IRC-Galleria

Eli osastolle jouduin eilen kun olo ei ole kovin kaksinen. No paineet ihan kohdillaan pysyvät lääkkeiden kanssa, mutta minä saan iltaisin lääkettä että pystyn nukkumaan, selkään ja päähän sekä kaikkialle muualleki sattuu vaan kovin. :( en siis pääse nettiin vaan on vain wap netti käytössä. Saa soitella tylsäähän tässä on ja tekstaritkin kulkee. Saa tulla katsomaankin 17-19 aikana N7 huone 7 on osasto. Vauvalla on kaikki hyvin KTG- käyrät otetaan kolmesti päivässä kun pieni ei hirveesti liiku. Lääkäri tänään sanoi että "katsotaan tässä nyt pitkin viikkoa, miten tilanne kehittyy" mutta viikon sisään kuulemma syntyy. Odotellaa jos paikat tästä aukeisi ihan vähän edes niin saisi kalvot puhki, jossei käynnisty nyt itsestään. Tänää supistanut pari kertaa. Jos nyt tulis lisää. Mutta edelleen olen YHTENÄ kappaleena. :) en kommentteihi nyt vastaa, vastaan sitten kun pääsen koneelle. Voi kun pääsisi edes kotona käymään... Vähän harmittaa maata vaan osastolla. Ilmoitan heti kun vauva syntyy! Johon tosin voi mennä vielä moooonta päivää...

Elikkä neuvolasta laittoivat uudelleen synnärille kun paineet taas 147/105....Mitäköhän ne tänää sitte meinaa... Ilmoittelen,...

Päivä alkoi kivasti neuvolakäynnillä. Olo oli huono aamusta asti,mutta noin hiostavan ilman takia ei oo ihmekkää. NÄIN siis minä luulin.
No sitten mittailtiin perustyyliin kaikki ja KAPPAS paineet olikin "vähän" koholla. Neukku täti huolestuikin sitten samantien ja sanoi että "nyt kuule hetken päästä mitataan uudelllee" Ja kahden lisäkerran jälkee tulos oli edelleen 150/109 JA tämä siis matalin joka saatii... JA eikun lähete Synnärille.

Synnärillä verenpaine seurantaan. No Eipäs laskenu paineet minnekkään ja lääkäriä paikalle...
Sitten aloiteltiin sisätutkimusta. Kätilöllä ei meinannu sormet riittää ja sanoi että "pehmeeltä tuntuu toi kanava jota on aika vähän kyllä jäljellä" Lääkäri tuli samoihin tuloksiin ja totesi että "kanavaa VÄHÄN" Sain siis olla kahden naishenkilön kanssa lähemmissä tekemisissä. JA Supisti ihan kivasti siinäö maatessa, selän puolelta tietenkin.

Ja eikun ultraamaan: Painoarvio kirppusella oli 2,8 kiloa. Meni vähän ohi kaikki kun kätilö yhtäkkiä kysyi : "ootko huomannu että ois lapsivettä tihkunu?". "Jaa niin mitä?!" oli mun vastaus. JA kyllä eilen joku lorahdus kävi,mutta sen nyt tietysti pystyi selittää vaikka valkovuodolla,kun raskausaikana se on kaikkien vaiva ainakin. Lapsivettä oli niukasti,mutta vauva kuitenkin voi ihan hyvin. Tämän takia siis ne liikkeetkin vähän muuttuneet. Oli ihan mielenkiintoisena siinä "ulkopuolisena" kuunnella kun lääkäri hiljaa jutteli kätilölle että "Saas nähä tuleeko tää täältä ihan ominensa jo pikkuhiljaa"...
No sitten sanottiin suoraan että "jos paineet ensi viikolla on korkeet edelleen ja eivät tosta laske tai nousevat niin aletaan sitten kyllä jo käynnisteleen". Maanantaina neuvola, keskiviikkona ultra. Että tällee. Syntyis nyt kuitenkin itte...

LISÄYS: Jotta tietäisitte paljonko paineet on noussu nin lähtöpaineet on ollu 98/60 , olen aina ollut TOSI matalapaineinen ihminen. Ja korkeimmat paineet oli +155/120... Maanantaina soitto neuvolaan kun olo alkaa menee huonoksi jo...

Panu sanoi ihanasti eilen illalla kun tuli kotia ja valitin kipeetä selkää että:
"Sais kyllä toi neiti syntyä jo, kun mun tekee niin pahaa katsoa kun suhun sattuu"
Voi toista. Tänään nousi sitten ,vaikka menee aamuvuoroon, 20 min aikasemmin että käytti koirat mun kanssa ,kun Iines on niin innoissaan aina aamulla kun pääsee ulos että vetää kovin ja mulla selkä tosi kipeenä :( Ihana, ihana aviomieheni <3

Heräsinpä tänään aamulla helkkarin moiseen supistukseen. Kyllä tänkin mahan kanssa pääsi yllättävän nopeesti istumaa. :D Tuntui vaan että paikalla ei vaan PYSTYNYT olemaan.
Sitten siitä nousin ja ootin uutta. No tulipa toinenkin, ei yhtä kipee mutta tuntuva. Sit huomasin että selkä ihmeen kipee yhdestä kohdasta ja maha ihan pinkee koko ajan. No Sit vaan suihkuun ja siellä sitten helpottikin. Tulipa soitettuu neuvolaanki et "öö mitäs mä teen ja mitä toi selkäkipu on?" ja vastaushan oli että supistuksia, jos ne tulee säännölliseks soita synnärille.
No tulihan ne sitten säännölliseks ja supistelikin 1,5h 8 min välein, muttei kyllä mitenkää kipeesti, silleen että tuntui ees vähäsen, mut sit se meni ohi ja nukuinki nyt sit tosi pitkään kun vähä väsytti... :D
Panulta tuli kun se tosta lähti töihin että "eiks nyt ois jo aika pakata se helvetin sairaalakassi?" Johon vastasin että "ei vielä kun ei tässä oo sellanen olo että joskus syntyis". =) Vastaus oli että "ja aamullakaan ei tietty ollu olo sellanen et lähtö vois tulla?"... Pidin sitte suuni kiinni enkä myöntäny että pelästyin jo et apua eikai tää nyt jo tuu :D Tänään siis pakkaan sairaalakassin...

Toisesta asiasta: Meinaan turvakaukalosta:

Kaksplussassa mielenkiintoinen asia. Mitäs mieltä rakkaat ystäväni olette tästä että lasta kuljetetaan ilman asiallisia turvasysteemejä edes hetki? Kun kaukalon hankkiminen ei paljoa vaadi? :)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1467322,25#m16669478

Neuvolan viimeinen Lääkärikäynti oli tänään ja kiva mieli jäi!

Paino : +900g viikko
Verenpaine: 116/84
Hemoglobiini: 124
SF-Mitta: 33cm (eri mittaaja ku normaalisti että mittas mun mielestä kyl ihan eri kohdin)
Kohdunkaula: Pehmeä, sormelle auki (paitsi ihan kohdunsuu kiinni) ja kaula jäljellä enää 1,5 cm. ' normaalisti sen 3cm =)

Eilen oli aamulla 9,10 ultra. Aamupäivällä valittelin jo että onpas huono olo ja mahaaki vähän vääntää. No sitten lähdettiin ultraan ja siellä olikin maailman ihanin ultratäti. :) Ultrailtii ja Vauva on pikkunen rääpäle. Painoarvio 2,2 kiloa ja viikkoja siis 35+6. syntymäpainoksi arvioitiin "kolmisen kiloa, voi olla kyllä allekkin" LA:han mennessä. Menis siis vähä yli niin sais vähä lihaa luidensa päälle.
Sitten KYsyttiin vielä että Voiko sanoa sukupuolta kun tuntuu ihan liian ihmeelliseltä että ois oikeesti tyttö kun isinsä suvusta niitä tyttöjä ei ihan löydykkään. Kätilö alkoi nauraa vaan ja sanoi että "NO JOS TÄSTÄ POIKA SYNTYIS olis kyllä yks maailman seuraava IHME" :D Ja sitten kiltisti selosti että siinä näkyi hienosti häpyhuulet,mitkä äiti ja isikin erotti. :) Ylpeä tuleva isi oli kun naantalin aurinko.( Ja Tänään sitten ilmestyi vaatekaappiin taas vähän LISÄÄ vaaleanpunaista kun isi vähä shoppaili) Sanoi se sit ittekin että "Joo nyt kyllä mäkin uskon ,enkä sano enääet näillänäkymin tyttö VAAN ETTÄ TYTTÖ" :D 3 lääkärie (eri) siis varmistanut että tyttö ja nyt näkyi hienosti häpyhuuletkin. :) <3<3<3

Päästiin sitten kotiin ja mulla huono olo alkoi tekeen ikävää comebackiä... Päätin mennä unille jos helpottais. Myöhemmin tuli Panukin nukkumaan hetkeksi kainaloon ja kun siitä sitten tunnin päästä herättiin herätyskelloon niin ihmettelin että "mulla on kulta sormenpäät ihan puuduksissa ja vaan osa peukaloa tästä oikeesta kädestä?". Panukin totesi saman kun minä että varmaan vaan maannut sen päällä niin siksi puutunu. HOipertelin täristen vessaan ja menin takasin sänkyyn ihmettelemään outoa oloa ja Panu lähti töihin. Huomasin ittekin että nyt ei ihan kaikki ollut kohdallaan. VÄsytti kuitenkin vielä niin jatkoin päiväuniani.

Heräsin siitä tunnin päästä kun panu soitti, päätä särki hullunlailla ja mumisin vaan sinne puhelimeen "mm" vastauksia unen pöppörössä. Sitten menin vessaan ja matkalla kylmä todellisuus hiipi tajuntaan. EN TUNTENU KASVOJENI VASENTA PUOLTA ollenkaan! Kieli oli ihan veltto ja turvoksissaki tuntui olevan ja naaman vasenpuoli (ei siis se millä olin nukkunut) oli kokonaan puutunut. Kauheeta kun yritin koskea käsillä ja en tuntenut sitä ihoa kuin sormissa. Lähetin panulle viestin paniikissa kun tiesin että on töissä. Ihemettelin kun en saanu näppäimiä painettua alas ja tekstaaminen oli vaikeeta ja en nähnytkään ihan kunnolla. En löytäny silmälaseja vaikka tuijotij yöpöytää(siinä ne kuitenkin oli nenän edessä). Panu soitti perään että "mä en kulta saanut mitään selvää mitä sä laitoit viestillä?" Sit tajusin vasta kun aloin puhumaan: ainoastaan epäselviä sanoja, muminaa ja ihan sekavia sanoja alkoi tulemaan. Aivot ei toiminu yhtää. Mietion jotain ykinkertaisia sanoja kuten "jotta, ja, enkä" Jotain mitä siihen väliin piti tulla kun puhuin mutten saanut niitä yhtää mieleeni. Ihan kun en olisi enään osannut suomea ollenkaan enkä mitään muutakaan. Kiljuin vaan puhelimeen "en mä pysty,auta, selitän ihan pimeitä,en pysty koiria ulos" Ainoat mitä suustani sain. Kuulosti että olisi ollu kyseessä katkennu viesti. Sitten Soitin äidilleni itkien paniikissa ja Äiti käski heti sairaalaan, en oisi varmaan edes tajunnut mennä jossei äiti oisi käskenyt niin topakasti. odottelin puoltoista tuntia Anoppia ja hänen miestään vaikka oisi pitäny mennä heti ambulanssilla vaan... Siinä puolentoista tunnin aikana hitaasti pystyin taas puhumaan pikkuhiljaa ja turtuneisuus alkoi hävitä mutta pääkipu koveni sietämättömäksi.

Oltiin jorvilla joskus 17.45 Ja heti kysyttiin vastaanotossa kun sain selitettyä tilanteen että "Kuinka pitkällä oot raskaana?" Vastasin että 36 viikkoa tasan. Ja sit istutettii pyörätuoliin aj vietiin juosten pitkin käytäviä tutkimushuoneeseen. En tajunnut mitää olin vaan väsynyt ja tuskainen pääkivun kanssa. ALoin olla ihan muissa maailmoissa. Lääkäri teki Neurologisia testejä ja en ihan osannut jalkaa laskea polvelle ja refleksit toiselta puolelta ei ihan toiminut toivotusti. Lääkäri kulmat kutrussa vaan sanoi että "kuule meillä on neurologian poliklinikka tuolla meilahdessa nyt ja sinne sut pistettäis nyt neurologille mielellään". Katoin vaan heiluen siinä pedillä istuen että "ai joo mä soitan anopille että soittaa kyydin sinne". Lääkäri kattoi mua kun hullua: "eikun kyllä me joudutaan laittaa sulle tippa ja meet ambulanssilla". En tajunnu edes kysyä miksi olin vaan et "juujuu" ihan tokkuroissani.

Ambulanssi tulikin äkkiä. Ambulanssissa höpöttelin hetken sen toisen miehen kanssa, anoppi istui etupenkillä kun Panu oli töissä niin hän oli edes mukana. Seuraili se toinen hoitaja mun tilannetta siinä ja yhtäkiä meni käymään siellä edessä. HEtkenpäästä höpöttelin ihan muissa maailmoissa että "oho joku on nyt tosi kipee ku jossai viedään ambulanssilla pillit soiden". Olin jo niin Sekasin etten edes ymmärtänyt että muahan siinä vietiin pillit viheltäen päin punasia tuhatta ja sataa. Oli kuulemma jotkut "sinus rytmit ja happisaturaatiot yms vähän alkaneet mennä huonon suuntaan". Jostain syystä katsoin vähän kieroonkin. Anoppi kertoi tänään että se toinen ambulanssimies oli sanonut sinne eteen että "eipäs muute sit jäädäkkään liikennevaloihin vaan painat sitä kaasua vaan ja kovin"

Meillä meni alle 10minuuttia että oltiin Jorvista ajettu meilahteen. Siinä sitten Menetin ajantajun kokonaan kun otettiin verta paljon ja ihmisiä tuli ja meni ja neurologi teki testinsä, missä olin taas ihan hakoteillä... Oli kyllä mukava neurologi kun ymmärsi vaikka olin sekasin kun seinäkello. Sain tosiaa panadolia melkoisen tujut annokset sielä,muttei niistä ollut apua. Yhtäkkiä kello oli jo Kymmenen ja Panu tuli huolestuneena paikalle. JA sitten kuulemma mua oltiin viemässä magneettikuvaukseen. "SIIHEN PUTKEEN?!?! kiljasin hysteerisesti. Mulla siis aivan hirveä ahtaanpaikan kammo. Ihana hoitaja ymmärsi tilanteen hyvin ja alkoikin valmisteleen mulle varsin tujua lääkesatsia. Sielä tuubissa ku piti olla se puol tuntia-45 min. Sainkin sitten hyvän satsin rauhottavia ja kipulääkettäkin. Siellä magneetti kuvassa sitten makasin siellä putkessa ja sain kuunnella kuulokkeista Radio aaltoa. Olin ihan pakokauhun vallassa silmät kiinni siellä putkessa ja onneksi tuo pieni tyttösemme tuolla mahassa meuhkasi sellaista tahtia että siihenkin keskittyi ihan hyvin. Ois tehnyt mieli huutaa ja kiljua ja tulla ulos sieltä mutta rauhottavat teki vähä olon sellaiseksikin että makasin vaan rentona ku veltto spagetti... Lopulta se sit oli ohi ja kehuivat kovin että maltoin olla kun näkivät että mä oikeesti pelkäsin sinne menoa.

No loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen 02.00 Maissa mulle ilmoitettin ettäö kyseessä on ollut lievä aivo infarkti ja ottavat mut osastolle tarkkailuun. Ensimmäisenä sanoin että "en mä tänne jää, onkso pakko?" Säikähdin että joudun jonekki pimeelle osastolle yksin keskellä yötä ja panu ei voi tulla mukaan. "Jos et jää niin ei voida tarkkailla sinua kun sinulla on isommankin aivoinfarktin riski". Siinä vaiheessa tajusin ittekin että ei ollutklaan ihan pikku juttu. Vähän sumussa olin ollu koko päivän ja illan. Eikun vaatteet päälle ja osastolle...

Kävelin sitten koko yön pitkin käytäviä kun en pystynyt nukkumaan siellä kuumassa huoneessa. Ihmiset tuijotteli että miksi joka on maha pystyssä neurologian poliklinikalla. Kukaan ei kysynyt kuitenkaan mitään. Pääsin loppumattomalta tuntuneen ajan päästä 15.00 Kotiin tänään. Nyt sitten vuodelepoa ja ei saa matkustella mihinkään pitkälle ei edes kahden tunnin ajomatkan päähän ja siivous ja kodinhoito jäi nyt vaan panulle... :( Vauvalla kuitenki kaikki hyvin ja liikkuukin erinomaisesti. Äiti vaan on tosi väsynyt...

Halusin selventää kun kaikki kyselee ja ent soiaa jaksa hirveesti nyt muuta kun vaan kulkea, vessa,suihku, makuuhuone väliä. Panukin käytännössä kattoen kantaa ruoan mun nenän eteen...

Onneksi selvittiin lievin vammoin kuitenkin

(pahoitteluni etten osaa kirjottaa iha oikein tänäänkään)

Ummetusta, raskausarpia, liikakiloja, selluliittiä... :D KAIKKEA LÖYTYY :D
Noo ei se mitään lisätään siihen ne kaikki kivut sun muut niin siinä meille normaaliraskaus paketissa. :D Paitsi mulla tuo verenpaine tauti puhjennu siihen päälle. Mutta no mitä vaan pikkusen eteen. :)

Kun tänään huomasin että enään 5 viikkoa laskettuun aikaan, aloin miettimään että pianhan minustakin tulee äiti. Sitten ajatukset siirtyi viime kesään. Mitä tein viime kesänä? Kyllä olin raskaana ja elokuussa en sitten enään yhtäkkiä ollutkaan. "No eipä täällä kyllä enään sydän lyö" totesti lääkäri antoi lääkket kipuihin ja lähetti kotiin. Asia jäi sikseen en halunnut puhua siitä kenellekkään.
Muistan hyvin kuinka pirun kipeää teki kun kaikki tuntui ympäriltä raskautuvan ja paidat oli edelleen yhtä sopivia siitä kohdin missä olisi maha kuulunut jo kasvaa.

Kihloihin elokuussa ja kovaa vauhtia alettiin suunnitella häitä. Ostettiin puvut, varattiin juhlapiakka, kirkko ja melkein pitopalvelukin. Sitten vasta tuli kysymys mieleen: "Missäs on muuten mun menkat?" Panullekin siitä mainitsin ja sieltä tuli sama lause mitä ajattelin jo ittekkin "sen elokuun jälkeen sun kierrot on ollu ihan sekasin, joku häiriö taas varmaan. Tuskin sen kummenpaa". Illan mittaan aloinkin sitten asiaa ajateltuani bongailemaan jos mitä raskausoireita; Oli lämmöt koholla, vilutti vähä ja oli vähän sellainen olo. Sellaisen olon vain tuleva äiti voi tunnistaa. Tissitkin oli ihmeen kipeet. Mielessä kyllä kävi että ÄH no tuskin tässä mitään on kierrot vaan heittää. Mutta joku sisälläni sanoi että nyt jotain on erilailla.

Aamulla nousin yhdeksältä ylös jo ennen kelloa ja annoin panulle pusun ja kuiskasin korvaan: "Käyn hakemassa ärrältä sellaisen halvan raskaustesti paketin, tuun kohta takaisin". Käytännössä katsoen juoksin melkeen sinne ärrälle sydän pamppaillen ja takaisin kotiin. Panukin heräsi kun kolistellen tulin sisälle ja syöksyin vessaan tikun kanssa. Sitten vaan testailemaan.

Luin ohjeet huolellisesti , vaikka osasin ne tohon aikaan jo varmaan ulkoa edellisen kerran ja miljoonan negatiivisen testin myötä. Sitten dipattiin sitä tikkua virtsaan ja samantien tuli kaksi hailakkaa viivaa. "no toi toinen varmaan tosta häviää niinkuin aina ennenkin" ajattelin ja menin koneelle. Jotenkin kyllä sydän pamppaili ja kahden minuutin päästä juoksin takaisin. 2 VIIVAA ja rubiinin punaisia! "Eihän?!" Sanoin ääneen ja juoksin panun kaulaan ja puhkesinkin hysteeriseen itkuun. Vasta siinä vaiheessa kun tajusin että Panu säikähti että joku on tyyliin kuollut tajusin näyttää tikkua sillekin. Voi sitä hymyä. 2 lisätestin jälkeen se oli edelleen positiivinen. Ja kun yksityisellä tehty varhaisultassa Lääkäri sanoi että "No juuri ja juuri sydän lyö, on kyllä tosi heikon oloinen alkio ja ihan kohdun suulla roikkumassa. En kyllä hirveän paljon toiveita asettelisi. Taitaa olla vain päivistä kiini että tuo syke lyö". Tuntui että maa olisi hävinnyt jalkojen alta ja ensimmäinen ajatus oli "EI taas"

Meni viikkoja ei vuotoa. Mutta oli kipuja ollut. Oli niska poimu ultra ja down seula. Kätilö sanoi että "katsotaas millainen pieni sieltä löytyy" totesin kylmästi vain että: "no tuskimpa mitään" ja katsoin muualle. En edes halunnut tietää ,en kuulla samaa uutista taas. Mutta sitten: "No onpas vilkas kaveri ja ei kyllä yhtään turvotusta niskassa!". TOtta se oli. Sielä pieni sydän pumppas 170 lyöntiä minuutissa ja oli hyvin vilkas vauvan alku. Itku pääsi niin multa kun Panultakin. Saatiin monta kuvaa.

Meni taas viikkoja ja sitten oli naistenpäivän aamu. Panu piti kättä mun mahalla ja yhtäkkiä sen ilme kirkastui: "SE POTKII" Isikin tunsi vihdoin. Pian oli rakenneultran aika.

Rakenneultrassa oltiin käytännössä katsoen jo varmoja että tulee poika. Monet kyllä väitti tyttöä. Panun suvussa kun tyttöä eio ole ollu esikoisena 57 vuoteen. AINA tullut 2 poikaa vähintään ensin. Kätilö sitten sanoikin että "kyllä se näyttäis siltä että teille tulee esikois tyttö" Ja Juuli itki taas :) Saatiin epäselviä kuvia taas paljon. Lapsi kun oli vähän vilkas.

Nyt on Kulunut jo viikkoja monta ja tuo meidän pieni ihmeemme jo kohta syntyykin. Äiti ja isi ei malta odottaa. :) Viis siitä että on raskauden aikainen verenpaineen nousu ja olo ei ole kovin kehuttava aina kun turvotusta on 2 plussaa,mutta maha on pieni niinkuin vauvakin ja huimaa. Mitä vain pienen eteen. :)

Kiitos jos luit. :)

Tarttui matkaan tälläinen!!

http://www.lastentarvike.fi/images/Tuotekuvat/Large/MC08_CabrioFix_velvetmorning.jpg