IRC-Galleria

Desmodontidoe

Desmodontidoe

Poikkeus vahvistaa säännön.

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.12.2008 10:58

Ihmiset ovat hauskoja ja ne luulee edelleen kaiken olevan niiin mustavalkoista. Hämmentävintä on törmätä "isoihin" ihmisiin, jotka eivät ole viellä mitenkään sisäistäneet, että tää elämä on PALJON värikkäämpi.
Tosin ed.mainitut persoonat ovat useimmiten viettänen rutkasti aikaa yksin ja rakentaneet todellisuutensa fiktion ja fantasian varaan. Eipä asiassa toki mitään pahaa ole, mutta kun totuus alkaa läpsiä kasvoihin reippain avokämmen lyönnein nämä ihmiset ovat aivan kauhuissaan.
Pahinta kuitenkin on, jos fiktion ja fantasian maailmassa elänyt ihminen on "minä olen aina ihan pirun oikeassa ja hommat tehdään just niinku MÄ haluan"-asenteinen. Homma saattaa toki toimia kahden samanlaisen persoonan kesken, joista toinen on vahvempi ja toinen kiltisti alistuu. Mutta entä jos toinen osapuoli onkin yhtä vahva persoona, mutta kotoisin tästä maailmasta?
Homma toimii tietysti jos elämänsä fantasioinut osaa manipuloida ja rakentaa riittävän turvallisen näköiset, mutta niin kovin imelät, pilvilinnat. Entä kun se toinen herääkin unelmien keskeltä ja tajuaa ettei hommassa ole päätä eikä häntää ja koko juttu olikin lähinnä kusetusta ja aivan turhaa ajan hukkaa?
Sellaisessa tilanteessa sitä tuntee itsensä niin kovin tyhmäksi ja naiviksi, kun kerranki uskalsi hieman hellittää ja päästää ohjat löysemmälle. Sitä alkaa miettimään, oliko koko hommassa mitään todellista ja jos oli, niin missä kohtaa ei enää ollut? Koko totuus yleensä paljastuu viimeistään silloin kun se tosiaan vetäsee oikealla koukulla ja vasemmalla suoralla päin alventtia.
Oppiiko tuollaisessa suhteessa edes tuntemaan toista? Totuus tuntee valheen, mutta valhe osaa varmasti valehdella itselleen totuuden. Eli fantasiaan elämäänsä perustanut ihminen todennäköisesti kuvittelee myös kumppaninsa tietynlaiseksi ja jos kumppani tulee tyytymättömäksi tilanteeseen ja läimäyttää haaveilijaa avarilla, niin tottakai se aiheuttaa konfliktin ja armottoman huudon ja syytösten tulvan. Eikä se koskaan tunnu hyvältä.
Toisaalta tällainen tilanne on myös armottoman huvittava, sillä saattaa syntyä tilanteita/riitoja, jotka alkavat tilanteesta, mistä ei ikinä olisi voinut kuvitella riitelevänsä. Se onkin ehkä ensimmäinen tilanne kun haaveilija huomaa kuvitelleensa kaiken, jopa toisen ihmisen täysin vääräksi persoonaksi..
Tällaisessa suhteessa harvemmin auttaa edes puhuminen, varsinkin jos toinen elelee edelleen omassa kuplassaan, jossa on saanut elää ja olla ihan just niinku on tykännyt.

[Ei aihetta]Perjantai 26.12.2008 11:34

Katoa mielestäni edes hetkeksi.

[Ei aihetta]Torstai 25.12.2008 11:39

Joulupukki oli kiva, sillä hän toi rahaa:)
Hih, sit Pukki oli unohtanu antaa mul ja Okkil yhet paketit, ni ne sit odotti meil koton. Mun paketis ainaki oli jotain tosi kaunist ja kiiltävää, kiitti siitä<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.12.2008 15:20

Käärme tuottaa itämaissa onnea, rikkautta ja rakkautta. Kiinalaisen horoskoopin mukaan käärme on hyvin viisas ja kaunis. Käärme on viattoman seksikäs, yhdistelmä joka tekee hänestä lumoavan viettelijän.

Käärmeellä on huumorintajua, hän on hauska seuranpitäjä ja ihmiset viihtyvät hänen seurassaan. Nokkelaälyisenä hän on oiva vitsienkertoja.

Jos olet käärmeen seurustelukumppani tai puoliso, olet jo varmaan huomannut, että hänen otteensa saattaa olla kuristava. Käärme on erittäin omistushaluinen ja häntä ei tule pettää. Käärmeen kostonhimo on loputon.

Käärme ei hevin kuuntele toisten neuvoja. Hän on itsenäinen ja erittäin perusteellinen. Käärmeen sanoihin voi luottaa.

Käärmeellä saattaa olla myös yliluonnollisia kykyjä ja häntä kiinnostavat myös uskonnot ja erilaiset filosofiat. Käärme olisi erinomainen poliitikko.

Useat käärmeihmiset ovat esiintyviä taitelijoita, laulajia taikka tanssijoita. Hän saattaa kerätä merkittävän omaisuuden, mutta ei todellakaan ole valmis jakelemaan sitä ympäriinsä.




Siis ei voi olla näin oikeessa :D

Hyvää joulua!Tiistai 23.12.2008 14:50

"Halpaa naista tarjolla!!",
huudan ja kaikki kääntyy katsomaan.

Siinä minä seison loskassa,
varpaat sinisinä
sullottuina punaisiin korkokenkiin.

Nojaan kauppakeskuksen seinään,
tuuli lehauttaa pitkän takkini auki,
paljastaen PVCunelmani.

Sytytän savukkeen,
ohikulkija heittää jalkoihini kolikon,
tälläkö minun pitäisi elää?

Ihmiset kulkevat ohitseni
kuin tasaisesti vyöryvä massa,
eikä kukaan pysähdy,
kaikilla on kiire.

On joulu.

[Ei aihetta]Maanantai 22.12.2008 10:41

Näin unta, joka oli ihanin maailmasta. Nyt tiedän, miltä tuntuu kun ei haluaisi herätä ihanan unen keskeltä. Nyt on jotenkin tyhjä olo.. Unessani minulla oli kaikki tärkeimmät ihmiset lähelläni ja varsinkin kaksi tärkeintä. Haluisin nyt vaan mennä nukkumaan ja elää viellä hetken siinä ihanassa maailmassa, joka minulla unessani oli. Tosin unessa oli kesä.. Jos nyt on ihan hyst ko. unesta ja oikein toivon, ni ehkäpä ensi kesänä uni toteutuu, sillä sinäänsä se olisi aivan täysin mahdollista. Nyt vaan sormet ristiin ja peukut pystyyn, ni ehkä Annikaa onnistaa. Jos ei onnista, niin ei se mitään, sillä taas jälleen kerran pyydän PALJON. Yllätys!
Pitäisikö joskus tyytyä vähempään? Eräs hemmetin ihana ja erittäin rakas ihminen tosin opetti minulle, ettei keskinkertaiseen, tai ylipäätään mihinkään, tarvitse tyytyä. Asioiden eteen vaan tarvii toisinaan tehdä ihan pirusti töitä. Tosin tämän asian eteen on tehty töitä vuosi jos toinenkin. Ehkä siksikin haluan edelleen taistella ja yritän pyrkiä maaliin. Toivottavasti onnistun..
Kaksi yötä viellä.. Sit tulee Joulupukki :)
Ihana versio<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.12.2008 20:01

Rakas Joulupukki.. Haluan tatuoinnin. Kiitos<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.12.2008 19:34

Silti mä toivon, että ajattelet. Toivon, että tunnet..
Jos kirjoittaisin kirjeen Joulupukille toivoisin rakkautta, ymmärrystä ja ajattelua. Ne eivät aina kulje käsi kädessä.
Olen väsy:)

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.12.2008 09:59

I dont wanna talk
About the things weve gone through
Though its hurting me
Now its history
Ive played all my cards
And thats what youve done too
Nothing more to say
No more ace to play

The winner takes it all
The loser standing small
Beside the victory
Thats her destiny

I was in your arms
Thinking I belonged there
I figured it made sense
Building me a fence
Building me a home
Thinking Id be strong there
But I was a fool
Playing by the rules

The gods may throw a dice
Their minds as cold as ice
And someone way down here
Loses someone dear
The winner takes it all
The loser has to fall
Its simple and its plain
Why should I complain.

But tell me does she kiss
Like I used to kiss you?
Does it feel the same
When she calls your name?
Somewhere deep inside
You must know I miss you
But what can I say
Rules must be obeyed

The judges will decide
The likes of me abide
Spectators of the show
Always staying low
The game is on again
A lover or a friend
A big thing or a small
The winner takes it all

I dont wanna talk
If it makes you feel sad
And I understand
Youve come to shake my hand
I apologize
If it makes you feel bad
Seeing me so tense
No self-confidence
But you see
The winner takes it all
The winner takes it all......