Viime päivinä olen miettinyt, mikä minulle elämässä on tärkeää. Hämmästyksekseni olen todennut, että vuosi vuodelta maallinen omaisuus merkitsee minulle yhä vähemmän, kun taas ystävät ja se, että minulla on joku jota rakastaa ja jolta kenties saada vastarakkauttakin on tullut yhä tärkeämmäksi. Tunnen erkanevani maallisemmin suuntautuneista tuttavistani enkä tiedä, onko se hyvästä vai pahasta. Olen toki onnellinen niiden ystävieni puolesta, joiden osaksi on siunaantunut maallista hyvää, mutta en osaa palvoa sitä saatika että haluaisin sitä enää samassa määrin kuin ennen.
Toki rahallakin saa miellyttäviä ja tärkeitä hyödykkeitä: kirjoja, elokuvia, levyjä, ruokaa... Asioita, jotka pitävät meidät myös hengissä. Silti en näe omistamista ihmiselämän ylimpänä päämääränä. Olen totisesti markkinoijan painajainen.
Ei materia minusta turhaa ole, tai halveksuttavaa. Tunnen silti itseni erilaiseksi, kun en kykene riemuitsemaan maallisista saavutuksista: esineiden keräilemisestä tai omistamisesta. Esineet näyttäytyvät minulle hyödyllisinä välineinä tai asioina, jotka muistuttavat jostakin. Elleivät ne omaa jompaa kumpaa - tai mieluiten molempia - noista ominaisuuksita, tuntuu niiden läsnäolo turhauttavalta.
Pitäisi siivota. Pitäisi omistaa vähemmän materiaa.
Uusimmat blogimerkinnät
- Tuntematon 02.04.
- Odottamaton 23.03.
- Kotikutoista 20.03.
- Ohjelma ei vastaa 18.03.
- Take a bow 06.03.
- Kauneuden kauheudesta 06.03.
- Pusukuutio 06.03.
- Feeling orange 06.03.
- Erittelyjä 04.03.
- Makaaberin kauneudesta 02.03.