IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Koirien taivaassaTorstai 11.01.2007 04:47

Miksi ihminen kaipaa rakkautta? Ja - ennen kaikkea - miksi sitä kaipaa juuri yöllä? Kaipaa jotakuta, jonka kanssa ei tuntisi oloaan vain tyytyväiseksi, vaan kenties jopa onnelliseksi, edes hetkittäin. Jotakuta, jolle ei olisi yhdentekevä tai itsestäänselvä.

On varmasti liioittelua kaivat jotakuta, jolle olisin aina merkityksellisempi kuin nyky-yhteiskunnan tarjoamat viihdykemuodot: tietokonepelit, televisio, elokuvat; mutta kun olisin sitä edes joskus. Silloin tällöin, kun apeus valtaa mielen, mietin, onko kanssani todella niin pitkästyttävää tai vaikeaselkoista keskustella. Asia ei voi olla niin; onhan maailmassa olemassa ihmisiä, jotka pitävät viihdykemuotona minun kanssani keskustelemista. Osalle heistä se ei tietystikään ole jokapäiväistä. Mkä tahansa jokapäiväisenä toistuessaan muuttuu kenties puuduttavaksi. Silti muistan ajan, jolloin en sitä vielä ollut. Mikä on muuttunut?

Vai pohdinko vain synkkiä, koska heräsin keskellä yötä tekstiviestiin?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.