Mä kierrän pääni sisällä ympyrää.
Ei poistumistietä.
Ajatukset lentelee.
Pyörin sängyllä.
Mietin asioita.
Onko missään järkeä?
Keihin voi luottaa?
Miks ääneen on niin vaikeeta sanoa rakastavansa toista?
Miksen voi olla nytten hänen sylissä turvassa?
Mä vaan pelkään etten ole tarpeeksi hyvä.
Tää on outoa...
Sen ihmisen ajatteleminkin parantaa mun oloa...
Oon naivi ja uskon kohtaloon.
Ehk mullekki on suotu pelastus.
Poistumistie päänsisäsestä karusellista.
Se olet sinä rakas.
Mä toivon että riitän sulle...
Sulla on mun sydän.
Sä voit tehdä sille mitä ikinä haluatkin...