematonta soitantaa ja laulantaa pariisilaisissa tunnelmissa.
Itse jatkan "Kummitusjuttujen" kanssa painimista.