Tänään mietin kauneutta, omaa kauneuden määritelmääni. Ne, jotka tuntevat minut, tietävät, ettei mikään valmis koskaan kelpaa minulle sellaisenaan; etten niele mitään pureskelematta sitä ensin, tutkimatta sitä, kääntelemättä sitä puolelta toiselle. Itse mainosalaa opiskelleena lienen juuri se toivoton tapaus, jossa mainostajien kauneusihanne puolialastomien naisvartaloiden myötä tyrkytettynä herättää lähinnä inhonsekaista sääliä.
Minulle kauneus on rakkautta.
Kauneus on sitä, mikä muistuttaa minua siitä, mikä on tärkeää, ja niin muodoin minulle rakasta. Se herättää ajatuksia, pakottaa pohtimaan, muistamaan oman ihmistyytensä ja rajallisuutensa. Kauneus on epätäydellisyyttä, särö siinä kilvessä, jonka ihminen luo suojakseen itsensä ja maailman välille. Kauneus on se sekunnin murto-osan pituinen hetki, jolloin sielu paistaa katseesta alastomana, haavoittuvaisena.
Miksi naamioimme itsessämme tämän todellisen kauneuden? Se on se, joka koskettaa toista ihmistä, saa hänet rakastamaan tai vastaamaan rakkauteen. Tämä kauneus on jotain sellaista, jonka avulla lienee vaikeaa myydä yhtäkään esinettä. Kaikki ne kuvat, joita meille tyrkytetään jatkuvassa viestinnän virrassa, ovat vain halpoja kopioita, tämän kauneuden heijastumia, silmänlumetta, silmänkääntötemppu.
Smoke and mirrors.
Uusimmat blogimerkinnät
- Tuntematon 02.04.
- Odottamaton 23.03.
- Kotikutoista 20.03.
- Ohjelma ei vastaa 18.03.
- Take a bow 06.03.
- Kauneuden kauheudesta 06.03.
- Pusukuutio 06.03.
- Feeling orange 06.03.
- Erittelyjä 04.03.
- Makaaberin kauneudesta 02.03.