IRC-Galleria

DisgustingSemla

DisgustingSemla

Dinkku dau skäy bä räyy
Hmm. 15 päivä nähdään että onko lunar pathilla reenikämppää enää. Bändijäseneitten keskimärääikä on 25,5, ja vaikka me luokitellaan aina Lunar Pathin olevan Porvoolainen bändi, niin fakta on että vaan kaks meistä asuu porvoossa enää. Sentakia meidän tilanne on aika heikoilla jäillä, koska "Bändien harjoittelutiloja vuokrataan porvoolaisille 15 – 25 -vuotiaille soittajille.". Ei siin mitään mutta vituttaa jos bändin toiminta joutuis pistää jäähylle sentakia että ei oo paikkaa missä vois soittaa enää, kun on nyt jo tehnyt niin paljon työtä bändin eteen.

Mutta ymmärrän täysin että nuorisotoimella on omat säännöt, apinatarhahan siitä tulee jos ei ole minkäänlaisia sääntöjä. Sitä mitä en ymmärrä on että Porvoon kaupunki on päättänyt että bänditoiminta kuuluu nuorisotoimelle? Miksei kulttuuritoimelle? Eikö reenikämpät, paikka missä harjotetaan musiikki- ja bänditoiminta, on varsinainen kulttuuritehdas? Sanoo jo itessään mitä Porvoon kaupunki on mieltä bänditouhuista, mitä on aika ihmeellistä, ottaen huomion että Porvoo luokittelee itteensä kulttuurikaupunkina. Vai onko se kulttuuri-osa hieno nimike sentakia että kaupugilla on Avanti ja pitkä historia? Avantihan koostuu ulkopaikkakuntalaisista ammattisoittajista jotka soittaa ulkopaikkakuntalaisille, ainut Porvoolaista siinä on että se on Porvoossa.

Luin myös lehdestä että Tampereellakin on ollut pulaa treenikämpistä, jopa isommatkin bändit ovat olleet pulassa. Mitä ihmettä? Miten voi olla että on satoja bändejä ympäri suomea, ilman treenikämppää? Jopa Porvoon vesilaitoksen harjottelutiloihin on aivan järkyttävä jonotuslista, mm. me jonoteltiin kaksi vuotta ennenkuin saimme harjottelutilan. Ei näin!

Vaihtoehdotkin on todella huonot. Isoimmat treenikämppämesta on helsingissä, ja siin saa olla onnellinen jos löytyy vapaita paikkoja ylipäätänsä. Sitten nää "musiikkihotellit" tyyliset ratkaisut, esim joku soundmind.fi on kuin insinöörin keksimä juttu, Teoriassa hyvä, mutta käytännössä ei. Kämppät maksaa 19€/tunti ja ne on "valmiiksi varusteltu", eli nurkassa on joku nuhjunen voxin mallintava digitaaliritsa. Jos tois omat kamat mukaan joka kerta niin siin menis jo se tunti pelkästään kamojen kasaamiseen. Mutta, aloitteleville bändeille täähän ois mahtavaa, ei tartte hankkia kun soittimen ja bändi kasaan, ja voi tulla vaikka fillarilla kämpille kun ei tartte roudaa mitään. Mutta, 19€/h on aika tyyristä alottelevalle bändille, jos puol tuntia tosta ajasta menee siihen "miten tää toimii? ei kuulu ääntä?" soosaamiseen.

Sekin sanoo jo paljon, että olisi halvempi vuokrata oikea studio reenikämpäkseen. Lock-out hinta Noise Campissä maksaa 200€, ja sit saa 24h ja kaikki mikit ja Pro Toolsit ovat käytettävissä. Samalla rahalla sais noin 10h pienemässä huoneessa soundmind;ista. Itseasiassa, Suomen isoin ja tunnetuin studio, Finnvoxin A-studio maksaa neljä euroa enemmän tunnissa ku pienin huone soundmindissa (siis lock out 24h/530€=23€/h, ilman äänittäjää).

NELJÄ EUROA HALVEMPI KUN FINNVOXIN A-STUDIO. HALOO.

Noh, eihän se on tyhmä joka pyytää, ja pitäähän ne pystyy pyörittää bisnestä ettei firma kaadu, eihän mikään firma pyöri hyvällä mielellä ja pyhällä hengellä, mutta jotenkin tuntuu siltä että ne käyttää hyväkseen tätä treenikämppä-lama-aikaa.

Noh, "valivalivali", "if you don't like it you can get out!". Ainahan on yksityiset vuokranantajat, mutta suht kovan melutason takia vuokrakohteet rajottuu aika lailla, mm. enimmäkseen teollisuusalueihin, kellareihin sun muuhun syrjäsiin paikkoihin. Mutta mutta, vuokrat ovat senverran korkeita, ja kun useimmat bändit eivät ole kaupallisesti kannattavia, keikkamaksut (jos edes saa mitään) niin menee aikapitkälti bensakuluihin, ja monilla ei oo varaa laittaa pari sataa per perse kuukaudessa, kun on jo oman kämpän vuokra, ruoka, laskut jne. Jos joku meinaa että "älä tee jos ei oo varaa sitten", niin onko se parempi sitten että varakkaimilla on oikeus tehdä musiikkia ja taidetta? Hmm. Tulee mieleen erinäiset diktaatuurit siitä ajatuksesta...

Mutta miten voi olla että ei-kaupallinen kulttuuritoiminta on jätetty näin puille paljaille? Luulis että kunta kannattaisi luovaa kulttuuritoimintaa? Tai eikö pop/rock/heavy musiikki ole kulttuuria? Onko kulttuuria sitä että palvotaan vanhoja dogmia, soitetaan musiikkia nuoteista, jonka tekiä on kuollut jo sata vuotta sitten? Ei siinä mikään, mutta tommonen kapeakatseisuus on kuin väittäis että kuulantyöntö on ainut urheilulaji mikä on olemassa. Mitä jos suurin osa urheilioista joutuisi itse improvisoimaan niitten urheilukentät, pelaa futista parkkipaikoilla/pellolla? Urheilumaailma ei kehittyis mihinkään koska kukaan resurssien puute halvannuttaisi kehitystä, ei kaikilla futiksesta innostuneilla ole resursseja rankennuttaa futiskenttä,mm. sentakia maksetaan veroja että kaupunki voisi auttaa ihmisiä rakentamalla futiskenttiä sunmuita että kansalaiset voi harrastaa jotain.

Musiikkiryhmät ovat useimmiten niin pienet ja erilaisia dynamiikaltaan kuten esim urheiluseurat, joten talkoohenki on vaikea soveltaa treenikämppätilanteisiin. Muutenhan muusikot harrastaa talkoohenkiä, esim. syksyllä järjestetty Heavy Metal Weekend oli loistava tapahtuma ja näyte siltä että Porvoossa on hyviä bändejä ja osaamista löytyy. Rahallisesti kannattavaa touhuahan tää ei oo, mutta sensian henkisesti rikastuttavaa.

Yleinen asennenmuutos pitäis tapahtua. Musiikki ja bänditoiminta EI pitäis luokitella nuorisotoimintaan, vaan sinne minne se kuuluukin, kulttuuritoimintaan! On monet bändit jotka ovat hyvin noria, mutta se ei tarkota että olisi oikein rajaa toimintaa tiettyyn ikähaarukkaan. Ja musiikkikulttuuri on niin paljon enemmän kun musiikkiopiston tuotokset.

Tulee mieleen mitä kuulin pari vuotta sitten kapakassa hyvin äänekkään porvoolaisen kunnanvaltutetun sanoen, "vittu pistetään pari pötköö dynamiittia tohon taidetehtaalle ja räjytetään koko paska helvettiin, saa ne taidehomot ihan ite keksiä oma homoilumesta". Ei ihme että on niin vaikeeta tehdä kulttuuria kun joutuu kahlaamaan korvia myöten paskassa jo niin kauan pelkästään paikallisten päättäjien asenteiden takia.

Että tämmöstä. Valitettavasti Porvoo ei ole on ainut kaupunki missä on tämmösiä ongelmia. Helsingissäkin ollaan laukauttamassa nuorisotaloja ja mm. Munkkiniemen MD studio mistä mm. HIM, Don Huonot ja monet muut bändit ovat saaneet alkuunsa. Päättäjät yrittävät ilmeisesti oikeuttaa tätä lupaamalla "keskittämällä toimontoa". Mun mielestä on parempi että on 300 kpl 10m2 nuorisotilaa siellä missä nuoret asuvat ja hengailevat, kun yksi 3000 m2 supernuorisotalo keskellä helsinkiä. Hei, lakautetaan kaikki pienimmät ravintolat, ja "keskitetään toimintaa" perustamalla jonkun helvetinmoisen vilkkuvälkky pari biljoonaa euroa maksava ravintolakompleksin keskelle Helsinkiä. Kutsutaan sitä vaikka... ööö... "ravintolatalo", ja sieltä saa vaan tietynlaista ruokaa. Jos ei kelpaa niin syököön himassa sitten saatana. Noh, nyt meni vähän aiheen ohi mutta kuitenkin...

Käykää hyvät ihmiset keikoilla tukemaan bändejä, eteenkin alottelevat ja paikalliset bändit, jotka tarttee eniten sitä tukea. Ja päättäjät, tutustukaa paikallisiin kulttuurintekiöihin, eli myöskin mitä bändejä kaupungissa on, mitä ne puuhailee ja mitä ne on saanut aikaseksi, takuvarmasti yllätytte.

Ps. Anteeksi kauheesti jos tää teksti on täynnä kirjotusvirheitä. Äidinkieli on ruotsi, ja tää on irc gallerian päiväkirja plää plöö

Mä meen nyt syömään, mul on hirvee nälkä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.05.2007 02:05

P E R - K E - L E

Homojen hommaKeskiviikko 08.03.2006 18:59

Hohhojjaa ihmiset ovat "hauskoja". Olevinaan niin aikuisia ja fiksuja, sit mennään kihloihin parin kuukauden seurustelun jälkeen ja ihq-ihq-rakastan-sinua-ikuisesti-jee-nyt-sain-hienon-sormuksen. Aaagh. Hohhojjaa.

Porvoo on maailman perseenreikä, ja keskiviikko on virallisesti paska päivä.

Helvetti ku on tylsää.
Jee, löysin tämmösen...

Nimi: Jonas
Lävistyksiä: Kaksi
Tatuointeja: Ei
Pituus: 170cm
Kengännumero: 40-41
Hiustenväri: Tummanruskea
Sisarukset: Isoveljet

VIIMEISIN:
Elokuva, jonka ostit: Lars von Trierin Riget I ja II
Kappale, jonka kuuntelit: MP3 soittimessa oli slipknotin joku vanhempi biisi
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi: Koko Karvaperseen tuotanto
Musiikkituotos josta olet pitänyt: Akercocke Verdelet
Cd, jonka sait: Rammstein - Rosenrot
Henkilö, jolle soitit: Peik
Henkilö, joka soitti sinulle: Peik
Tv ohjelma, jonka katsoit: En muista, kato joskus viime viikolla telkkaria viimeksi
Henkilö, jota ajattelit: Poliittisista syistä vastaan mun tyttöystävä

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet: Riippuu.
Hyväksikäyttö: Riippuu.
Itsemurha: Riippuu
Ihmisten tappaminen: Riippuu
Teinitupakointi: Aivan sama
Rattijuopumus: Paska juttu
Homo- ja lesbosuhteet: Aivan samaa
Saippuasarjat: Paskaa

OLETKO
Koskaan itkenyt tytön vuoksi: Kyllä
Koskaan itkenyt pojan vuoksi: En.
Koskaan ollut nyrkkitappelussa: En
Koskaan joutunut pidätetyksi: En

MITÄ
Shampoota käytät: Mitä kaapista löytyy
Kenkiä: Bootfactoryn Bootsit
Pelkäät: Riippuu

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut?: Pari kertaa
Kertaa sydämesi on särkynyt?: I lost count
Sydäntä olet särkenyt?: Pari
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi?: EN

ketään
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? Ehkä jotain kymmenen, kakskyt kertaa
Arpea on kehossasi? Pari
Asiaa kadut menneisyydessäsi? Kaikki tyhmät jutut

AJATTELETKO OLEVASI
Soma?: Kännissä kyllä
Hauska?: Kännissä
Kiihkeä?: Erittäin
Ystävällinen?: Kavereille
Huvittava?: Kännissä
Rakastettava?: Kaikki rakastaa vihaa mua
Huolehtiva?: Huoleton enemmän
Suloinen?: Kännissä

SUOSIKKI
Viisi kirjaiminen sana: PASKA
Mies- ja naisnäyttelijä: Silvia Saint ja Dustin Hoffman
Karkki: Olen allerginen karkille ja suklaalle...
Sarjakuva: Faló
Aamiaismurot: En syö aamiaista
Purukumi: Jenkki Salmiak
Väri(t): Musta ja tummanvihreää
Kynsilakan väri: En käytä
Viikonpäivä: Kaikki vapaapäivät
Kukka: Kukkaa kyllä kiitos
Koru: Mun huuliläväri
Vuodenaika: Kesä

Erikoiskyvyt/lahjat: Vikkelä kieli
Inhokkipäiväsi: Työpäivät
Trampoliinit vai uima-altaat?: Uima-altaat

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi: Minä ja tyttöystäväni
Näki sinun itkevän: Varmaan oma tyttöystävä
Sai sinut itkemään: En muista
Oli kanssasi elokuvissa: Sanni
Huusi sinulle: Mutsi
Lähetti sinulle sähköpostia: Peik

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä: Olen
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa: En
Pitänyt jonkun salaisuuden: Olen, huonosti mutta olen.
Itkenyt elokuvan aikana: En
Suunnitellut viikkosi tv-ohjelman perusteella: En
Ollut esiintymislavalla: Olen
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta: Jos sais olla päivän nainen niin runkkaisin ja

tekisin kotipornoa
Paljonko kello on? 15.14

Omenat vai banaanit?: Omenat
Sininen vai punainen?: Punainen
Kevät vai syksy?: Kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Jatkaa duunia
Minkä aterian söit viimeksi?: Kolmioleivän
Lukio vai yliopisto?: Yliopisto
Oletko tylsistynyt?: Olen. Erittäin. Haluan kotiin harrastamaan esiaviollista seksiä.
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Juttelin asiakkaan kanssa
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: Tupakka

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: En ihan
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Ehkä kaks, sitten ku on rahaa

ja ikää on jotain 45+
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Sama ku Peik vastas, elikkä luottamus, yhteishenki

ja hauskuus.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: Ei
Mitä kieliä osaat?: Suomi, ruotsi, englanti.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Kitarat, TV, alaston nainen...
Kamalin tunne maailmassa: Krapula ja vitutus
Ketä rakastat: Tyttöystäväni, platoonisesti mun parhaat kaverit
Ketä kaipaat: Rotten bändin jäsenet treenikämpällä

SINÄ
Lempinimet: Myrre, Myrknarr, Jontte, Junders, Junizhiro, Jonas 5, etc. etc....
Nimesi alkukirjaimet: JAE
Kuinka vanhalta näytät?: Kuulema 22-25 paikkeilla
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: 15-38, riippuu fiiliksestä ja tilanteesta
Silmälasit/piilolinssit: Silmälasit
Onko sinulla lemmikkejä?: Kaks rotukissaa, Ping-Pong ja Nessie
Mikä saa sinut noloksi: Kiinni jääminen.
Mikä saa sinut ilahtumaan: Kitarat, hyvää ruokaa ja seksiä, kaikki kivat jutut
Mikä huolestuttaa sinua?: Vaikka mitä

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet: Olen
Halunnut karata: Olen
Kokeillut huumeita: Plöööäääääeeeejo.
Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa: Parikin, oli ne vieraita ekan nussimishetken

aikana
Pinnannut koulusta: Olen, erittäin paljon. Hädin tuskin edes kävin yläastetta

Uus löytöTorstai 02.03.2006 13:32

Löysin tämmösen, joten päätin varastaa sen hävyttömästi nopealla tempolla,


Lainatakseen Karvaperse-yhtyettä:
HÄÄÄÄH, TRR-TRR-TRR-TRR.

TÄMÄNHETKINEN:
1. Sijainti? - Duunissa
2. Opiskelu/työpaikka? - Musiikkikauppa
3. Vaatetus? - Mustat reisitaskuhousut (H&M;lltä), harmaa kauluspaita
4. Olotila? - Erittäin väsynyt.
5. Musiikki? - Jotain agressiivista.
6. Ärsytys? - You name it, I hate it.
7. Ilon aihe? - Jaa-a... Poliittisista syistä vastaan tyttöystävä
8. Ihastus? - Sanni
9. Ajatus? - GLRÄRKRKSKRÄÄÄH!
10. Mieliteko? - Käteenveto

VIIMEISIN:
1. Humala? - Joskus helmikuussa, en muista
2. Automatka? - Mennään minne vaan, uoo uoo, ei voi kukaan saavuttaa.
3. Kalenterimerkintä? - En käytä
4. Elokuva? - Gladiatress
5. Tekstiviesti? - Kallele että sen axis ekitit saapui
6. Lääkäri/sairaalakäynti? - Ajokortin lääkäritarkastus joskus viime vuonna
7. Vaateostos? - Kyseiset housut mitä mulla on nyt päällä
8. Matka? - Duuniin. Kylmä ku perkele
9. Pettymys? - Pick your topic, and I'll write a book on it
10. Unohdus? - En muista

SEURAAVA/TULEVA:
1. Keikka/konsertti? - Kait toi Enochian Cressksprärädöälldföälf jos ne tulee
2. Yöpaikka? - Sänky
3. Ostos? - Toivottavasti ei mitään, on mennyt niin perkeleesti rahaa taas uuteen treenikseen
4. Rahanlähde? - Palkka
5. Tavattu ystävä? - Todennäköisesti Peik jos mennään syömään
6. Soitettu puhelu? - Sen näkee jos elää
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? - Tupakka tai ranneviilto voiveitsellä jos en saa tupakkaa
8. Juhlan aihe? - Jos saan syövän
9. Lupaus? - En lupaa mitään
10. Syöty ruoka? - Jotain halpaa paskaa

LEMPI:
1. Jogurtti? - Mansikka tai bantzku on ihq
2. Tupakkamerkki? - Chesterfield, L&M, jos on varaa niin Marlboro
3. Piirretty elokuva? - Kaikki Simpponit ja Southparkit
4. Itsetehty ruoka? - Pizzaleipiä tai kanttarellisoppaa
5. Rakkauslaulu? - Niin monta
6. Baari/Ravintola? - Bar Mary, vaikka en ty...., nojaa, ehm...
7. Auto? - 70-luvun sporttiautot
8. Sunnuntain viettotapa? - simuloi aivokuollutta tilaa sängyllä
9. Ruokakauppa? - Kyöstin Paskapuoti
10. Levyn kansi? - Burzumin kannet ja öööääää... onhan niitä.

EPÄMIELUISIN:
1. Virvoitusjuoma? - Viskikola
2. Asia kotipaikkakunnallasi? - Asukkaat
3. Herätys? - Melko aikainen
4. Suudelma? - Jäykkä
5. Karkki? - Kaikki, olen allerginen karkille ja suklaalle
6. Puoli itsessä? - "I have known Jonas for almost 21 years now, and I can safely say, he's a cunt"
7. Sairastettu tauti? - Mahatauti
8. TV-ohjelma? - Suurin osa
9. Alkoholijuoma? - Viskikola
10. Kieli? - Tanska tai viro.

Niin, ja torstai on nyt möskin virallisesti paska päivä.

TissikalenteriKeskiviikko 01.03.2006 17:23

Uus treenikämppä, jees. Tissikalenterin puute kyseisessä kämpässä harmittaa minua erittäin syvästi.

FlunssaPerjantai 24.02.2006 14:40

Vitun flunssa!!! GLAAARGH!

Nenä tukossa mutta räkää valuu ja silmät kirvelee. Kivaa olla duunissa. Odotan vaan että saan mennä kotiin kuuntelemaan Akercocken uutta levyä jonka lainasin kaverilta. Siin on joku hauska DVD täynnä kaikkee paskaa.

Nyt maistuis kyllä pari viskishottia ja tupakkaa.

Lisää paskaaTiistai 14.02.2006 13:59

Tiistai on myöskin aika paska päivä.

Paska päiväMaanantai 13.02.2006 17:55

Maanantai on nyt virallisesti paska päivä.

HyperaktiiviPerjantai 10.02.2006 16:34

En juo kahvia normaalisti, mut join kupin kahvia ja tuli tosi hyperaktiivinen olo. Paskattaa myös aika paljon.

Nyt tulin duunist kotiin, oli kivaa. Vaihdoin mun vanhan tokai customin telecasteriin, "impulssiosto". Telecaster on kiva, eteenkin tämä yksilö, täs on kivat seymour ass mikit. Sit duunasin mun hima-podista semmosen kivan tuuhean soundin. Soitin koko eilisillan CSI-tunnarin, kun en osaa soittaa mitään muuta. Nyt ajattelin jatkata tätä tulevaa perinnettä.

Ei oo duunia huomenna thank god. Ihminen ei kestä epävireistä smoke on the wateria 40 tuntia viikossa.