IRC-Galleria

Hiukseni haisevat sateelle, haisevat varmaan vielä monta tuntia. Ehkä aamullakin.
Istuin tänään junassa ja katselin kanssamatkustajien ilmeitä. En tiedä onko se osa suomalaisuutta, tai johtuisiko se tuosta säästä, mutta kaikki henkilöt, joiden kasvot olivat minuun päin, olivat kuvailtavissa samoin. Kulmat kurtussa ja suu vääränä. Joku sanoo, että elämä on lyhyt. Hymyyn menee vain sekunti aikaa. Hymyilin tänään monille.

Astuin junasta Leppävaarassa ja leukani putosi epätavallisesta ihmispaljoudesta. Tähän väliin minun on googletettava, mitkä bileet siinä torilla oli. Leppävaaran Raittikarnevaalit! Löytyi arpajaisia, pomppulinnaa, muurinpohjalettua, metrilakua, konditoriatuotteita, koruja, aasialaista ruokaa ja afrikkalaista käsityötä. Kävelin haltioituneena kaikesta jännittävästä kävelykadun kaksi kertaa läpi. Minulla ei ollut minnekään kiire.

Tänään kävi sellainen temppu, mitä tapahtuu vain worst case scenarioilla leikittelevissä mainoksissa ja muussa mediassa. En jaksa kertoa koko tarinaa tässä. Se oli sitä paitsi varmasti hauskempi niille muutamille ohiajaneille autoille.

No mutta sattuuhan sitä.

Tänään nähdään. Tiedät kyllä, muruseni.

Sandy on huolissaan Kirtenistä, joka lepää edelleen alokohostiparantolassa, vaikka lääkäri on jo antanut luvan tulla kotiin.

Huippua!

Odotanko jotain, mitä kukaan ei osaa minulle antaa?

Kun joskus murhe painaa, se painaa, se painaa, voi silloin multaa kaivaa ja huolen hukuttaa.
Minun ei tarvitse kaivaa multaa juuri tänään.

Ihanasti!