IRC-Galleria

Klo 15.20 olin kertakaikkisen puhki, mutta ponnistin niin kovaa aina, kun tuli supistus niin, että jalat tutisi. Toinen kätilö tuli tässä vaiheessa avuksi. Aikki sanoi, että tekee tilaa leikkaamalla jos näyttäis sitä tarvitsevan vielä heten kuluttua. "Et leikkaa!", mä sanoin, "mut jos leikkaat, et hitossa kerro mulle!" Epiduraalin vaikutus on lakannut jo ajat sitten ja tunnen, miten vauvan pää painaa, mutta on silti hankalaa uskoa, että se oikeasti tulee sieltä.
Klo 15.30 Aikki toteaa: "No tää lapsi ei ainakaan ole kalju, vitsit mikä tukka!". Ihan ihmeissäni kysyn Panulta, että onko sillä tukkaa ja Panu sanoi, ettei katso sinnepäin, niin ei näe. Minä käsken, että "NO KATO JA KERRO!". Aikki toteaa, että "kun katot alaspäin, näät sen tukan itsekin". Pakkohan se oli kattoa ja HUI - sielä oli tukkaa näkyvissä! Tässä kohdin tajusin, että mun pitää odottaa supistuksen tullessa, että vauva alkaa liukua itse ulospäin, jolloin vasta alan ponnistaa ja vauva tulee paremmin ulos. Pikkuhiljaa vauva valui ulospäin kunnes vihdoin tunsin, että NYT SE TULEE! "Älä ponnista tulee itellään", Aikki sanoi ja niinpä huohotin ja hengitin ja huusin ja tunsin, että nyt repee kyllä joku paikka ja "hui!" huusin, kun vauva ryöpsähti ulos kokonaan. Samantien kuului itku-kurlutus ja repesin holtittomaan itkuun itsekin ja vauva nostettiin rinnan päälle. "Se on tosi pieni!", huusin itkun seasta. "Tyttö tuli!" Mustaa tukkaa oli vaikka muille jakaa. "Ihan Violan näköinen". Voi sitä helpotuksen ja itkun määrää. "Mä tein sen ihan ite,mua ei leikattu", hoin itkunsekaisena. Panu pussasi ja kertoi, miten ylpeä on musta. Aikki kehui mun suoritusta ja toinen kätilökin kiitteli, että sai olla mukana: "Näin sujuvaa ja kaunista syntymää näkee harvoin". Vauva oli kun suihkusta tullut. Parasta oli se, kun kukaan ei vienyt vauvaa tällä kertaa multa pois. Kukaan ei ottanut meidän yhteistä aikaa. Kaikki olikin hyvin. Oli hiljaista ja tajusin sen: "Meitä on nyt neljä". Kuinka kaunis vauva voikaan olla. Panu oli kun Naantalin aurinko. "Meillä on kaksi tyttöä". Samassa Panu kuiskasi mulle uuden tulokkaan nimen korvaan. Sanoin että niin, hän näyttääkin juuri siltä :) Ei yhtään tikkiä, muutama pieni repeämä, jotka kirvelevät vessassa käydessä. Meinasin itkeä onnesta, kun jäätiin kolmistaan synnytyssaliin, kun kätilöt poistuivat hakemaan meille aamupalaa. Näin sen kuuluikin mennä: ilman draamaa. Nyt saadaan olla rauhassa ja tutustua uuteen tulokkaaseen. Hauska sattuma, meillä oli sama synnytyshuone kuin viimeksi, mutta nyt jäimme sinne kaikki yhdessä tutustumaan vauvaan. Jotenkin yhtäkkiä oli tullut hämärää ja me kolme katseltiin toisiamme ihan hiljaa. Sama huone, jossa oli oltu jo monta tuntia, näytti nyt yhtäkkiä täysin erilaiselta. Miten yhteen huoneeseen voi mahtua niin paljon pieneen hetkeen. Kipua, huutoa, rakkautta, itkua. Me koimme ne kaikki yhdessä alusta asti. Etukäteen stressasin osaanko rakastaa toista vauvaa niinkuin ensimmäistä. Asia valkeni minulle kuin tuleva pakkasiltainen taivas. "Rakastan sua, kultapieni", kuiskasin vauvan korvaan, kun innosta sekaisin oleva isä soitteli kaikille mahdollisille.

Torstai 27.1. Rv 39+1
Klo 2.15 herään kovaa supistukseen. Koska olen tajuttoman väsynyt, yritän jatkaa uniani. Sillä hetkellä uskoin kuvittelevani sen olevan kovempi kuin mitä se todellisuudessa oli.
Klo 2.50 herään uudelleen kipeään supistukseen. Päätän mennä suihkuun, jos se rentouttaisi ja alkaisi väsyttämään uudelleen.
Klo 3.05-3.20 menen suihkuun ja sinnittelen siellä vartin. Ei supista ollenkaan, mutta suihku tuntuu jotenkin ahdistavalta juuri nyt. Siellä on kuitenkin aikaa ajatella veden valuessa: "Kohta meillä on vauva! Näyttääköhän se Violalta? Onkohan sillä tukkaa? Onkohan se tyttö vai poika?". Kysymyksiä risteilee päässä.
Klo 3.20-3.40 tulen suihkusta ja kuulen jo suihkun ovenkin takaa, kuinka Panu kuorsaa. "KIVA! Just ku oisin ite voinu käydä nukkuu, niin tossa metelissä ei nuku kukaan", ajattelen. Alkaa supistella taas 10-15 min väleillä ja ne alkaa tuntua kipeältä. Otan Panadolin. Pirjo lupasi tulla 6.30 meille, että voidaan lähteä Jorviin uudestaan ja sitten ei ilman vauvaa tultaisikaan takaisin. Jos nyt yrittäisin vielä nukkua ja supistukset saisi pysyä poissa, että saan nukuttua. Käynnistykseen mennään kuitenkin, niin turha tässä kärvistellä. Olen oikea murheenkryyni.
Klo 4.00-5.00 heräilen 5 minuutin välein ja tarraan Panua kädestä kiinni. Tuska iskee päälle ihan tosissaan ja sillä hetkellä saan pistää kaiki peliin, etten huuda niin lujaa, että Viola heräisi. Ulisen tyynyyn. Kynsin ja puristan Panun kättä siihen malliin, että sekään ei varmana nuku supistuksen aikana. Aina kuitenkin nukahdetaan uudelleen.
Klo 5.10 herätän Panun tokaisemalla: "YLÖS! NYT MÄ EN ENÄ KESTÄ"! Panu onkin tikkana hereillä, kun huomaa, että en varmana pilaile ja nyt tosissaan on kovat tuskat. Panu soittaa Pirjolle, että ”alappas tulla jo aika pikaseen.” Odotellaan Pirjoa ja sillä välillä supistaa niin kovaa, että meinaa itku tulla ja joudun kontillani ottamaan niitä supistuksia vastaan. Elämäni pisimmät 20 minuuttia oli odottaa, että kyyti ja Pirjo tulivat. Lopulta päästiin lähtemään.
Klo.6 käyrille jälleen ja supistukset ei piirry vieläkään, kun taas ne anturit on aseteltu miten sattuu. Kiroan Panulle, että "eikö ne helvetti osaa ees käyriä laittaa?!" Nyt tekee hankalaa maata tosissaan pedillä ja ulisen, kun supistaa. Kun tutkitaan, olen jo toiveikas: "Nyt on kyllä ainaki puoli senttiä lisää tullut!", ajattelen. No eipä ollut ja sanon vittuuntuneena Panulle, että "kato vaa ku leikkurin ovet käy niin et viuh vaan ku tulee joku tulehdus ku tää vauva jäi tänne mahaa vielkin". Vesien menosta oli kuitenkin jo reilut 24 tuntia.
Klo 6.30 päästään olohuoneeseen taas odottelmaan ja saan aamupalaa. Jestas, kun supistaa, etten pysty enää olemaan pystyssä ja huudan aina supistuksen iskiessä. En vain pysty olemaan hiljaa.
7.30 Aikki tulee olohuoneeseen ja tutun naaman nähdessäni tulee helpotuksen tunne. "Ihanaa, Aikki kyllä hoitaa homman", ajattelen. No, Aikki tosiaan hoitaa hommat: Kävi heti soittamassa lääkärille ja konsultoimassa ja klo 8.00 ollaan synnytyssalissa ja saan antibioottia tipasta ja oksitosiinia toisesta. Samalla alkaa ilokaasua viritellään, kun käyn vessassa ja sitä ilokaasua alankin ottaa keinutuolissa tyytyväisesti keinutellen supistusten tullessa. Ihanaa, miten se kaasu helpottaa, kun Panu kertoo aina, millloin alan ottaa, kun supistus alkaa tulemaan, ja milloin lopettaa, kun supistus alkaa hiipumaan. Ihanaa tavaraa!
Klo 9: Ei sitten enää olekaan ilokaasu niin ihanaa, kun enää ei helpota huipun iskiessä ja kaasumaskin takaa alkaa kuulua kiljuntaa.
Klo 9.30 totean Panulle, että "en mä pärjääkää enää tän voimin, soita kelloa, mä haluun epiduraalin!". Sitten saapuukin anestesialääkäri paikalle ja klo 10.52 lähtee ensimminen puuduteosa. Tässä välissä muisti on melko hatara. Muistan kuitenkin, että tuskissani vääntelehdin ja kiljuin pedillä kaasumaski naamassa ja Panu taisi jossain vaiheessa pitää vähän kiinnikin, etten putoa siitä. Revin Panua muistaakseni paidan helmastakin melkein mun päälle. Kun ei ollut kättä puristettavana, niin otin kiinni siitä mistä sain. Sitä tuskaa ei voi sanoin kuvailla, mitä ne supistukset olivat. Kokonaisuudessaan puudutteen laitto meni hyvin, paremmin ja sujuvammin kuin viimeksi, vaikka nyt kyllä musta tuntui, että se kesti kauemmin. Toisaalta piti aina odottaa, kun supistus iski eikä voitu edetä mihinkään.
Klo.10.20 alkaa puudute vaikuttaa ja saan syötyä leivät, jotka Aikki 2 tuntia aiemmin oli pyynnöstäni tuonut. Epiduraalin ihanat sivuvaikutukset alkavat ja tärisen kuin horkassa. Supistuksia tulee n. 2 minuutin välein, mutten huomaa yhtään mitään. Kohdunsuu on tässä vaiheessa 3 cm auki. "Vau, jotain tapahtuu!".
Klo12 oltiin nukuttu puolisen tuntia kumpikin, kun huomaan, että se tuttu tunne "NYT supistaa" iskee. Äkkiä painamaan kelloa ja uutta epi annosta. Saankin sen klo 12.03. Aikki toteaa kohdunsuun olevan vajaa 5 senttiä auki. Melkein itku pääsee. Nyt ollaan jo pidemmällä kuin Violan synnytyksessa. Ehkä kaikki menisikin hyvin.
Klo 13: Alkaa tulla taas supistuksia ja alan tuntea kovaa painetta aina supistaessa. Otan ilokaasun avuksi kestämään niitä. Epiduraali vaikuttaa vielä, mutta paine tekee ikävää. Päätän, että pysyn nyt kaasun kanssa enkä tartvitse uutta epiduraalia heti perään, ei niitäkään ikuisesti voi ottaa ja tässä voi mennä kauan. Veikkaan itse, että 8 aikaan illalla päästään tositoimiin.
Klo 14 soitetaan kelloa ja infotaan Aikkia tunteesta, että nyt varmaan rupeaa puudute lakkaamaan ja paine tuntuu aika ikävältä. Aikki sanoo, että tutkitaan kohdunsuu ensin ja sitten laitetaan puudute. Käyn vessassa tässä välissä ja sitten tutkitaan. "Tää on edenny tosi hyvin kyllä!", sanoo Aikki ja, kun Panu se ensimmäisenä ehtii utelemaan, niin vastaus on, että "Reilu 8 senttiä auki, saat mielellää ton epiduraalin vielä" vastaa Aikki pilke silmäkulmassa. Oltiin aiemmin puhuttu mun ponnistusvaiheen pelosta ja kivusta, että jos tuuri kävis niin epiduraalia olisi jäljellä vaikuttamassa.
Klo 14.30 on kova paine ja ilokaasua vedän ja Aikki kehottaa ähkäisemään aina, kun tulee tunne, että ponnistuttaa. Kuulemma näin vauva laskeutuu alemmas ja työntää reunoja edestä pois ja avaa viimeiset sentit. Niinpä minä sitten ähkin kuin olisin kakkoshädällä ollut. Olo oli melko idioottimainen siinä ähkiessä. "Vähän ku vääntäis paskaa selällään", totean Panulle ilokaasupäissäni.
Klo 14.50 yhtäkkiä Aikki toteaakin, että "noniin seuraavalla kerralla, kun sua alkaa supistaa niin ponnistat". APUA! Nyt se tulee se ponnistusvaihe! Meneekö oikeasti kaikki hyvin eikä leikata? KOKO ajan olen kauhulla odottanut, että milloin kaikki menee pieleen ja kysellyt vauvan sydänäänien laitaa. "Kaikki on juuri niin täydellisesti kun pitää".
Klo 15.00 Oltiin jo täydessä tohinassa ponnistusvaiheen kanssa ja minä ponnistin niin täysillä kuin ikinä kykenin ja osasin. Kun tuntui, ettei voimat enää riitä, karjuin kuin mikäkin luolanainen ja sain ihmeellisen paljon voimia siitä. Panu tuki mua niskan takaa ja supistusten välissä antoi mehua ja pyyhki kylmällä pyyhkeellä otsaa. Olo oli kuin nyrkkeiljällä, joka odottaa pääsyä taas takaisin kehään taistelemaan.

Galtsun mielestä liian pitkä niin piti pistää kahteen osaan. Onneks Snö ei ollu niin blondi ku mä...

Tiistai 25.1. rv 38+6
Tiistaina aamulla lähti limatulppaa pieni osa, kun puhuin puhelimessa. Päivän aikana siitä irtoili pieniä palasia ja ajattelin, että "JES! Nyt varmaan ei mee kauaa, et vauva syntyy". Illalla lähti sitten kello 12 aikaa loput limatulpasta eikä sitä ollut edes vaikee tunnistaa. Ajattelin kuitenkin, että "Ei tässä mitää verta oo, niin kaipa tää voi irrota jo paljon aiemmin".
Jännittyneenä menin nukkumaan enkä meinannut saada unta. Kahteen asti pyörin sängyssä ja jännäilin sekä tuumailin, että "Huimaa! Kohta meillä on taas vauva". Sellainen jännityksen tunne ei aiemmin ollut olemassakaan. Sanoin Panulle, että mulla on sellainen aavistus, ettei kauan enää mene.

Keskiviikko 26.1. rv 39+0
Heräsin klo 5.20 käymään vessassa, kun tuli kauhea pissahätä. Olin aivan sekasin, kun olin mennyt niin myöhään nukkumaan jännäilyn vuoksi. Vilkaisin kelloa ja totesin pettyneenä "Ei supistuksia – pöh, ei tää synnykkää viel varmaa viikkoon". Kävin juomassa ja menin vessaan, laitoin valot päälle ja yhtäkkiä kuului *LÄISKIS* ja purot valui pitkin reisiä ja lattialla oli melkoinen lammikko. "Hitto meniköhän multa vedet?", mietin arviolta 5 minuuttia siinä lammikossa seisten ennen kuin alkoi valjeta, että nyt se on menoa. Herätin Panun, kun kello oli n.5.45. "Panu, voitko sä herätä". Vastaukseksi sain unisen yninän, josta kykeni erottamaan kutakuinkin sanan: "Mitäh?". Totesin heti perään: "Tota,multa meni vedet. EIKÄ ollu vitsi"

Äkkiäkös se siitä nousi sitten ihmettelemään tilannetta ja mä sanoin, että ei mua supistele, mutta soitan kohta synnärille. Soitinkin sitten synnärille nopeasti perään n. kello 6. Supistuksia alkoi hissukseen tulemaan 5 minuutin välein, ei kuitenkaan kovin kipeinä, mutta ihan tuntuvasti. Olin ihan hermona, kun mun äiti oli vaahdonnut useaan otteeseen: "Se syntyy sitte hirveen nopeesti ja kato et ehit sairaalaan, jne." Syy vaahtoamiseen oli se, että vauva oli tosi alhaalle asettunut jo ajat sitten, n. pari kuukautta aiemmin. Lopulta, kun sitä vettä roisku ja valui aina 5 minuutin välein niin paljon, ettei riittänyt enää kuin keittiöpyyhe rullalla haarovälissä, huusin Panulle vessasta, että tuo mulle jälleen uudet housut. Vastaus kuului sängystä: "Tuu sä tänne". Kun karjuin melkeen jo vihaisena etten pääse, kun sitä pirun vettä valuu ämpäri kaupalla, niin toinen totesi tyynesti väsyneenä: "No tuu sit, kun kerkeet". Mielessä kävi, että no minäpä kohta tuun sitten lorottelemaan sitä vettä siihen sängyn viereen miehen vaatteiden päälle, niin katsotaan kenellä on hauskaa. Väsynythän toinen oli ja minä hermostunut. Totesi Panu sitten, kun nousi että "Musta ei oo mitää hyötyy siel synnytyksessä, kun oon niin väsyny, jossen saa viel nukkuu". Meinasin sanoa pari valittua sanaa, ettei siitä ole hyötyä kohta kenellekkään, kun kuristan sen, jollei se nouse, että voidaan lähteä Jorviin. Vähän ennen kello kahdeksaa anoppini Pirjo tuli Violaa vahtimaan. Viola vielä nukkui tuohon aikaan ja me lähdettiin taksilla kohti Jorvia.

Klo 8.00 mut laitettiin käyrille, mutta paperille ei piirtynyt yhtää supistusta, vaikka muutaman tunsin. Anturi oli todennäköisesti hieman väärässä paikassa/huonosti. Todettiin, että kohdunsuu on auki 1 cm ja 1 cm kanavaa. "Lapsivesien menosta ei ole epäilystäkään", totesi kätilö huvittuneena, kun puro valui pitkin pöytää ja siitä lattialle.
Klo 9-11 olimme olohuoneessa ja minä sain aamupalaa. Käytiin myös kanttiinissa hakemassa Panulle aamupalaa ja välillä supisteli, muttei erikoisemmin kipeästi.
Klo11-16 sanottiin, että kun ei näyttäisi olevan mikään hätä, niin voidaan mennä vaikka Selloon kävelemään tai leffaankin, että saadaan aika kulumaan ja toivottavasti supistuksia tulemaan. Niinpä me lähdettiin sitten Selloon ja siellä pyörittiin muutama tunti ja käytiin syömässäkin. Supistukset alkoi saada hiukan lisää pontta alleen ja jouduin jo vähän hengittelemäänkin totisemmin. Kolmen maissa totesin, etten jaksa enää olla seisoviltani ja, että nyt on pakko päästä lepäämään. Selkää särki ihan hulluna. Päätettiin kuitenki mennä Sellosta Jorviin bussilla. Bussissa hymyilin, kun mietin: "Ei varmaan kukaan arvaa, että me ollaan tässä menossa synnyttämään".
Klo 16 oltiin taas käyrillä ja muutama supistus tuli ja oli vähän hankala jo maatakin. "Näitten on kyl pakko olla tehny jotai tolle kohdunsuulle", sanoin Panulle. Toiveikkaana odotin, että edes vähän edistystä ois tapahtunu. Harmitti, kun todettiinkin, että CRP on hyvä, mutta synnytyksessä ei ole erikoisemmin tapahtunut edistystä. Tämän vuoksi voidaan lähteä kotiin nukkumaan ja odottelemaan. Kätilo kertoi, että käynnistetään viimeistään aamulla tai katsellaan tilannetta sitten, kun tullaan, jos päätetäänkin saapua jo keskellä yötä. Olin kauhuissani, että taas käynnistetään, kun viimeksi se ei mennyt ihan putkeen. Kehotettiin ottamaan rennosti, muttei ihan jäädä sohvalle makaamaankaan. Sauna kuulemma voisi olla hyvä idea. Itku kurkussa lähdettiin kohti kotia.
Klo 17-23 lähdettiin kotiin, käytiin anopilla saunassa. Lopulta, kun tultiin kotiin, Viola oli nukkumassa ja päästettiin anoppi takaisin kotiin. Sitten yritettiin itsekin nukkua. Supistukset loppuivat kokonaan siinä klo 23.

Raskausarvet ne mahaa nyt sitte koristaa... ei kiva. :(

Lodger Shelter fleece kaukalopussi vauvalle. :) Mielellää oikeesti kohtuulliseen hintaan (eli halpaan ;D). Mikäli ei oo myydä,mutta kokemusta niin ihan mielellää käyttökokemuksiakin kuulisin. :)

Eilen tuli joku "täydellinen synnytys" dokkari niin Panu oli kamalan tuohtunut kun joku halusi luonnollisen kotisynnytyksen. "kauheen vastuutonta ja typerää,sille vauvalle voi käydä mitä vaan". Olin hiljaa ja ajattelin että antaa olla oma mielipide kun Panu kärkkäästi asian ilmaisi. Kun seuraava halus vesisynnytyksen kotona niin se oli taas Panun mielestä hyvä juttu. "tossa nyt sentää on järkee ku siinä on kätilö paikalla" Repesin sellaseen nauruun että hyvä ku ei pissat tullu housuun. Panuhan siis ihan oikeesti tosissaan luuli että suunniteltu kotisynnytys tarkoittaa sitä että joku synnytytää ehdointahdoin kotona yksin ilman ammattilaisia. xD

en oo pitkään aikaan päivitellyt miten viola onkaan huimasti kehittynyt joten laitanpa nytte.

Viola osaa:
kävellä jo jopa metrin ilman tukea!
syödä kotiruokaa ja pureskella vähän paloja
osoittaa sormella
taputtaa
Seistä ilman tukea

ja paljon muuta


Sanoa:
Äiti = äiti
isi,iti = isi
täti,äti = täti
tööt tööt= tööt tööt
ato = kato (osoittaa sormella samalla
pappa=pappa(minun isä)

Vahinkosanoja on sitten lukuisia.

Masuasukki:
Mennyt kaikki tosi hyvin kiinnikekipuja huomioon ottamatta,muttei edes pahoinvointeja ole ollut :)

Kerro 0-2-vuotiaasta lapsestasi ja haasta sen jälkeen muita äitejä!
* SYNTYMÄ
Koko nimi: Viola Amelia Nilsson
Syntymäpäivä: 30.7.2009
Syntymä paino: 2770g
Syntymä pituus: 49cm
Menikö kaikki hyvin: No eipä tosiaa menny.
Sairaala jossa syntyi: Jorvi
Sisaruksia: incoming
* RISTIÄISET
Missä: Espoon seurakuntatalolla
Milloin: 13.9.2009
Kummit: Salla,Niina,Antti ja sylikummin siskoni Janna
*ULKONÄKÖ
Silmien väri: Siniset
Hiusten väri: Vaalean ruskeat
Kasvojen muoto: Sirot
Pullukka vai laiheli: laiheliini
Syntymämerkki: ei taida olla
* LUONNE
Perus luonne neljällä sanalla : iloinen,virtuoosi,ikiliikkuja,isin kulta
Ärsyttävin tapa : television ruudun hiplaaminen
Ihanin tapa : Puhuminen
Iskä vai äiskä? : jos on huono päivä niin äiskä,jos hyvä niin kaikki on iskä
Onko syliversio: Toisinaan,yleensä ei.
*OPPIMINEN
Milloin pyörähti : n. 4
Ryömi : 6kk
Konttasi : 7kk
Istui : n.5kk
Nousi seisomaan : 8kk
Käveli : 9 tukea vasten ja ensiaskeleet 10 kk. Nyt menee 3 askelta
Sanoja? : Äiti,isi, tööt tööt
*MITEN..
...hyvin syö: riippuu päivästä
...paljon nukkuu: putkeen vai koko yön? jos putken niin 1,5tuntii jos tuuri käy.
...käyttäytyy muiden lasten seurassa: Hienosti,ei oikee aina jaksa muut kiinnostaa.
...viihtyy yksin: Hienosti.i
*LEMPI/INHOKKI...
...ruoka: Kempi ruoka nroileri ja kasvikset piltti,inhokki makarooni ja kana.
...lelu: Kummitädiltä saatu tosi ärsyttävä fisher pricen soiva lelu. ;)
...paikka: Siellä missä pääsee pulikoimaan.
...kirja: Mikä sattuu olee lähinnä.
...laulu/loru: ei ole.
- Asia mistä olet erityisen ylpeä? : Siitä että Viola on niin reipas <3
- Asia mitä lapsesi tekee jatkuvasti, mitä ei saisi? : kaataa koiran vesikuppia ja hyplää telkkarin ruutua.
- Onko joku vinkki minkä antaisit muille äideille? Kärsivällisyyttä,kärsivällisyyttä...

Vihdoin se ultraääni<3

En lisää tänne uusia kuvia kun ne ei lataudu koskaan tonne. Jote jos haluaa nähdä tuoreita kuvia violastakin ja muutenki jutella niin facebookissa löytyy nimellä Juuli Nilsson