IRC-Galleria

Tajusin eilen illalla ihanan asian. Mulla on maailman suloisin ja omalaatuisin koira (mun omasta mielestä tietenkin!)
Jeppe on aika loistava yksilö.
Ihaninta oli tajuta se kuinka paljon se on muuttunut parempaan suuntaan sen jälkeen kun se on meille tullut. tuntuu että vihdoin ollaan saatu se luottamus puolin ja toisin kuntoon.

Lauantaina päätin rohkaistua ja alkaa ihan omatoimisesti jeppen turkkia siistimään ja mua jos totta puhutaan, jännitti ensin ihan sikana, että miten se antaa mun nyppiä. Mutta sain sitten yllättyä iloisesti! Jeppe makas mun sylissä täysin rentona kun (musta niin julmalla tavalla) nyppisin sen naamaa.

Eilen jepellä oli kamala hellyyden kipeys, (joka ei ole harvinaista.. Se roikkuin nykyään koko ajan vaan sylissä) Me katsottiin leffaa ja Jeppe makas mun sylissä koko leffan ajan, ihan kiltisti.

Jeppe osaa olla myös kummallinen. Välillä se tuijottaa seinää ja murjottaa. Se siis seisoo seinän edessä ja toljottaa sitä. No, sillon se yleensä ei ole saanut mitä on tahtonut ja pitää jotenkin osoittaa mieltä.
Toinen kummallinen asia on, että Jepen pitää vahtia kaikkia esineitä jotaka liikkuvat. Esimerkkinä, kun olin siivonnut, niin eräänlainen säilytyslaatikko oli kai jäänyt huonosti hyllylle kun se sitten ihan itsekseen tippui sieltä alas. Jeppe koko ajan hiljaa muristen hiipi laatikon luo ja jäi murisemaan sille.. Eihän sitä voi tietää kuinka suuri uhka laatikko olisi voinut olla rakaalle mammalle!

Viikonloppu aamut on parhaita jos ollaan kummatkin kotona ja Jeppe saa luvan kanssa tulla aamulla ottamaan nöppöset ennen ylös nousemista, meidän väliin, sänkyyn.

Rakastan myös näin syksy aikaan metsä lenkkejä Jepen kanssa.. (enkä tajua miksi en tee niitä useammin).. Liian usein sorrun menemään tutun pikku lenkin illallakin, vaikka olisi aikaa.

Jepen turkkiin olen itkenyt turhanpäiväiset ja aiheelliset itkut ja hihittänyt sen pörröisen posken kutittaessa. Nauranut sen hassuja ilmeitä ja herännyt yöllä kun se on tahtonut ulos. Kuunnellut vinkumiset joko makkaran perään tai parvekkeelta bongatun nartun perään.

On se vaan niin ihana. Kiitos kuuluu osittain rakkaalle ystävälleni Nooralle, jolta Jepen viime joulukuussa sain. olet Noora antanut mulle ihanan ystävän, josta en varmasti luovu hevillä!
Jepestä on vihdoin tullut sivistynyt hieno herra (joka salaa on äitin pikku hillomunkki ja isin lellikki.. Mutta ei kerrota kenellekkään, Jeppe nolostuu jos muiden nähden äiti pussaa tai halaa).

Me odotetaan Jepen kanssa jo kovasti lunta, että päästään kokeilemaan uutta hienoa maastokuosi takkia (joka muuten on ihan pikkuisen liian pieni.. Taidan joutua ompelu hommiin).

Joo.. Tulipas paljon tekstiä Jepestä.. Mutta ei kai rakkaistaan voi koskaan kertoa liikaa?