IRC-Galleria

siis mullon aivan järkyt univelat, oikeesti.... siis ihan niinku aikuisten järkyt. siks en niinku eilen ollukaa sillee dokaaa, vaa menin vaa frenkkujen eli frenksujen kaa hörrää pörrää ja grillille griltsuilee.

ja tänää sit ku äiti tuli vetää mua ylös sängystä ni olin ihan et.... EIKÄ. joo! olin iha sikkeväsy, ehkä enemmä silmät sirillää ku honkkarilaisil kungfu-tähdil. mut sit ku sain maitokahvii kurkust alas ni pystyin jo kipuu autoo, ja siinä sitä sit mentii motaril tsädii ja nrj paukku volat täysil.

ikeal vedin lisää aamupalaa ja marssin nokka pystys sit pytinkii ja katoin ihan et DAA ku joku urpo raimo raahas iha karmeet lipastoo ja meinasin jo mennä sanoo "äh tzorgge hei mut toi ei oo ollu niinku in eli ön ainakaa.... öö... ziljoonaa vuotee?" mut en sit viittiny.

sit mul palo käämsit eli kärbelöt siihen vantaasee ja ajoin suoraa siskolle etu-töölöö. siukulle heippaheiiimoiiiiiit ja sitte pariks tunniks päiväunille krooh. ja tän jälkee olinki jo niinku way 2 virkeempi ja myöski nälkäsempi. sisko levitteli hänki käsiää et "ei siis VOI olla näi nälkä, tiäks!" ja mä olin et "no kylvaa VOI, tiän, mulki on iha kipee näköhaittanälkä!" ja se oli et "oikeesti?" ja mä olin et "oikeesti!" ja mentii sit kiiniksee eli kiinalaisee safkaa.

ai kauhee sen ruuan jälkee en tyylii kehannu kattoo peilii koska olo oli totally läski eli huokasin syvää ja tiesin saavani siskolta myötätuntoo ku se nyökytteli ja huokas kans. mut emmä voinu jäädä murehtii jenkkakahvoi ku frenkku soitteli et "mä oon tääl kampin kookaupas tuu tänne hei moijjj!" ja mä menin ja sit halattii ja vaihettii kreisit kuulumiset ja lähettii kattelee kenkii.

löysin ihan ambeliiveböl-popot enk voinu tyylii pidättää henkee. siis iha kauheeta. kaveriki oli aiva myyty! ne kenkät oli niiiiii iii-haa-nat mut sit mä muistin et "ainii, tilasin just eile lentoliput lontoosee ni eihä mu täält kande ostaa mitää! nii!" ja kaveriki iha et "noeiii! niii! älä tod. osta tää on siis nii käpykylä et forget about it darling" ja sit lähettii menee.

ja nyt tulee ehkä kreisin juttu koko päivänä: ku mentii siihe stokkan kulmalle rw-sporttibaarii ni apua kuka tuli vastaa! KIM HEROLD alltså KIM HEROLD....... siis mä en meinannu pystyy ryystää sit kaljaa niinku nouvei olin ihan et olikse oikeesti ja tultii vaa siihe tuloksee et olioli.

sit myöhemmi tulin takas lahtee, kävin lenkil ja venyttelin. nyt juon maitokahvii ja venaan kympin dösää et voin lähtee taas radalle bailaaaaaaaaa! xDDDD

muimui! mushiii mushiii

luin eilen cornwellin kymmenennen romaanin loppuun. tai oikeastaan viimeinen sivu kääntyi tänään, olihan kello jo viisi aamuyöllä. kirja piti otteessaan loppuun asti, enkä järkyttävistä tummista silmänalusistani huolimatta voinut jättää lukemista mitenkään kesken.

yksi syy opuksen koukuttavuuteen oli sen aiheuttama ikävä pariisia kohtaan. päähenkilö kay ja ylikomisario marino lähtevät tarinassa ranskaan selvittelemään mielipuolisen sarjamurhaajan taustoja, ja cornwell kuvailee tyylilleen uskollisesti käsittämättömän hyvin tapahtumapaikkoja. siellä olemisen tuntu kävi niin vahvaksi, että jossain vaiheessa keskeytin lukemisen ja antautuduin omille muisteluille. laskin kirjan puoleksi tunniksi lattialle, makoilin vaan sängyllä seinälistan maaleja repien, ja ajattelin parin kuukauden takaista aikaa pariisissa.

pidin pariisista ensiaskeleilta saakka. jo junalla kaupunkiin lipuessa ja sen ohi vilistäviä siluetteja katsellessa meni kylmät väreet. päivät ranskan ja monien mielestä koko euroopan pääkaupungissa tekivät itseeni lähtemättömän vaikutuksen.
montmarten käsinkosketeltava tunnelma, sen katutaiteilijat, mukulakivikadut ja kauttaaltaan mustalla raudalla vuoratut koristeelliset parvekkeet. temperamenttiset ihmiset, uskomaton arkkitehtuuri, katukahviloiden hälinä ja kahvin tuoksu. raivoisasti viuhtovat liikennepoliisit, seinen vihertävä pinta ja lukemattomien merkkiliikkeiden törkeät hinnat.

hain jopa äitini hiljattain ostaman paris 2008-kalenterin, ja katselin sen 12 upeaa mustavalkokuvaa. öinen ikävä saattoi myös johtua yliväsymyksestä, mutta yhtä kaikki kaipuu siihen kaupunkiin on kova.

toivottavasti seuraavaksi lukemissani scarpettan tutkimuksissa eksytään johonkin muuhun kaupunkiin, vaikkapa lontooseen. siellä en ole vielä käynytkään.

tänään oon paistellu kalkkunaa uunissa!

eilen pelicans voitti, mut järki ei.

matsin jälkeen mun tosiaan piti lähteä himaa arpoo, kun väsytti ja hapotti. 8-3 voittolukemat oli kuitenkin niin jäätävät että pitihän sitä vähän juhlistaa.... ja siihenhän se taas meni.

pulkkisenmakemakepulkkinen pyys käymään kämpillä, ja määräs samantien vetäsemään väsäämänsä paukut huiviin. ennenku kerkesin kissaa sanoa, olinki jo yökerhon säihkeessä ja sen jälkeen torven grillillä valkkaamassa mausteita makkaraperunoihin.

ei tarvi olla mikää keisari ennustaakseen et tänään ei ihmeitä tapahdu. mun lempparihärveleitä tällasina päivinä on ehdottomasti kahvinkeitin ja dvd-soitin. bokserilinjalla mennään, tosin jossain vaiheessa vetäsen varmaan myös lenkkarit jalkaan.

jos lauantaina aamupäivällä pystyy tapittamaan putkeen kahdet salkkarin uusinnat ja lukemaan kahvia hörppiessä annaa, tietää ettei perjantai-illan riennoista ole selvitty kovin ajoissa höyhensaarille.

viekkaat kaverit houkutteli baarikierrokselle oikein pidemmän kaavan mukaan. ite olin jo pariin otteeseen lähdössä kiltisti kotiin, mutta äeee. piti mennä tonne, tonne, tonne ja automaatin kautta taas sinne sun tänne. siellä sitä loppuillasta sitten marssittiin rautatienkatua alas toistemme reppuselässä, voivoi.

hohoijaa... ja leveä haukotus! ei, kyllä tää jumitus sais nyt pikkuhiljaa luvan loppua. väsyttää ja laiskottaa vaan niin paljon, että on vaikea kuvitella istuvani kolmen tunnin päästä valppaana isku areenan lehdistökatsomossa. enempää armonaikaa ei valitettavasti ole, sillä kiekko putoaa jäähän tasan kello viis.

highly anticipated season opener, home game! die kalpa die.

- - - - - - - - - - -

ulkona näyttäis tihkuttavan jääkylmiä pisaroita. varovainen darralenkki tollasessa paskasäässä luulis herättävän.

heille tolppa, meille pari tolppaa.

lopputulos ok, ei päässy itku. oluttölkistä sen sijaan pääs sihahdus...

it's a match day! illalla täpötäydellä olympiastadionilla panokset ovat hirvittävät, suorastaan historialliset. voitolla suomi lähenisi ensi kesän jalkapallon em-kisapaikkaa jo niin paljon, että siinä vaiheessa tarvittaisiin pieni ihme lähes varmasta kisakoneesta pois jäämiseen.

mutta puola on paha, perkele se on paha.

ei auta muu kuin kiristää sinivalkoista kaulahuivia entisestään ja päästää pari oluenhöyryistä desibeliä enemmän. puolalaisilla ei tule olemaan helppo iltapuhde, kun stadikan täyttää 36 000 periksiantamatonta suomalaiskannattajaa.

nyt peukut ja kaikki muutkin ruumiinosat (?) pystyyn. toivotaan, että voitto tulee!

en lue hirveän paljon kirjoja. vaikka pitäisi kyllä, se on mahtavaa ajankulua ja vissiin vielä ihan kehittävääkin - oppiihan siinä keskittymään ja olemaan ihan rauhakseen, uppoutumaan omaan maailmaansa. voisi oikeastaan sanoa lukemiseni olevan kausiluontoista. talvella pelataan lätkää, kesällä futista, ja siinä välissä ei muuten vaan malta. mutta syksy kun tulee, niin johan alkaa kirjaston ovi käymään. oikeasti lukemiselle löytyisi kyllä ihan milloin vaan aikaa, omasta ajankäytöstähän se vaan on kiinni.

on kuitenkin yksi seikka, joka tekee värjäytyvien lehtien aikaan lukemisen erityisen tunnelmalliseksi.

syksyllä on pimeää.

ilma viilenee, valo vähenee, vettä sataa ja myrskyt saapuvat. kesän kuumuuden ja auringon jälkeen syys tuo mukanaan kaivattua vaihtelua, sellaista tietynlaista uhkaavaa meininkiä. mikä siis olisikaan parempi ajankohta uppoutua hyytävien trillereiden maailmaan... hyvin kirjoitetut, realistisuudessaan ihon kananlihalle saavat jännityskertomukset ovat ehdottomasti mieleeni. yksi suosikkikirjailijoistani on yhdysvaltalainen paricia cornwell, nainen, joka ennen kirjailijan uraansa toimi oikeuspatologina. cornwellin omakohtaiset kokemukset takaavat inhorealistiset kuvaukset nykypäivän rikostutkimuksesta ja toinen toistaan raaemmista tapauksista. viiden tähden kamaa, siis.

eilen illalla teki taas mieli laittaa kone ajoissa kiinni, ja tarttua cornwellin nimellä koristeltuun kovakantiseen. se on mukava tunne, kun tuuli ulvoo ulkona ja saa kaikessa rauhassa kömpiä omaan lämpöiseen sänkyyn lukemaan. vaikka univelkaa oli jo ennestään, tuntui sata sivua virginian kuolinsyytutkijan matkassa menevän ihan hujauksessa.

tänään sama juttu. nyt ei ees galleria nappaa, aloitan luvun yksitoista.

mummi on hieman höpsö nykyään, kun alzheimer on jo edennyt vähän...liiankin pitkälle.

äiti oli käynyt tänään mummin kanssa kaupassa. kotimatkalla isoäitini oli vähäsen flipannut ja lentänyt lattialle ketarat ojossa. mummin päästä tuli kuulemma aika paljonkin verta, mutta ilmeisesti kyseessä oli vaan pintanaarmu ja pahalta näyttäneestä tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

äsken kun äiti sitten soitteli mummille ja kyseli vointia, niin tämä oli valitellut kylkeään.
"kai sitä on tullut ryvettyä jossain!"
äiti oli vaan huokaissut syvään ja kertonut että niin varmaan joo, kun kerran just tänään kaatui ja satutti pään. että kun tuli oikein vertakin.

hetken hiljaisuuden jälkeen mummi oli ihmetellyt, että "eihän! enhän minä nyt mitään sellasia... eikun mitäs perhanan siteitä mulla onkaan päässä...?"

. . .

vanhuus ei tule yksin.

käväsin viikonloppuna suomen legendaarisimmassa hiphop-levykaupassa ekaan kertaan pariin vuoteen. idea funkkarissa käväsyyn tuli lauantaina kampin mäkisessä tuplajuustoja mussuttaessani. olin ollut edellisiltana tuulian kanssa kaupungilla höystäämässä ja tennarissa hopkinsin uusinta trilleriä katsomassa, lauantaille ainoa suunniteltu meno oli lahen taiteiden yössä hilpaisu. venaillessani porukoiden kyytiä takaisin kotikaupunkiin päätin siis hyödyntää luppoaikaa kävelemällä parin korttelin päähän levyjä katsomaan.

funkiestissa tuli käytyä jossain vaiheessa aika usein. en sanoisi 2000-luvun vaihteen olleen omalla kohallani mitenkään erityistä räppiaikaa, vaikkakin fintelligenssin eka levy oli kyllä kuuma tapaus ilmestyessään silloin joskus, ollessani seiskalla. tai no okei, oli siinä ehkä jotain pientä buumia havaittavissa... lähinnä oma kiinnostus koski kuitenkin vain musaa, ei teksteissä mainittuja kulttuurin elementtejä. spreijaajaa tai b-boytä musta ei olisi saanut tekemälläkään, koska sellainen oli mun mielestä luontevampaa brooklynin, ei herttoniemen katupojille. pelkkä musiikki siis riitti.

fintelligenssin kadunmakuisen ja tuoreen, ns. aidon suomisoundin jälkeen maku kotimaiseen hoppiin meni aika nopeasti. touhu muuttui humoristiseen paskaan ja jenkkien dollariräpin kopioimiseksi, eikä petrinygårdeille, royalfamilyille sun muille cheekeille voinut kuin nauraa. valitettavan harvassa olivat avaimen ja ceebrolisticsien kaltaiset todelliset sanansäilän taiturit. kun vielä fintelligenskin erehtyi harhapoluille keskittyen uusien julkaisuidensa myötä klubibiitteihin, alkoi jo jonkin aikaa kiinnostanut ulkomaan tuotanto vetää puoleensa entistä enemmän.

nopeasti kävi selväksi, että levyjä pyörittävät ja riimejä rustanneet härmäläiset seurasivat muita maita rankasti jäljessä. ruotsalainen looptroop ja timbuktu oli kovia nimiä, aluksi mainitun keikoilla tuli monesti käytyä. rahaa syynäsin myös hiukan tanskalaiseen ja ranskalaiseen tuotantoon, mutta valtaosa säästöistä meni luonnollisesti ison meren taakse. kaikkien hypettämä eminem elokuvarooleineen oli tietysti jees, mutta parhaimmat sävärit sain nasin, snoopyn, outkastin ja jay z:n musiikista. myös commonin, mos defin, talib kwelin, dr dren ja the rootsin julkaisut olivat itsestäänselvyyksiä minidiscejä nauhoitellessani.

jossain vaiheessa valtavirtabiitin tilalle oli kuitenkin saatava vaihtoehtoista sämpleä. sitä tarjosi usa:n mahtava underground-verkosto, jonka tiiviseen seuraamiseen kavereideni kanssa pikkuhiljaa ajauduttiin. levylafka anticon oli ehkä kovin juttu ikinä, ja sellaiset artistit kuin el-p, themselves, mr. lif, rjd2, alias, sole, capital d & the molemen ja atmosphere olivat täysin omaa luokkaansa. jonkinlainen ug-jenkkirapin fiilistelyn kliimaksi tapahtui tuossa 2003 syksyllä, kun bostonilainen pioneeri sage francis saapui suomeen keikalle.

mutta vaikka sana usan vaihtoehtorapin kovista nimistä levisi ja francisin kaltaisia jesuiittoja saatiin kauas pohjoiseen ihan mikin ääreen esiintymään, oli kavereiden levyjä melko turha luulla löytävänsä anttilasta. itseasiassa levyjä ei tahtonut löytää juuri mistään. lapinlahdenkadulla sijaitseva funkiest oli kuitenkin poikkeus. valikoima oli hämmentävän hyvä, ja sen lisäksi että levyjä oli ylipäätään tarjolla, hyllyjen valikoima myös päivittyi kiitettävän nopeasti. tästä syystä siis funkkari oli luonnollinen osoite sunnata aina helsinkiin päin eksyessä.

lauantaina olin jälleen siellä. lafkan omistaja ja pyörittäjä juha seisoi kassakoneen takana niin kuin aina ennenkin. perinteisessä kauluspaita - ja kuluneet farkut -lookissa tilauksia kirjaamassa, kuinkas muuten. pienen mutta viihtyisän puljun nurkassa sijaitsevilla nuhjuisilla nahkasohvilla oli monesti tullut istuskeltua. looptroopin poikien nimmareilla varustettu promoen vallankumouksellinen juliste oli säilyttänyt paikkansa levy-ja cd soittimen yläpuolella. itseni lisäksi liikkeessä hortoili myös pari muuta sälliä, luonnollisesti. funkiestissa on aina asiakkaita.

kun kerran olin paikan päälle eksynyt, päätin ihan vaan vaihtelun vuoksi hankkia jonkun levyn. katselin hetken uusimpia julkaisuja, vinyylejäkin selailin huvikseen. käteen tarttui lopulta talib kwelin vastikään julkaistu lätyskä, jonka pistin kuunteluun. levy oli hyvänkuuloinen, mutta hinta suolainen niinkuin aina jenkeistä hiljattain postitetuilla tuppaa olemaan. surkutellessani tätä juhalle suositteli kaveri silmälasiensa takaa mulle talibin v. 2002 julkaisua, 'qualitya'. kappas vaan, sitä mulla ei vielä ollutkaan.

"ota se, talib oli jo silloin new yorkin kovin eikä toi kustanna kymppiä enempää."

kuten niin monta kertaa ennenkin, uskoin tätä it-nörtin näköistä mutta sydämensä hiphopille menettänyttä nelikymppistä jamppaa. ja samalla lailla kuin vuosia sitten, juha tiesi mistä puhui.

on kyllä hyvä levy.


ps. nyt mieshuoraan ja mainostan, mutta....

http://www.thefunkiest.fi/