IRC-Galleria

Maanantaista asti on tullut nukuttua vähän niin ja näin.Mieli on myllertänyt omia reittejään raskaan ahdistuksen ja kevyen onnelisuuden väliä.En tiedä, missä mennään.En tidä, mikä olo mulla pitäisi olla.Ollakko onnellinen vain surullinen, en tosiaankaan tiedä.
Taustalla soi Titanicin tunnari.Mun sydän tuntuu ainaki olevan ihan mennyttä kalua taas, mutta hyvällä vai pahalla tavalla, sitä en taas tiedä.Jos mulle kerrottais se olisin helpottunut.Saisinpa tietää, missä mennään.

Jee jee, huomenna vapaa!
Olen taas miettinyt pääni puhki, enkä keksi vieläkään selitystä asialle, joka mua vaivaa.Töissäki meni iha perseelleen, ku vaan miettisin kaikkii juttui.
Mä tiedän, mitä mä haluan, mutta siihen ei yksin mun haluamiset riitä.Tangoon tarvitaan yleensä kaksi.
Miksi asiat tuntuvat taas niin vaikeilta?Yksinkertaisinkin juttu tuntuu nyt niin ongelmalliselta ja hankalalta, kun yksi tärkeä juttu tökkii.Pää tulee kipeeksi.
Mä taas herkistelen.Musta on tullu taas niin pirun herkkä kaikkia asioita kohtaan ja tunnen jutut tosi voimakkaasti.Ehkä siksi havaitsen ongelmatkin nyt niin helposti, tai sitten mä vaan reagoin pahasti yli.
Lämmin ja hyvä olo, mutta sydämessä tuntuu olevan raskas kivi, joka tuntuu inhottavalta.Se katoaa aina joskus.Se katoaa, kun mun on hyvä olla, kun ei ole yksinäistä.

"Tyttö oli romantikko, eikä tottunu maailmaan, hän tiesi, kuinka maailma jaksaa satuttaa."-Harhaluvitelma: erään ihmisen tarina.

"Rakastan sua, kai sä tiedät kultaseni, että unelmilla aina täytyy olla kasvot..?"-Harhakuvitelma: Unohdus satuttaa.
Olisinpa jonkun unelmien ruumiillistuma; se olisi hienoa.Silloin jopa munkin luonteeni nöyrtyisi toisen edessä.

Ah, rauhallisen raukea olo nyt.Tekisi mieli laulaa joku ällön imelä rakkauslaulu, mutta jätetään se toiseen kertaan.Taustalla soi Love storyn pianosoolo ja tippa meinaa väkisinkin tulla linssiin.*snif*.

Jos sinä olet minun,
minä olen sinun.
Edessäsi nöyrtyisin,
tähdet taivaalta eteesi kantaisin.
Jos sinä olet minun,
minä olen sinun.
Saisit minut kokonaan,
vain sinua rakastamaan.
Jos minä olen sinun,
sinä olet minun.

Ääääh, ei tänään onnistu^^
Ei aina voi onnistua.Hirveä tarve luoda jotain, mutta nyt tarvitsisin siihen myös toista ihmistä.Vain toisen läsnäolokin riittäisi...

Kaikki ei ole kunnossa.Tää on jännä fiilis, mutta nyt on sellainen olo, että jokin asia on vinossa eikä ollenkaan menossa siihen suntaan, ku itse haluaisin.Mä en tykkää ollenkaan!Varsinkin kun fiilikset koskevat erästä mulle erittäin tärkeää asiaa.Voi tietenkin olla, että olen vain vainoharhainen, mutta tää tunne on VAHVA.
Mä en tykkää siitä, kun alkaa tuntemaan, että jotain on loppumassa...Oikeastaan ennen kun on edes alkanutkaan.
Katsotaan nyt, miten käy...

SKÄDÄM-KATUJEN KUNINGATAR

Eilen oli nähtävästi jokin tarve avautua asiosta, mikäli eilisiä merkintöjä vilkaisee.Muuten mä olen jotenkin alkanut vältää sitä, että avaudun asioistani muille ihan oikeasti.Jännä juttu.
Jotenkin sellainen olo, että olisi jumissa.Voi olla, että se on vaan tää väsymys, mikä saa mut jumittamaan.Unta ku tuli otettua vaan 2 ja puoli tuntia, mutta ei se haittaa sillä oli mukavaa.
Taas olisi tilaisuus ryhtyä avautumaan, mutta mä olen ihan hiljaa vaan ja pidän asian itselläni.Onneksi positiiviset jutut on ihana pitää itsellään sydämessä.

Tasaista fiilistelyä vaan.Pitäis syödä, mut ei oo nälkä...kai sitä jotain on pakko natustaa, sillä ruoka ei ole maistunut...
Katson itseäni usein pitkään arvostellen.Kun en näe, tunnen käsilläni epäkohdat, jotka silmä haluaisi poistaa.Itsekritiikki on kovaa, mutta en ota sitä vastaan.Koitan haukkua olemustani vähemmän ja suoristan ryhtini ja virnistän peilille.Lopulta jään tuijottamaan itseäni silmiin epäuskoisena siitä, mitä peli kertoo.Se vaan on, en osaa suhtautua siihen, mitä näen.Se on työväline, keino ilmaista itseään, se olen Minä.Luulisin...
Itsensä kanssa sinuiksi tuleminen on aina haastavaa ja jos joku kysyy, olenko mä itseni kanssa ok en voi vastata ku, et "joo, olen mä..."Siltikin jään pohtimaan sitä kerta toisensa jälkeen.Olenko oikeasti ok?
Kaikenmoiset syömishäiriöt ja alipainoisuus ovat olleet pinnalla, nyt ne tuntuvat jääneen liikalihavuuden jalkoihin.Nyt saarnataan, kuinka ihmiset ovat liiaan lihavia, kun taas muutama vuosi sitten puhuttiin anoreksiasta, bulimiasta (jne.).Huomaan oravanpyörän syntyneen.Mistäköhän parin vuoden päästä keskustellaan jälleen?Nii-in, lapset ja nuoret, miksei vanhemmatkin, alkavat näyttää heroiini-huorilta.
Yhteiskunta heittelee ihmisiä ihanteesta toiseen, eikä kukaan enää pysy perässä.Pian kaikki ovat sairaita, kukaan ei tiedä, millainen pitäisi olla.Aina esitetään vain ääripäitä.Ihmiset pelotellaan syömään enemmän tai juoksemaan hulluna ympäri paikallista pururataa, milloin mitäkin.
En vain ymmärrä.Vedän vatsan sisään, mutta pullistan posket ja sitten toisin päin.Repeän nauruun.Joo, mä olen ok.Minä olen.

Kovasti koitan kadota, niin ettei kukaan huomaisi mitään.
Päässä soi häiritsevästi Harhakuvitelman Erään ihmisen tarina.Ihan niin angsti fiilis ei ole, mutta siinä biisissä on tähän olotilaan sopivia kuvauksia.
Ymmärsin etten voi olettaa ihmisten ymmärtävän, en edes sen ainoan.
Nyt korvissa soi Harhakuvitelman Unohdus satuttaa ja joo, satuttaahan se, mutta siihen tottuu kyllä jossakin kohtaa, itseltäni menevät jo ne hetket ohi, kun huomaa jonkun unohtaneen.Sen tajuaa sitten vasta myöhemmin eikä silloin enää auta muu kuin kohauttaa olkapäitä ja todeta: No hard feelings babe.
Väsyttää...Uni tuli vasta sitten kun enää ei voinut muuta ja voimat antoi periksi.Ihan hyvä kuitenkin, että tuli edes vähän nukuttua, ni voi taas ajatella asioita ja sitten hetkisen päästä ehkä jopa toteuttaa ne ajatukset.Mullahan ei ole mitään hävittävää.Ehkä.
Biisiki vaihtui Apulannan Odotukseen, joka on yksi kauneimmista biiseistä.Kannattaa kuunnella odotuksen sanoja, kertosäe on ainakin mahtava!
Ihmisten tuntuu olevan vaikea irroittaa.Ne tuntuu olevan jotenkin vankeina vapaudessaan.He haluavat pitää unelman yllä vapaudesta, mutta eivät huomaa, että ovat jääneet siihen unelmaan kiinni.Ehkä heidän pitäisi uskaltaa päästää irti ja koittaa aivan jotain muuta, sillä ehkä sieltä löytyy se mitä he ovat aina etsineet.
Taas uusi biisi: Apulannan Viivakoodit.Taas yksi hieno biisi, joka herättää mussa tiettyjä fiiliksiä."minä annan kaiken ja enemmän.."Kuulostaa jotenki tutulta toiminnalta.Olen "all in" tyyppi, uhkapeluri, joka on myös nähnyt, mitä tappioputki ja velkaantuminen tuo tullessaa.Tulee häpeä.

Nyt ei iha taas nappaa tää olotila.
Joskus mä mietin, et mikä on vialla?
Miksi kaikki toistaa aina samaa kaavaa?

Annikalla on nyt päällä sellanen pyörin-ympäri-kämppää-efekti ja tekis mieli vaan singota sinne tänne aivan pölönä.
Vois vaikka lenkille lähtee tai jotai.Kunha vaan sais tän energian purettuu jotenkin!

Kai sitä taas pitäs lähtee...Pitäis kerkee taas näkee ihmisii, mut huonolta näyttää.Kattellaa:)