IRC-Galleria

En saanut yöllä unta joten lähdin kaupungille kävelylle. Ensimmäinen merkki siitä ettei kaikki ollut kohdallaan oli katuja pitkin kiirinyt ääni, kuin auton jarrutus, mutta siinä oli jotain eläimellistä. Sitten näin madot, metalliset madot, talojen seinillä. Kiemurtelivat taloista irti taivasalle. Uneni murtautuivat todellisuuden muurin läpi. Öinen kotikaupunkini näytti minulle uudet kasvonsa. Vaelsin labyrinttiin, jossa Arachne hiljalleen kutoi verkkoaan suojellakseen sokkelon pieniä kulkijoita. Toisessa päässä odotti outo hahmo, neljämuotoinen, puhuen yhteen ääneen arvoituksin joista en tolkkua saanut. Välillä ilokasvoinen kummitus, välillä linnulla ratsastava poika, välillä karhu, joka kantoi kaikennäkevää silmää ja välillä taas koukkunokkainen nukkumatti, oudossa valtakunnassa valtaistuimineen ja giljotiineineen. Raukea lohikäärme nukkui aukean laidalla. Levottomana jatkoin matkaani ja näin veden takana saaressa Hänet, muodottoman mustan jolla on tuhat lasta. Jättiläinen otti valoheittimen alla aurinkoa. Kaiken takana jyskytti ikiaikainen koneisto, jonka äänen saattoi kuulla jos vain kuunteli. Olinko todellakin sekoamassa? Näyt lievenivät, häilyvät, kaikkosivat ja tilalle tuli öinen tuttu hiljainen kaupunki.

Olin väsynyt, en meinannut jaksaa kotiin saakka, kunnes haudoilla istuvat kanat muistuttivat minulle, että helppohan minun on jaloillani kulkea ilman siipiä. Kotipihalla odotti intiaanipäällikkö, joka kumarrettuaan tervehdyksensä muuttui moottoripyöräksi. Suljin kotioveni sydän kurkussa ja halusin nukahtaa.

Tänään on ollut tavallista.