IRC-Galleria

Seuraava harjoitus ei ole minun kirjoittamani. Lisäsin sen blogiini, sillä halusin jakaa sen erityisesti erään minulle tärkeän ihmisen kanssa, ja toivon, että se auttaa häntä. Ehkä se auttaa jotain muutakin, ehkä se ei auta ketään. Mutta lisään sen kuitenkin.


"Vakaana kuin ylväs vuori

Mountain - exercise
by Zinn-Kabat
Suom. Juhani Laakso (2004)

Jos Sinulle on nyt mahdollista
ota mukava asento tuolillasi
sellainen asento, jossa voit levätä hiljaa
mieluummin liikkumattomassa asennossa
kymmenen minuutin ajan.

Tunnet kosketuksen tuolin istuinosaan
niin että se muodostaa turvallisen pohjan
jonka päällä lepäät, ja
josta muu ruumiisi voi kohota jäykkänä
Alaselkä, ristiselkä, yläaselkä ja kaula
muodostavat yhtenäisen linjan

Olkapäät putoavat alaspäin rentoina

Kätesi lepäävät rentoina
molemmilla puolilla kylkiäsi
ja käsivarret sylissäsi tai reisiesi päällä.

Ja kun tunnet itsesi ja olosi mukavaksi
antaen silmiesi sulkeutua kevyesti -
kiinnittäen tarkkaavuutesi hengitykseen -
tunnet jokaisen sisään hengityksen ja
uloshengityksen,
vain tarkkaillen omaa hengitystäsi,
pyrkimättä muuttamaan tai säätelemään
sitä millään tavalla,
antaen koko ruumiisi olla hiljaa
paikoillaan

Istuessasi näin tunnet asentosi ja itsesi
arvokkaaksi, vapautuneeksi, kokonaiseksi
- juuri tällä hetkellä

Koko olemuksesi heijastaa
tätä eheää kokonaisuutta

Ja pysytellen tässä tilassa
kuvittele mielesi silmin
niin hyvin kuin se on nyt mahdollista
korkea vuori,
kaunein vuori
jonka olet joskus nähnyt
tai pystyt kuvittelemaan.

Annat tämän kuvan viipyä mielessäsi
antaen sen tulla vähitellen lähemmäksi
ja tarkemman huomiosi kohteeksi

Ja tarkastelet sen kokoa ja muotoa
taivaisiin kohoavaa terävää kärkeä,
sen jyrkkiä tai loivia rinteitä.

Kuinka vakaa, paikoillaan pysyvä,
kuinka kaunis se on katsella
kaukaa ja läheltä.

Ehkäpä Sinun vuoresi huipulla on
hieman lunta
ja alempana näkyy kasvustoa,
puita ja pensaita.
Ehkäpä siellä huipulla on yksi terävä
kärki ja useita matalampia kärkiä tai
tasanteita.

Olipa sen muoto mikä tahansa
istuessasi ja kuvitellessasi tätä vuorta
voit tarkkailla sen kaikkia yksityiskohtia,
tunnistaen kaikki sen ominaisuudet

Ja kun tunnet itsesi valmiiksi
voit nähdä vuoren siirtyvän omaan
ruumiiseesi
niin että sinun kehosi
joka istuu tässä
ja mielesi silmissä siintävä vuori
tulevat yhdeksi.

Istuessasi tässä
jaat vuoren massiivisen koon,
hiljaisuuden ja arvokkuuden

Sinä tulet vuoreksi.

Vuoreksi, joka on tukevasti kiinni
maaperässä
kuten jalkasi ovat vahvasti kiinni
alustaansa vasten.

Sinun pääsi on vuoren terävä huippu,
jota koko kehosi tukee
Olkapääsi ja käsivartesi ovat
vuoren rinteitä,
lantiosi ja jalkasi ovat sen tukeva perusta,
joka on maadotettuna tuoliin ja lattiaan.

Tuntiessasi lantiossasi ja selkärangassa
vuoren jyrkän kohoamisen
jokaisen hengityksen aikana -
istuessasi vakaasti -
Sinusta tulee yhä enemmän hengittävä vuori.

Olet täydellisesti se, joka olet,
ajatusten ja sanojen tuolla puolen.

Keskittynyt, paikoilleen asettunut ja
juurtunut.

Istuessasi näin
tietoisena siitä että aurinko pilkistää
pilvien raosta,
valo ja varjot vaihtelevat hetkestä toiseen,
vuoren seinämien hiljaisuudessa.

Päivä muuttuu yöksi ja yö päiväksi.
Tähdet, kuu ja aurinko loistavat
vuorollaan vuoren ympärillä.
Vuoren pysyessä vakaasti paikoillaan,
tuntien hetki hetkeltä kaikki muutokset
se pysyy kuitenkin kaiken aikaa samana.

Kun vuodenajat vaihtuvat
ja säätila vaihtelee hetkestä toiseen,
päivä päivältä
jäljelle jää vain rauhallisuus,
rauhallisuus, joka väistää kaikki nämä
muutokset.

Kesällä ei vuorella ole lunta
kuin sen korkeimmalla kohdalla
Syksyllä sen rinteillä on miljoonia
kirkkaita värejä
Talvella vuori on kääriytynyt valkoiseen
lumeen ja jääkuoreen
Jokaisena vuodenaikana paksu pilvipeite
verhoaa sen huiput ja rinteet
sumu, pisaroiva sade.

Ihmiset tulevat ja ihailevat kuinka kaunis
vuori onkaan
Se ei häiritse vuorta mitenkään
sen keskittyessä omaan keskeiseen
itseensä.

Pilvet tulevat ja
pilvet haihtuvat.
Vierailijat tulevat ja vierailijat poistuvat.
Vuoren massiivisuus ja kauneus
ei muutu vähääkään,
pitivätpä ihmiset siitä tai eivät,
olipa säätila mikä tahansa.

Olipa vuori sitten pilvien peittämä,
näkyvissä tai piilossa,
Päivällä tai yöllä
Se lepää paikoillaan
ja on oma itsensä.

Aika ajoin rajut myrskyt raivoavat sen
ympärillä,
lumi ja sade ja tuuli sinkoilevat sen
ympärillä
uskomattomalla voimalla.

Vuori pysyy paikoillaan.

Kevät tulee,
linnut laulavat,
kukat puhkeavat kukkaan,
purot solisevat lumen sulaessa.
Vuori jatkaa vakaata olemassaoloaan,
mikään ei saa sitä liikkumaan
tapahtuipa sen pinnalla mitä tahansa.

***

Ja samalla tavalla me,
jotka istumme ja mietiskelemme,
voimme kokea vuoren
omassa kehossamme.
Saman vakauden ja hiljaisuuden
mitä tahansa tapahtuukaan omassa
elämässämme
sekunnista toiseen,
tunnista toiseen,
vuodesta toiseen.

Elämässämme, mietiskelyssämme
tunnemme joka hetki luonnon pienet ja
suuret muutokset,
mielen yllykkeet.

Tunnemme valoisia ja synkeitä hetkiä
vaistoamme jännitteitä ja myrskyjä
ulkomaailmassa
ja omassa mielessämme ja
ruumiissamme,
siedämme pimeyttä,
siedämme kivuliaisuutta
kuten myös ilon hetkiä.

Ja vaikka kokemuksemme muuttuu -
hetki hetkeltä -
samaistumalla vuoreen
mietiskelyharjoituksen yhteydessä
voimme yhdistää sen voiman ja vakauden
ja liittää sen omaan voimaan ja
vakauteemme.

Sen antama voima tukee sitä voimaa,
joka on kätkettynä meihin.
Ja kääntää jokaisen hetken keskittyneeksi
mielenhallinnaksi.
Se auttaa meitä näkemään kaikki
ajatuksemme ja tunteemme
meitä vaivaavat pakkomielteet,
tunnemyrskymme ja kriisitilanteemme,
koska kaikki mikä vaivaa meitä,
on samaa kuin säätilojen vaihtelu
vuoren ympärillä.
Vaikka koemme sen usein
henkilökohtaisena,
sen ei tarvitse henkilöityä kehenkään.

Meidän ei tarvitse yrittää olla
ajattelematta mitään myrskyjä,
joita kohtaamme
vaan voimme hyväksyä ne,
tuntea ne,
olivatpa ne mitä tahansa,
antaen niiden tulla tietoisuuteemme.
Opimme tuntemaan hiljaisuuden
syvimmällä tavalla
ja meissä asuvan viisauden.

Vuori opettaa meille tämän
ja paljon enemmänkin
jos kuuntelemme sitä.

Jos tunnet jotakin siitä vakaudesta
istuessasi nyt tällä,
on hyödyllistä,
että käytät sitä aika ajoin,
mietiskelysi yhteydessä,
muistuttamaan siitä
mitä merkitsee istua keskittyneenä,
rauhallisena,
- tässä ja nyt -
vapautuneena hiljaisuudessa.

ja voit jatkaa tätä keskittyneisyyden tilaa
vapaasti omassa rauhassasi
niin pitkään kuin haluat
ja palata siihen niin usein
kuin tunnet tarvitsevasi."

Lainaus lyriikoista, joka sopii tämän päivän oivallukseeni aika hyvin.

"Lopulta sen ymmärrän -
Tärkeää on ymmärtää
Ettei mitään tärkeää voi ymmärtää"

Minun totuuteni on se, että en voi tietää sitä. Kai siihen on vaan tyydyttävä.

Eikä ole mitään väliä, tiedänkö sitä vai en. Kuolema korjaa kuitenkin, viisaan ja tyhmän, rikkaan ja köyhän, ruman ja kauniin.

Joskus sitä pohtii niin suuria asioita, että pienet asiat jäävät huomaamatta. Mutta muistaako ihminen, että tässä maailmankaikkeudessä hän on itse erittäin pieni asia? Ne muut pienet asiat ovat ihmiseen nähden hyvinkin suuria. Ne suuremmat asiat ovat suurempia, kuin ihmismieli. Eivät ne mahdu sinne.

Elämästä nauttimiseen ei tarvita kuin elämä.

Sen tajuamiseen voi tosin tarvita enemmän kuin sen, että on elossa. Tietoisuuden.

Se erottaa meidät kasveista ja puista.

Mutta kun tietää omat rajansa, itsestään ja olemassa olostaan voi nauttia, ilman että tarvitsee mitään sen enempää.

Mun mielestä onnellisuus on sellanen juttu, jota moni ihminen etsii asioista, joita niillä ei ole. Sen takia ne ei koskaan löydä sitä.

Onnellisuus on jotain, joka meillä kaikilla jo on. Sen olemassa olon huomaa, kun alkaakin tutkailla sitä, mitä itsellä on sen sijaan, että suuntaisi katseensa siihen, mitä itsellä ei ole.

Kärsimys taas usein tuntuu olevan jotain, mikä syntyy siitä, kun suuntaa katseensa siihen mitä itsellä ei ole. Se on siellä, onni on täällä ;)

Myös hyväksyminen voisi olla toinen otsikko.

Kun hyväksyy kaiken sellaisena kuin se on, ei tee enää ongelmaa siitä itselleen. Ei ole ongelmia.

En ajattele kertovani teille mitään, se ei ole tarkoitukseni. Jos yrittäisin kovasti kertoa teille jotain, saattaisi minulle olla ongelma siinä, että ette ymmärrä mitä yritän sanoa.

Mutta kun puhun, en ajattele kertovani teille jotain. Ajattelen, että annan teille mahdollisuuden ymmärtää jotain; ihan sama mitä se onkaan. Tulkitkaa tekstini niin kuin tulkitsette; se ei ole minulle ongelma. Jos teette siitä itsellenne ongelman, se on teidän ongelmanne, mutta se ei ole minun ongelmani. Jos saatte siitä jotain itsellenne, te saatte siitä jotain, mutta en minä saa.

Minulle riittää, että voin puhua. Nautin siitä. En puhu siksi, että teistä tulisi jotain muuta kuin olette tai siksi, että ymmärtäisitte minua paremmin; ei teidän tarvitse olla muuta kuin olette! Ja minunkaan ei tarvitse tulla ymmärretyksi.

Kommunikoinnista voi nauttia monella tapaa. Siihen voi heittäytyä ja antaa sen virrata, tai voi takertua siihen, mitä haluaa kertoa. Mutta jos ei takerru yhteen asiaan, siitä saa mielestäni paljon enemmän irti. Jokaisella on oma vapaus tulkita asioita niin kuin he tulkitsevat, siksi harvoin sanon "Sinä olet väärässä." Minä olen pöljä ja sinä olet pöljä, kuten Havahtumisessakin sanotaan. En ymmärrä teitä aina kuten haluaisitte, ettekä te aina näe niitä ajatuksia, joita minä näen kirjoittaessani näitä tekstejä. Mutta tarvitseeko teidän nähdä, tarvitseeko minun nähdä? Ei mitään tarvitse tehdä. Minulle riittävät asiat sellaisenaan. Riittää, että kaikki on, mitä on.

"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät" sanoi Jeesus ristillään. Miten voisin olla vihainen jollekin, joka ei ymmärrä tekstiäni? Eihän hän tiedä, ettei ymmärrä sitä. Tai jos tietää, ettei ymmärrä, ei minulla ole myöskään tarvetta saada häntä ymmärtämään. Jos hän ymmärtää, niin kiva juttu, jos ei, niin harmi, mutta kumpikaan ei ole minulle tavoite tai ongelma.

En tiedä olenko oikeassa vai väärässä, eikä sillä ole minulle mitään väliä. Käsitykseni asioista muuttuvat koko ajan. Uskon, että samoin on teidänkin suhteenne; paitsi niiden, jotka ovat takertuneita yhteen ajatusmalliin. Mutta kysehän on heistä! Jos he ovat takertuneita yhteen ajatusmalliin ja se on heidän ongelmansa, se ei ole minun ongelmani. Miksi minun pitäisi muuttua sen vuoksi? Tekisin sillä taas ongelman jollekin toiselle, joka ymmärtää minua, mutta ei niitä jotka eivät ymmärrä minua.

Ei kenenkään tarvitse muuttua muiden ongelmien vuoksi. Kun ihminen ymmärtää, että hän tekee itse ongelmansa, ne katoavat. Hän ei enää yritä muuttaa muita omien ongelmiensa vuoksi; jos hänellä on ongelma ja hän ymmärtää sitä, se katoaa. Ongelma ei ole mitään, mitä voisi käsin kosketella. Ongelmia ei ole muualla kuin ihmisen pään sisällä; ja se, mitä on sinun pääsi sisällä, on todellakin SINUN pääsi sisällä.

Ongelma ei siis suinkaan ole se, mitä muut ihmiset ovat. Ei ainakaan minulle! Sen takia voin joskus kuulostaa itsekkäältä. Mutta lainatakseni taas Havahtumista: Kumpi on itsekkäämpää? Se, että tekee niin kuin itse haluaa ja antaa muiden tehdä niin kuin he haluavat, vaiko se, että haluaa muiden tekevän niin kuin itse haluaa? "Jos et tee niin kuin minä haluan, rankaisen itseäni kehittämällä itselleni kielteisiä tunteita." Siinähän rankaiset, ikävä juttu sinulle!

Teillä on oikeus olla vihaisia, vittuuntuneita, ärsyyntyneitä jne. kun olette minun kanssani, mutta älkää olettako, että sillä on minulle mitään väliä. En tee teille mitään sellaista, mitä en kestäisi itsekään. En halua rajoittaa teitä tai teidän tulkintaanne minusta. Tehkää se itse.

Sillä tapaa voin todella nauttia teidän seurastanne. Nautin puhumisesta ja sanoista, mutta en hae niillä takaa mitään erityistä. Nautin myös piirtämisestä, mutta kuvieni ei ole tarkoitus näyttää silmissänne miltään tietyltä; teillä on vapaus tulkita niitä kuten haluatte. Myös musiikki on sellainen asia... Oikeastaan kaikki, mikä on minusta lähtöisin.

Tulkitkaa siis ihan vapaasti minua; ette pysty muuhun. Älkää tehkö siitä ongelmaa; tai jos teette niin muistakaa, kenen ongelmasta on kyse.

Mutta kuinka suurenmoiseksi muuttuukaan ihmisten seura, kun heidän antaa olla mitä he ovat, eikä tee siitä itselleen ongelmaa! Tiedättekö, mitä se oikeasti tarkoittaa? Kyse ei ole vain ihmisistä, vaan kaikesta. Silloin pystyy myös itse olemaan täysin oma itsensä; ei ole enää ongelmia!

Siellä on myös rakkaus. Rakkaus, joka loistaa tasaisesti kaikille. Sellainen rakkaus, jota Jeesus tunsi; hän rakasti kaikkia maailman ihmisiä, myös syntisiä. Siihen pystyy kuka vain.

Tulipa mieleen kun edelliseen kommentoitiin, että se on suoraan "Havahtuminen"-kirjasta... No, ei se ihan suoraan ole, mutta varmasti hyvin paljon muistuttaa siinä esiintynyttä tekstiä.

Halusin vain sanoa, ettei mikään kirjoittamani teksti ole minusta lähtöisin sellaisenaan. Jostain nuo ajatukset ovat minuun tulleet, jostain olen ne sanat yleensä lukenut. Älkää siis luulko, että nämä tekstit olisivat yksinomaa minun tekstejäni. Pahoittelen, jos olen johtanut teitä harhaan ja saanut teidät luulemaan niin.

Ainoastaan kokoan yhteen kokemiani asioita. Joistain kokemistani asioista olen lukenut hienon tekstin, ja jos koen että siinä nuo asiat on sanottu paremmin kuin itse osaisin, myös käytän sitä tekstiä.

Olen lainaillut aika montaa kirjaa. Mm. Havahtuminen, Raamattu, Jooga ja elämän voima, Olet jo perillä, Jokapäiväinen Zen jne. Paljon olen myös lainannut kuultuja puheita.

Tarkoituksenani ei todellakaan ole, että luulisitte näiden asioiden olevan lähtöisin minusta. Haluan jakaa ne kanssanne; siksi kirjoitan ne tänne. Minulle on aivan sama mitä minusta ajattelette. Jos saatte näistä teksteistä jotain irti, niin hyvä juttu, mutta minulle ei kuulu siitä mitään kunniaa. Samaten kuin en myöskään suostu tuntemaan pahaa mieltä siitä, jos loukkaannutte jostain, mitä kirjoitan. Ne ovat vain sanoja... Ja sanojen vaikutus on teissä, ei minussa.

Joka tapauksessa; lainaan ja käytän muiden kirjoittamia tekstejä täysin tarkoituksella. Minä kyllä tiedän etteivät ne ole minusta lähtöisin, mutta tällä tekstillä tarkoitukseni oli tehdä se selväksi myös teille :) En halua, että muuta luulettekaan; se, että käytän mystikkojen sanoja, ei tietääkseni tee minusta mystikkoa. Vai tekeekö? Eipä sillä väliä, teki tai ei. Minua ei kiinnosta olla muuta kuin olen jo; jos olen mystikko niin sittenpähän olen, jos en ole niin sittenpähän en ole. Mitä väliä? Mutta niin, ei kai minusta tule Jeesustakaan, vaikka hänen sanojaan lainaisin; älkää siis erehtykö luulemaan niin.

Kirjoitan sanoja, joilla on minulle merkitys. Toivon, että näette sen saman merkityksen, jonka minä näen niissä. Tai, ehkä eri merkityksen, mitäpä sen väliä. Te näette mitä näette, minä kirjoitan mitä kirjoitan. Näkemisenne on tuskin puhtaampaa kuin tekstinikään.

Teksti, jonka kirjoitin eräälle foorumille tänään...

**

Oletteko koskaan miettineet, että kärsimyksessä on tie kasvuun, kasvussa onneen?

Onko kukaan teistä huomannut tällaista jännää ilmiötä; kehitysmaissa, joissa ihmiset taistelevat joka päivä hengissä säilymisestä, ei olla masentuneita. Päinvastoin, nuo nälkiintyneet ja tautiset lapset ovat onnellisia.

Sitten taas meillä, missä kaikki on olevinaan niin hyvin, ihmiset kärsivät pikkuasioista. He ovat olevinaan masentuneita, heidän elämänsä on kamalan kurjaa, mikään ei hymyilytä, kaikki on paskaa, tehdään itsemurhia ja kerjätään sääliä ympäristöstä.

Me emme ole kärsineet elämässämme tarpeeksi! Olemme saaneet liian helpon elämän. Sen takia joudumme kehittämään päänsisäisiä vaivoja itsellemme; kärsimys on tärkeää.

Ihmisen kuuluu kärsiä. Ilman kärsimystä ihminen ei koskaan kasva.

Tiedättekö, minkälaisia ovat masentuneet ihmiset? He eivät ole kärsineet tarpeeksi! Heidän pitäisi kärsiä lisää. Kun he saavat kärsimyksestään kyllikseen, he päästävät siitä irti. He eivät enää jaksa kärsiä. Heidän kipuihinsa ei pitäisi hakea lievitystä; heidän pitäisi antaa kärsiä niin paljon, että he kyllästyvät ja päästävät kärsimyksestään irti.

Mutta meillä on asiat LIIAN HYVIN. Niin hyvin, että se on jo huonoa!

Surullista kerrassaan.

Mutta ihmiset ovat mieluummin ahneita kuin onnellisia. He haluavat enemmän rahaa, hyväksyntää, ihailua, kunnioitusta ja omaisuutta kuin olla onnellisia.

Kuinka helppo olisikaan olla onnellinen, jos noista asioista luopuisi... mutta ei. Eivät ihmiset halua herätä. He ovat harhauttaneet itsensä luulemaan, että tarvitsevat rahaa, hyväksyntää, ihailua, kunniaa ja omaisuutta ollakseen onnellisia. Minäpä kerron teille salaisuuden; te ette tarvitse noista mitään ollaksenne onnellisia, vaan päinvastoin. Nuo asiat ovat teidän onnenne tiellä. Jos te päästäisitte niistä irti, te ymmärtäisitte, mitä tarkoitan.

**


Ja siis, selitettäköön vielä paremmin:

Kärsimystä voidaan lievittää. Meidän yhteiskuntamme tarjoaa lievitystä kipuun, mutta ei parannusta. Kärsimys saattaa helpottaa hetkeksi, mutta se ei mene pois.

Vain tietoisuus, tajuaminen, oivallus, parantaa.

Ja tuota oivallusta ei voi kokea, ennen kun on kärsinyt tarpeeksi. Tai ehkä voi, mistäs minä sitä tiedän?

Kun sen on kokenut, kärsimys ei enää tule takaisin.

Tämä selitys niille, jotka eivät muutoin ymmärtäneet.

Sanat...

Käytetään lisää vertauskuvia, minä kun tykkään niistä niin.

Sanat ovat kuin kulkuneuvo. Ne voivat viedä sinut ovelle asti, mutta sinun on noustava pois ja luovuttava niistä päästäksesi ovesta sisään.

Sanat ovat kuin viisaan sormi, joka osoittaa kuuta; tyhmä näkee vain sormen.

Sanat ovat osoittimia, eivät merkityksiä. Merkitykset ovat aina sanojen takana. Sanat ovat vain sanoja.

Mutta kuinka moni ymmärtää tämän? Kuinka moni näkee sormen kuun sijaan?

Puhuin aikaisemmassa blogimerkinnässäni Jumalasta. Jumalasta puhuttaessa monet takertuvat sanaan "Jumala". He eivät näe sen taakse.

Nyt voisin liittää tähän myös Raamatun:
Raamattu on kasa sanoja. Kuinka moni näkee noiden sanojen taakse, kuinka moni näkee vain sanat?

Älkäämme myöskään unohtako, että sanat voivat johtaa meitä harhaan. Tai no, eivät aina niinkään sanat, vaan se, miten me ymmärrämme ne.

Puhuin aikaisemmin kahdesta sokeasta, jotka kysyivät, mitä on "vihreä väri". Sanat eivät kerro sitä. Vaikka heille puhuttaisi tuhat sanaa, he eivät tiedä, mitä on vihreä väri, sillä eivät ole kokeneet sitä. He eivät näe noiden sanojen taakse. He eivät tiedä totuutta, joten he takertuvat sanoihin ja käsityksiinsä niistä.

Sanon taas kerran; tiedosta ei tapella. He, jotka näkevät sanojen taakse, eivät tappele; he tietävät. Sanoilla tehdään sota vain, jos niitä ei ymmärretä.

Ei niin, ei näin.

Mitä jos aika on kuin kirja?

Kirja ei ala eikä lopu. Kirja vain on. Se on kirja.

Mutta minä luen sitä.

Kirja ei tapahdu. Kirja on. Se vaan on jo. Se on tässä ja nyt, se on jo kokonainen. Siinä on jo kaikki.

Minä käännän sivuja. Päässäni tarina kulkee eteenpäin. Sitä mukaan kun käännän sivuja, tiedän kirjasta enemmän. Minä koen kirjan, mutta se kirja on jo olemassa. Minä en tee sitä; minä koen sen. Minä luen sitä.

Kaikki on tässä ja nyt. Ainoastaan kokemuksemme muuttuu.

Kirjan tarina ei kulje mihinkään, jos en lue sitä. Vaikka se onkin jo olemassa, se ei ole minulle olemassa, ennen kun luen sen. Eikö aikakin ole juuri sellainen?

Tai voitaisi käyttää toista vertauskuvaa.

Aika on kuin polku. Vaellan polkua pitkin eteenpäin. Mutta se polku on jo olemassa; en tee sitä polkua. Ainoastaan kuljen sitä. Kaikki on olemassa jo.

Aika tai elämä, miten sen haluaa ottaa. Mitä jos elämä on vain kokemus ajasta?

Ikuisuus on tässä ja nyt. Juuri tässä hetkessä. Samoin kuin kirja on jo olemassa, luin sitä tai en. Polku on jo olemassa, kuljin sitä tai en. Vaikka pysähtyisin, se on silti olemassa. Vaikka lopettaisin kirjan lukemisen, kirja ei lakkaisi olemasta.

Kysymys onkin meidän kokemuksestamme.

Joskus mietin... Mitä jos en olekaan kirjailija? Mitä jos en teekään tarinaa, vaan olen se tarina?

Se on uskomatonta ja hämmästyttävää. Mieletöntä.

Mitä on tiedostaminen?

Ihmisillä on uskomuksia, joista he tappelevat. Mutta ne eivät ole tietoa. Tiedättekö miksi?

Tiedosta ei tapella. Se tiedetään.

"Ken puhuu, ei tiedä; ken tietää, ei puhu."

Miksi? Koska totuudelle ei ole sanoja.

Kirjassa "Havahtuminen" oli hauska tarina, joka meni kuta kuinkin näin:

Eräs sokea kysyi mieheltä, mitä on vihreä väri. Mies vastasi "Se on kuin rauhoittava musiikki". Sokea oli innoissaan. "Nyt tiedän mitä on vihreä väri!"

Hetken päästä tuli toinen sokea kysymään, mitä on vihreä väri. Mies vastasi sen olevan kuin "miellyttävä tuoksu". Sokea oli innoissaan. "Nyt tiedän mitä on vihreä väri!"

Hetken päästä mies näki kaksi sokeaa heittelemässä toisiaan kivillä ja tappelemassa. He huusivat kilpaa toisilleen:
"Vihreä on kuin rauhoittava musiikki!"
"Eipäs, vaan vihreä on kuin miellyttävä tuoksu!"

Jos he näkisivät, heidän ei tarvitsisi tapella. He tietäisivät.

Myös Jumala on yksi näistä asioista; kuinka mahduttaa Jumala sanoiksi ja lähettää sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskan kokenut Jumalaa? Hän ymmärtää ne väärin. Hän takertuu sanoihin. Ne, jotka näkevät sanojen taakse, ymmärtävät, ettei mikään sana kuvaa todellisuutta. Ne ovat vain viitteitä, nuolia jotka osoittavat todellisuuteen. Mutta sanat eivät ole totuus.

Kun tietää, näkee sanojen taakse. Silloin tietää, ettei yksikään sana kuvaa totuutta täysin. Vaikka haluaisikin puhua totuudesta, sille ei ole sanoja. Yhtä turhaa kuin selittää sokealle, mitä on vihreä väri; eivät he ymmärrä.

"Ken puhuu, ei tiedä; ken tietää, ei puhu."
Vasta ollessani sanaton, ymmärsin tämän.