IRC-Galleria

Thank god it's Christmas soon.

Hukkuis vähän. Alakulon ja tulevan tenttiviikon kanssa riittää tappelemista, mutta siinäkkait tämä kulkee. Onneksi on muutama valopilkku tässä ympärillä.

:o

Remember the times
When we used to run..
To the fields, trough forrests
With nothing left undone.

You were the big example
I wanted to be like
Eventhough there were times
when you didn't know
how to do everything right.

Remembering all these things
makes me kinda sad
But not that they'd be unpleasant
It's just that I miss you so bad.
I may have even cried sometimes
When I remember your face.. hair..
So kind and gentle eyes.

I guess I've known
how to be horrible
And mean too

But that one thing,
I didn't tell..


Is that I love you.

Mietinpä tuossa eilen kävellessäni keskustan läpi että kuinka paljon ihmisiä siinä ympärillä pyörii. Kaikki menossa minne sitten menevätkin ja tolleen. Mietin että siltikin, vaikka meitä on täällä ihan pirusti, niin ihmiset on yleensäkkin kovin yksinäisiä. Miksi? Miksi se on niin kamala tabu alkaa vaan juttelemaan ventovieraille ja ottamaan kontaktia ihan vaan seurallisuuden vuoksi? Sellasta katotaan kun hullua ja "uhri" miettii, mitä kamaluuksia sille käy kun joku käyttäytyy noin oudosti. Mietiskelin tässä että onko mitään sellasta ihmisjoukkiota (jollei poikkeuksia lasketa) jotka kykenee ajattelemaan ympäröiviä ihmisiä yksilöinä ja persoonina, eikä jokapäiväisen elämän taustalla pyörivänä oheiskamana. En keksinyt. Mietin asiakaspalveluihmisiä, sosiaalityöntekijöitä ja sensellaisia, mutta loppujenlopuksi ventovieraat taitaa olla niillekin enemmän työmaata. Joitain, jotka maksaa ja pitää tuotteen pyörimässä. Sitten mietin että miettiiköhän ihmiset tälläsiä asioita ja kuinka mahtavaa ois alkaa pyörittää jotain sellasta haastejuttua, missä ois aina vaikka viikoittain joku "vie itsesi uudelle tasolle" -tyyppinen tehtävä. Sit vois olla sellanen että aloita hyväntuulinen keskustelu täysin tuntemattoman ihmisen kanssa, vain oppiaksesi jotain uutta. Miettikää kuinka mahtavaa se ois :D ne ketkä ois siinä mukana tekis niin ja maailma ois taas ihan hitusen kivempi paikka kaikkien kannalta.. Miksi ihmisen perusluonteeseen kuuluu hylkiä kaikkea ympäriltä tulevaa? Eikö juuri nykyaikana kannattaisi keskittyä nimenomaan olemaan täällä yhdessä, eikä yksin? Ei se niin vaikeaa oisi. Siis ihan oikeesti.. Miettikää vähän.


Hmm mikäs se toinen juttu oli..

NIIN. Ajattelin alkaa soittelee asiantuntijoille aina kun mieleen tulee joku kiperä kysymys. Niitä nimittäin suorastaan sataa meikän älynystyröillä:

A) VIELÄKÄÄN en ole saanut selville, mitä tapahtuu sammakolle, jos se joutuu meriveteen?

B) Mitä tapahtuu kehossa, kun ihminen kuolee? I mean.. Mikä on se kaikista ensimmäisin, liikkeellepaneva asia, mikä tapahtuu ihmisruumiissa, kun sen on aika mennä? Miksei sydän aina lähdekään uudestaan toimimaan? Mistä se tietää, että nyt on aika lopettaa? VArmaan niinkun maailman paskin selitysyritys mutta koittakaa ymmärtää..


Jep.. Jatkoa seuraa.

Hmm kirjottelen enemmän paremmalla ajalla mut nyt on aivan loistavan ihanaa kämppää ja kaikkea! :) Jumalan selän takaa kaupungin valoihin ja nyt oon ihan ytimissä. Ja fiiliksissä. Ja mielissään. Ja intona.

Toisinsanoen hommat rullaa. :)

Nih.

Systeemit on kohillaan.


JOLLEI jo tullut selväksi.. X)

Bättre skrivning på andra timmar vai miten se nyt oli.

:D

Tällaiset aamut osoittaa sen että ehkä mietin liikaa. Heräsin, join kahvin, kävin suihkussa ja taas jäin verekseltäni kiinni ajattelemasta sitä samaa asiaa, mihin jokapäivä menee useampikin tovi. En tahtois olla enää tässä välivaiheessa, kun mikään ei oo varmaa ja vakinaista. Ei ole oikein mitään kivijalkaa missään tällä hommalla, paitsi koti siellä kaukana. Tuo loma tuli erittäin tarpeeseen juuri sen takia, että sai tuntumaa johonkin, mikä ei muutu ja mistä ottaa tukea. Tämä on niitä aamuja, kun eilen on mennyt ilta pitkäksi ja aamulla katsoo sisustusohjelmia ja pihaohjelmia ja mieleen tulee ne samat asiat taas.. Kuinka sitä tahtois jo vakinaisen työn, rahanlähteen jotta pääsisi toteuttamaan niitä unelmia omasta talosta ja pihasta. Autosta ja koirasta. Katson ikkunasta tuonne myrskyyn ja huokaan, kun vähänaikaa nään semmosen lämmintunnelmaisen olkkarin, missä kynttilä palaa tuikkulyhdyssänsä pöydällä ja mukavannäköisellä sohvalla on viltti. Ulkona riehuu myrsky, mutta pihalla on auto millä pääsen aamusta taas niihin töihin, mihin suhtaudun intohimolla ja joiden tekemisestä itseasiassa nautin. Ja sitten poksahdan takaisin tähän.. Oon koulussa ja koitan taistella itseni mahdollisimman hyvin kursseista läpi. Nautin siitä, tykkään kavereista ja siitä tunnelmasta siellä. Mutta silti tahtoisin jo että minun kämppä ei ois sellainen joka kuitenkin tulee vaihtumaan taas jossainvaiheessa. Että rahatilanne ei ois sellanen, että sitä tarttisi ressata ja huolia. Että minullakin ois jo ne tukevat tasaisen vakituiset jutut minun elämässä ja kaikki mitä tarvitsisi tehdä, oisi vain sen kaiken muun suunnittelu ja toteutus.

Voi unelmia.. Tahtoisin perustaa yrityksen, piirtää, kirjoittaa kirjan, miettiä oikeanlaisia lautasliinoja minun keittiöön, olla valoisa ja yltiöiloinen kokoajan ja osata soittaa jotain. Minä tahdon jotain mihin suunnata hyvää energiaa ja jotain mikä antaa hyvän olon. Sellaisen jutun hankkiminen on vaan aika vaikeaa, kun ei tiedä mistä alkaa. Voikun minun kotopuoli ois lähempänä tai voikun ois es auto, että sinne pääsisi käymään ikävän tullessa. Minulla on kaikki todella hyvin, ei siinä. Mutta niiden minun elämäntarinan rivien välissä voisi olla enemmän. Olen pohtinut, miettinyt, vaivannut päätäni ja pähkäillyt päivät pitkät.. Mutta en vaan keksi, millä tähän hommaan saisi sellaista tuntua, että on kaikkea mistä pitää kiinni ja nojata. Tahdon kirjoittaa, tanssia, ostaa ihanan takin ja punaisen kaulaliinan miettimättä hintaa. Tahdon istua sohvallani ja katsella takkatulta. Nuuskia uuden puun hajua ja hymyillä itsekseni hetken sitä tunnetta, että minulla on jotain olennaista.

Ehkä tänään keksin harrastuksen, aloitan kirjan, joka on odottanut hyllyssä monta kuukautta, kirjoitan monta tuntia, koska kaikki muu vaan unohtui, opin nauttimaan tällaisestakin elämänvaiheesta kaipaamatta muuta..

Hmm.. Ehkä mietin hieman lisää, jotta miettimällä hoksaisin tavan olla miettimättä liikoja mietteitä ja osaisin suunnata mietelmäni oikein. Katson tuonne myrskyyn ja totean ääneen (tehdäkseni siitä totta):


"Tänään ois se päivä."



Onko tänään sinun päiväsi?

Tämä aamu ei alkanut lupaavasti. Heräsin puolinaisten unien jälkeen jo kuuden aikoihin ja sinittelin varttiavaille seitsemään. Sitten soitti herätyskello. Nousin ylös enkä muista vieläkään laittaneeni kahvinkeitintä päälle, mutta siellä se vaan luprutti. Hitto että olin ihan raukkana, eikä hyvänmielenrippeitä irronnut yhtään mistään. Loppujenlopuksi en enää ees jaksanut manailla matikan tenttiä, kun oli niin hävinnyt olo. IHAN kamala masis päällä. No sainpa kumminkin kyydin koululle (mielessä tuleva puuduttava kotimatka kävellen taitettuna) ja raahauduin jonnekin oppilaitoksen kellareiden syövereihin, unta silmistä karistellen. Tentistä en sano enempää, kuin että meni juuri niinkuin olin odottanut. Ei ottanut päähän, ei edes harmittanut. Niin nerokkaasti kirjotin ensimmäisen tehtävän alle "Tilanne on ratkaisukelvoton!" ja viimeisen jätin kesken, lopettaen sen sanoihin "..antaapa olla.." Oli se ihan valaiseva reissu.

Noh ulkona oli alkanut ripistellä vettä siihenmennessä kun astuin ulos ovesta. Mikä ei sinänsä yllättänyt. Kävelin siinä jonkunmatkaa kaverin kanssa jutustellen, kunnes sen piti kääntyä eri suuntaan. Sitten kutsui kauppa. Herranjestas miten ihania sisustuksellisia seikkoja löytyy tuosta isosta prismasta! Sinne ne minun rahat tuossa viikonpäästä menee, kun on vihdoinkin edessä oman huushollin sisustus. Siellä tuli ihan kiva olo, vaikka aamu oli ollut todella harmaa ja puurottava. Kiertelin melko kauan fiilistellen ja sijoitellen mielessäni niitä kaikkia kauniita juttuja tulevaan asuntooni. Mukaan tarttui vielä tonnikalasalaattitarpeet ja tuore karjalanpiirakka aamiaiseksi. Se maistui aika hyvältä :). Todellisuus iski taas siinävaiheessa kun asettelin kuulokkeita korville, mielessä noin 6km kävelymatka kotia siinä harmaassa ja sateisessa säässä. Masis alkoi taas kovasti nostella päätään jostain takaraivon kolkasta. Phuuuuhh.... Sitten laitoin musiikin soimaan ja siinä kävellessä kuuntelin biisejä, joista joskus aikaa sitten tykkäsin kovasti.

Huomasin tykkääväni niistä vieläkin.

Vaikka sade pakotti laittamaan hupun päähän ja sukatkin valitteli lenkkareihin tunkevan veden määrää, alkoi minua itseasiassa jopa hymyilyttää. Autoilijat saattoi ajatella hulluksi, mutta se huppu toi jotenkin mukavan (keksi ite parempi synonyymi) taianomaisen tunnelman ja ne vanhat lempparibiisit aiheutti ylimääräistä hytkymistä ja sai kävelemään sillai rytmissä. Kaikki tietää kuinka kivaa se on. ;P Vaikka satoi ja matkaa oli sikana ja sukat oli märät ja aamu väsymyksellä, ultimaattisella masennuksella ja vähän penkinalle menneellä matikantentillä maustettu, niin mulla oli ihan kivaa. Tuo oli ensimmäinen sadekävely pitkään aikaan, eikä ne pisarat mitään haitanneet. Päin vastoin. Muistin taasen kuinka paljon oikeasti tykkään sateesta.
Against all odds..


Minulla on hyvä mieli. :)





Let's make the day!

-Milla

Jeps, kotona oli mukavaa. Ei kertaakaan kerennyt tulla semmonen olo että tahtois muualle. Noita päiviä ei ollut yhtäkään liikaa, mut kyllä tänne koulun ja ihmisten pariin oli silti kiva tulla takas. :)

..Lähden siis kotia oltuani noin 2,5kk poissa. :) Aijjai, kova on ollut ikävä ja onneksi saan viettää siellä nyt kerralla sen yli viikon hermolomaa kaikesta sähläyksestä ja hektisyydestä. Vähän kuntoutuu ja sitten taas paremmalla mielellä takasin riveihin. Parhaita juttuja on ainakin ne päivät/viikonloput, kun lounastetaan koko perheen voimin. :) Meiän Isä, Äiti, minun sisko ja sen poikaystävä (eli Lenushka & Chrome^) tulee ja sitten on kunnon family-lifetystä. Se on se fiilis. :D Sitten ne pikkusen kotikaupungin huudit. Kun siellä on niin sikana luontoa ja se on siinä ihan lähellä ni saa taas lähtä käveleen peltojen vierustoja ja syksyisille metsäteille. Namnam.. Uusikaupunki on miltei yhtä kuin luonnonhelma. Kaunistakaunista seutua ja MERI! <3 Täällä noita on tullut niin ikävä kun on niin turistina vielä, eikä osaakaan sillee mennä minnekään kun ei tiiä paikkoja :o ne auttais siihen luonnonkaipuuseen, mutta eihän ne voita tuttuja maisemia. :)

Jumalaisen kaunis syysilma! Oispa tällästä sunnuntaina, kun meen meidän isännän kanssa rallihommille. Pääsen vissiin järjestysnaiseksi ja saan tallustella ympäriinsä radioaktiivisen värisessä liivissä. :D Tykkään tollasista rallimeiningeistä.. Isä nyt on miltei jatkuvasti mukana noissa jutuissa mutta iteki joskus väliin ollut. On se kivaa viettää aikaa iskänki kanssa ja mikäpä ois kivempi homma. <3 Ja joo sori että hypetän näitä kokoajan mutta oon ihan oikeesti aika mielissään, kun on tuota aikaa vierähtänyt iso hetki. :) Ohjelmassa noiden lisäksi kuntoilua ja kouluhommiin perehtymistä. Kirjottamistakin ehkä ja joku hyvä kirja. Tuommosta aivan ihanaa rauhoittumista. Toivottavasti saan siitä niin hyvin taas kiinni että kulkee tänne saakka. :) Sais karisteltua juuri sen hektisyyden ja sekaisuuden pois. Missäpä muualla se onnistuu paremmin, kuin kotosalla läheisimpien keskellä. <3


Milla kuittaa.

See ya folks! :D

Heräilin noin varttia yli yheksän tuossa ja nyt on aivan mahtavan dynaaminen olo. :D Tänään jätetään takamus rasittamatta ja mennään viettämään possen kanssa laatuaikaa kaupunnille. Puolitoista mottia kahvia kaatui jo hetki sitten. Täyspäiväinen freesiytyminen pitäisi alottaa jossain välissä, mutta koska ulkona on hetki sitten ollut vielä *pakkasta* niin ajattelin piipahtaa haistelemassa raikasta ilmaa. :) Oiiiiiiiiij, hirviä riemu päällä. <3 Siinäpä se toimintasuunnitelma.

Things have mostly gone my way tässä parisen päivää. Asiat rullaa taas vähäsen paremmin, mutta luulen että on aika ottaa härkää sarvista. Oli muuten sangen mielenkiintoinen tapa herätä tänään, ku yllätin itseni huitomasta vimmatusti. :D Näin nimittäin unta että istuin terassilla ja katsoin kun semmosen vanhan sedän rintamuksella käveli iso hämähäkki (hyijjj jessys) ja sitten se alkoi seittien kans mennä pitkin sitä terassia ja istu lopulta kattoon. Sit tunsin vaan kun seittiä laskeutuu naamalle ja käsille ja katson ku se hämähäkki hyökkää mua kohti ja saan slaagin.. :D Ennenkin nähnyt näitä hämähäkkiunia. Niinku sillon kun näin vissiin jotain unta kämmenen suuruisesta semmosesta, ja heräsin. Mutta se hämppäri istu siinä mun edessä peitolla ja lähti kipittelemään kaverin peitolle ja minä heitän peittoa "sen" päälle ja huudan siinä et hyii hyii tai jotain vastaavaa ja kaveri herää ja ihmettelee että mitä kettua nyt tapahtuu ja koittaa selittää ettei siinä mitään ollut ja minä ihan selkeesti sen kaheksanjalkasen siinä pedillä nähneenä oon ihan pistaaseissa että nyt se karkaa!! :D Näin meillä..

Se niistä unista. Hitto kun alkaisi kirjotella kaikkia unia tänne niin tulis aikamoiset tarinoinnit. :o Mhutta juups.. Viimeaikoina on siis "väsyttänyt" kovasti liikaa, mutta näitä pontta antavia asioita on myös tullut kokoajan enemmän ja uskokaa pois, ilman niitä oisin aika alhossa. :o Kiitos niistä.. Ja teille. :) Hassua on myös se (jos nyt saa alkaa avautuun ja kertoo) ni se, kuinka sillon kun tuntuu kaikista pahimmalle ja yksinäisimmälle ja wäää ni jostain tippuu ihan käsittämättömiä asioita niinku joku ois sanonut et "ota tosta sitte oloa helpottamaan" :D Se on ihan järjetöntä. Alkaa katsella ympärilleen tyyliin "kuka mua tarkkailee". Koska noin on siis käynyt useampaan otteeseen ja kaikkia tuommosia käsittämättömiä sattumia silloin, kun on ollut ihan pulassa. ..Hmm.. :)

Pidetään sitä hymyä yllä ja jos näyttää että jollekin on vähän vaikeempaa se jonain päivänä niin se voi olla aika kiitollinen jos joku vähäsen auttaa. :)


Ulkona on täydellinen ilma tällähetkellä.. Kaunista päivää kaikille!

-Mill