Tänä aamuna minulla oli haikea olo. Yöllä oli ollut kuumetta ja herätessäni huomasin vaellelleeni koko yön muistonsirpaleiden keskellä. Oivalsin, miten paljon elämääni on mahtunut hyviä hetkiä ja rakkautta ja se sai oloni tuntumaan toisaalta haikealta, toisaalta onnelliselta; vähän kuin lapsuudesta tuttu pullan tuoksu tai joulupiparien maku. Muistumia ajasta, joka ei koskaan enää palaa, vaikka tietääkin, että uusia hyviä hetkiä voi yhä saada.
Elämäni kiiltokuva-albumi koostuu paljolti hetkellisistä välähdyksistä, jotka ovat täynnä rakkautta. Pienistä ilmeistä tai eleistä, ystävällisistä sanoista, ruoasta, johon liittyvät mielleyhtymät saavat sen maistumaan taivaalliselta, olipa se todellisuudessa millaista hyvänsä. Tällaisia hetkiä ei todellisuudessa voi ostaa rahalla ja juuri ne ovat niitä, joita kaipaan ja haluan. En tahdo kiiltokuva-albumiini illuusioita, en vääriä kuvitelmia tai harhaluuloja.
Ehkä tästä syystä keräilen kiviä, lehtiä ja puunkappaleita. Useat parhaista muistoistani liittyvät luontoon jollain tavoin. Mieleeni palaa aurinkoisia hetkiä lapsuudesta hiekkarannoilla, kiireettömiä uintiretkiä, metsäkävelyitä, sienestys- ja marjastusretkiä, larppeja... Kaikista niistä minulla ei tietenkään ole konkreettista muistoa; vain pölyntuoksuinen rakas häivähdys muistojeni lokerossa.
Näitä muistoja syntyy arvaamattomasti, odottamatta. Se lienee osa niiden viehätystä.
Uusimmat blogimerkinnät
- Tuntematon 02.04.
- Odottamaton 23.03.
- Kotikutoista 20.03.
- Ohjelma ei vastaa 18.03.
- Take a bow 06.03.
- Kauneuden kauheudesta 06.03.
- Pusukuutio 06.03.
- Feeling orange 06.03.
- Erittelyjä 04.03.
- Makaaberin kauneudesta 02.03.