Tänään kyllästyin lopulta odottamaan. Tein tärkeän päätöksen ja nyt huomaan, että oloni on toisaalta hyvin huojentuntut, mutta toisaalta minua pelottaa suuresti. Selviänkö tästä elämästäni varmasti yksin? Sama päätös on tehty jo kerran aikaisemmin, mutta silloin minä en tehnyt sitä. Silloin se tuntui pahalta ja pelottavalta, mutta jotenkin aikana, jona se ei oikeastaan ollut voimassa, sopeuduin siihen.
Pahempaa kuin lopullinen päätös on päätöksen odottaminen.