Tänä jouluna haluaisin kaikkein eniten kelvata ystävilleni ja rakkaimmilleni sellaisena kuin olen. Haluaisin rakastaa ja tulla rakastetuksi - ja monessa suhteessa tunnenkin saaneeni tällä elämän saralla enemmän kuin varmasti moni muu ihminen, joka ansaitsisi rakkautta kenties minua enemmän. Vaan voiko rakkautta ansaita?
Mikä tekee ihmisestä rakastamisen arvoisen? Itse en yleensä ajattele lainkaan tätä asiaa huomatessani pitäväni jostakusta. Pidän helposti ihmisistä, se myönnettäköön, mutta se että alan rakastaa jotakuta, se on kiven takana. Maailma tuntuu olevan puolillaan hyviä ja mielenkiintoisia ihmisiä, joihin haluaisin tutustua, mutta silti vain osa asettuu pysyvästi sydämeeni asumaan. En edes itse tiedä, millä perusteella se tapahtuu.
Koen itseni onnellisemmaksi kuin pitkään aikaan; kenties en ole koskaan ollut yhtä onnellinen. Onnellisuuteni ei johdu siitä, että kaikki asiani olisivat kunnossa; ehei! Olen onnellinen, koska tunnen, etten ole yksin - ja ennen kaikkea, koska saan rakastaa ja osoittaa välittämistäni muille. Tunnen, että se on tehtäväni tässä elämässä.
Ihmisolentona olen välillä puutteellinen enkä osaa oikein ilmaista välitätmistäni. Huolestun, turhaudunkin, mutta silti välitän. Ajattelen, vaikka toisinaan unohdankin kertoa sen, muistelen hyvällä (tai harvemmin pahalla, jos siihen on aihetta). En minä ole unohtanut sinuakaan, mahdollinen lukija, vaikka kenties olen sen unohtanut kertoa.
Pian on jouluaatto. Silloin voisin kirjoittaa rakkaudesta.
Uusimmat blogimerkinnät
- Tuntematon 02.04.
- Odottamaton 23.03.
- Kotikutoista 20.03.
- Ohjelma ei vastaa 18.03.
- Take a bow 06.03.
- Kauneuden kauheudesta 06.03.
- Pusukuutio 06.03.
- Feeling orange 06.03.
- Erittelyjä 04.03.
- Makaaberin kauneudesta 02.03.