Tai älkää hänen antako koskea enää yhteenkään Potteriin! Kävin juuri katsomassa Feeniksin Killan ja tulin pahalle tuulelle. Ei tämä ei ole tilitystä siitä, että miten kirja on raiskattu elokuvaksi sillä en ole yhtäkään Potteria kirjana lukenut.
Potterileffat ovat olleet ihan kelpo viihdettä, tai ainakin niiden parittomat osat (Trek-syndrooma). Ykkönen oli ihan kelpo esittely maailmaan ja erittäin viihdyttävää fantasiaa noin muutenkin. Siitä tuli hyvälle tuulelle. Ohjaaja osasi hommansa. Toka osa samalta ohjaajalta oli mielestäni melko paljon huonompi, mutta tämä johtui ilmeisesti tarinan köyhyydestä. Kirja oli kai enemmänkin väliosa ja siihen nähden leffa kai oli hyvä sovitus.
Päästäänkin kolmanteen osaan, mestarilliseen Alfonso Cuaron ohjaamaan Azkabanin vankiin. Tässä otettiin askelta tummempi ote tarinaan. Tummuus tulee tarinan puolelta ja tämä astetta synkempi ote säilyy seuraavissakin osissa, mutta Cuaro onnistui tahdittamaan tarinaa onnistuneesti. Synkkään tarinaan saatiin ilmaa hienolla ympäristön kuvauksella. Ympäristöstä löytyi paljon mielenkiintoisia huomionkohteita ja henkilöhahmoille annettiin tilaa. Ympäristö todellakin tuki hahmojen kehitystä eikä varastanut niiltä tilaa. Olin aivan lumoutunut leffan ilmeestä. Tämä sama ote on muuten Cuaron toisessa leffassa Children of Men:ssä. Minusta on kasvanut näiden kahden leffan jälkeen pieni Cuaro fanipoika :) Pitänee tsekata se hänen Ja äitiäs kans -leffakin.
Mike Newellin luotsaamaan Potterin neljänteen osaan en tahdo koskea pitkällä kepilläkään. Se oli varsinainen kalkkuna. Tässäkin osittain kai voi syyttää kirjaa mene ja tiedä. Mutta mikä hukattu potentiaali! Pimeyden ruhtinas Voldemort on heräämässä eikä siitä saada puhallettua tunnelmaa pihausta enemmän. Asiaa ei edes pelasta Ralph Fiennes Voldemortina, vaikka osuva valinta rooliin onkin.
No sitten tämä viides osa ja jos Trek-logiikkaan on luottaminen niin jälleen on lupa odottaa hyvää katselukokemusta. Ja pah! Tarinassa on tällä kertaa imua ja potentiaalia, eli siinä suhteessa Trekit pitivät paikkansa. Mutta mitä tekee Yates, kuvaa puhuvia päitä. Ympäristö on suurinpiirtein unohdettu kokonaan. Kuvat rajataan hyvin lähelle henkilöhahmoja tai sitten ympäristö on niin tummaa, että katse vetäytyy pakosti vaaleisiin kasvoihin. Ne pari kertaa kun kameran annetaan kuvata ympäristöä niin se on sellaista sillisalaattia ja mielenkiinnotonta tauhkaa että haukottaa. Ei siinä mitään jos draama ja dialogi kantaisi, mutta ne eivät onnistu kantamaan kuvan taakkaa. Aikaisemmin mainiot näyttelijätkin tuntuvat olevan väsyneitä touhuunsa. Sarjan tähän mennessä synkimmästä osasta on luotu varsin depressiivinen katselukokemus. Stop the press! Pidän synkistä ja masentavista tarinoista, mutta niihin pitää luoda ilmaa, synkätkin tarinat voi paradoksaalisesti kertoa värikkäästi. Niissä pitää olla jokin joka kantaa katsojan katselukokemuksen yli. Hyvinä esimerkkeinä toimii Cuaronin leffat, Del Toron Pan's Labyrinth tai vaikkapa klassikko Imperiumin vastaisku ja pidennetty Jacksonin Kaksi tornia.
Mutta voi surkeutta Yates näyttää ainakin IMDB:n mukaan ohjaavan myös seuraavan Potterin.. Voi olla, että sitä ei tule lähdettyä teatteriin katsomaan vaan odotettua dvd-julkaisua..