IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Hyvää uutta vuotta kaikille! Paljon lämpöä, iloa ja ennen kaikkea paljon tilaisuuksia oppia elämältä.

Juhlimme vuoden vaihtumista perinteisesti läheisen perheystävämme luona kolmisin. Söimme herkullisia pasteijoita, joimme Pommacia ja katselimme raketteja. Keskiyön hetkellä tyttäreni, joka ei malttanut mennä nukkumaan rakettien paukkeessa, kipusi syliini ja suukotti poskilleni monta lämmintä, pehmeää ja märkää uudenvuodenpusua. Lapsen suudelmat ovat sanoinkuvaamattoman ihania, kuin perehosen kosketuksia, tulvillaan puhtainta rakkautta. Tunsin itseni hyvin onnekkaaksi voidessani aloittaa uuden vuoden tällä tavoin.

En tiedä, haluaisinko katsoa lainkaan taaksepäin, miettiä mitä viime vuonna tapahtui, sillä vuosi ei omalla kohdallani ollut yksinomaan helppo. Muutamia aiemmin minulle tärkeitä ihmissuhteita katkesi, mielestäni täysin turhaan, sillä kaikille ei ollut helppoa sulattaa muutaman kuukauden kestänyttä sairastumistani seuraamuksineen. Onneksi oli niitäkin, jotka kestivät. Heille olen valtavan kiitollinen heidän antamastaan tuesta, seurasta ja avusta. Ilman heitä olisin tuskin selvinnyt.

On viime vuoteen mahtunut paljon positiivisiakin asioita: terveydentilani radikaali paraneminen, tyttäreni kasvun seuraaminen, monet uudet läheiset ja minulle hyvin rakkaat ystävät - ja monet uudet tilaisuudet ottaa opikseen. Olin mukana järjestämässä neljää live-roolipeliä: Toinen totuus 6 - Huutokauppa Mal-en-Point, Toinen totuus 7 - Hyväntekeväisyystanssiaiset, Punainen Lanka, Pihlajapuu ja ... Ja sitten palvelet tulevat varmasti kaikki jäämään ikuisesti mieleeni. Jokainen näistä myös opetti minulle paljon - ja jätti jälkeensä useita ihania uusia tuttavuuksia.

Uudenvuoden aikaan kuuluvat lupaukset. Kenties minunkin kuuluisi antaa muutamia. Ensinnäkin lupaan pitää aiempaa aktiivisemmin yhteyttä vanhoihin ystäviini; toisekseen koetan pitää parhaalla mahdollisella tavalla huolta myös uusista ystävyyksistäni ja kolmanneksi luupaan pitää huolta itsestäni, etten omalla huonovointisuudellani rasittaisi lähipiiriäni enempää kuin on tarpeen.

Minulla on paljon odotuksia ja paljon toiveita tulevalle vuodelle. Aika näyttää, mitkä niistä toteutuvat.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.