IRC-Galleria

Hei joku voisi kehitellä sellaisen koneen, joka imee turhat ajatukset päästä. Tietysti plussaa olisi, jos ne ajatukset säilöttäisiin jonnekin ja ne saisi takaisin halutessaan.
Mutta sellainen kone, joka kytketään aivoihin ennen nukkumaanmenoa, imee kaikki surrrrraaavat ajatukset pois SLURP HURRR ja sitten kykenee nukkumaankin kun ei kaikki jolkota ympyrää mielessä. Eikö olisi kätevää? Olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka kykevät aivot off-aivot on -nukkumismoodiin eikä vaivaa tehdyt mokat, tai mahdolliset paremmin tekemisen paikat...

Eilen ymmärsin kovastikin niitä, jotka tosiaan haluavat Tanssijoiksi. Oli kakkosluokan (typotin kakkisluokan, mikä toisaalta voisi olla ihan rattoisa typo...) loppuesitykset ja eilen oli kaksi näytöstä, iltapäivä ja ilta. Teatteri oli kaunis viehättävä rakennus, sellainen hollantilainen unelma; kadulle näkyy vain kaistale valkoista seinää ja sisäänmennessä siellä on kaunis baari-ravintola-alue, ihana pieni piha jossa pöytiä ja nurmikkoalue. Lava oli mukavan kokoinen, Oulun Kaupunginteatteri varmasti isompi siitä, mutta oli se varmaan jotakuinkin isoin millä olen ollut.
Oli aika mukavaa kyllä lojua ip-esityksen jälkeen nurmikolla ja hölöttää typeriä juttuja ja ylittää hepuliraja. Johtuen siitä tai yleisestä ilmapiiristä, illan (viimeinen) näytös meni, ah, aika hyvin! Ei typeriä mokia, yksi pikku törmäys vain. 18 ihmistä lavalla silti tuntuu paljolta, vaikka olisikin "tottunut" 24 ihmisen ryhmään.

On tuollaisissa teattereissa ja hemmetin hienoissa esityksissä aivan oma loistonsa, ei siitä mihinkään pääse. Jos miettii, että eilinenkin päivä oli periaatteessa KOULUPÄIVÄ ja ne esitykset viimeinen koe, niin no, ei hullumpi tapa käydä koulua :p Oi.

Voi olla että paikoitellen tulee ikävä. Eilen jopa hetkittäin tuli olo, että kuuluu sinne. Aika paha!

Kiitän ja kumarran tästä kokemusryppäästä.

E

Minulla oli jokin valtavan hieno ajatus, mutta se meni menojaan :(

Joskus tuntuu, että on pakko uskoa kohtaloon. Ihan tosi, elä naura! Asiat vaan menee hauskasti kerrankin sillä lailla, että ehkä voisi onnistua. Heti sen jälkeen, kun on tiedostanut kuka ja mitä oikeastaan on ja mitä pitää tehdä, ja laittaa pikku sysäyksen siihen suuntaan.

Oli minulla joku ei-itsekeskeinen hieno ajatus siis, mutta koska en muista sitä, pitää välillä toki rupatella ihan vain itsestään :p

Onneksi on viisaita ihmisiä, jotka kertovat niitä hienoja ajatuksia meidän yliväsyneiden ihmisten puolesta, meidän ja tyhjiin imettyjen aivojemme. Sekin kismittää, että joskus oli tarpeeksi hienot (psykedeelisetkin?) aivot, mutta sitten tuli jokin joka sanoi: "ole järkevä, ole realistinen, ole niin kuin muut" ja minä olin.

yhyy.

E

Perjantaina oli kansainvälisen Fontys (meidän koulu) Festivalin avajaiset. Kakkosluokkalaiset vetivät kolme numeroa siihen, ja koko höskä oli ympätty jossain määrin typerästi juonteelliseksi, eikä juoni siis palvellut näitä tanssiesityksiä oikein millään lailla.

Mutta ihan kivaa oli! Tykkään siitä kun tehdään asioita ja saadaan aikaiseksi ja on paljon hässäkkää ja ihmisiä (no joo, hässäkkää oli liikaakin kun yksi tyttö loukkasi nilkkansa ja toinen sai ensimmäistä paikatessaan tanssiparinsa takapuolen nenäänsä, mutta noin muuten).

Tämä festari siis on OIKEASTI kansainvälinen; en nyt muista tarkkaan ottaen mistä kaikkialta osanottajia mutta ainakin Intiasta, Vietnamista, Jerusalemista, Tukholmasta, Dresdenistä ja Belgian Lieristä oli yhteistyökoulujen (?) porukkaa tekemässä. Tai siis on edelleen, jatkuuhan se tämän viikon. Sunnuntaina oli ulkopuolisen opettajan festaritunti, espanjalainen kiva setä (ja viiden sivun cv) piti hienon contemporarytunnin, ensi torstaina on joku toinen contemporarytunti johon itse menen. Esityksiä on joka ilta näissä "lähikaupungeissa" ja onneksi nyt sentään omallakin koululla kahtena iltana.

Tykkäsin kamalasti sunnuntain tunnista! Sellainen kansainvälinen porukka ja opettaja ja "festaritunti" oli todella kiva. Tanssissa on puolensa.

Perjantaina oli tosiaan myös afterparty koululla. Kouluvaiheen bileet olivatkin mainiot. Hyvää musiikkia ja vilpittömästi tanssivia ihmisiä, oi.

Afterpartyn afterparty paikallisessa baarissa sitten sen sijaan sulatti sietokyvyn ja teki jopa hiukan surulliseksi. Olen vissiin jollain lailla vanhoillinen, mutta tuntuu kyllä kurjalta ajatella (hyvässä?) parisuhteessa olevia ihmisiä -> ilmaista viinaa -> nuoleskellaan OMIEN OPETTAJIEN kanssa. Itseasiassa näiden henkilöiden keskinäinen tilanne afteraftereissa oli tuosta (niiden parisuhteiden kannalta) ikävämpi, mutta se siitä.

Kolme viikkoa kokeisiin! Hui.

Ihmisiin pettynyt E



P.s. Tapansa silti kullakin, eipä ole oma asiani.

Tai vaikka pöytäliinakirjailua.

Käytiin Amsterdamissa sunnuntai-maanantain aikana, oli aika lystiä! Sukuni jäsenelle sattui hemmetin hyvät kelit, 27c taisi olla sunnuntaina. Pilvetön taivas (no okei, tuli pari pilveä illemmasta) ja uu lämmintä! Me likes!

Turistinähtävyydet: canal cruise, ihan kätevä tapa sinänsä nähdä Amsterdam vaivattomasti ja mukavasta veden äänestä nauttien. Tällä kertaa valitettavasti saimme nauttia myös vähemmän mukavasta paikallisesta kovaäänisestä puheesta x( No, kaikkea ei kai voikaan saada.

Jos joskus vielä käyn Amsterdamissa, haluan mennä omalla pikkuveneellä kanaaleja pitkin!

Hollantilaiset ihmiset olivat oikeastaan aika kivoja tällä kertaa. Vondelpark roks myös, vaikka nurmikko olikin hiukan multaista. Wij boffen met het lokatie, toch; viereisen nelihenkisen seurueen osaväki oli oikein herttaista ja ystävällistä: saatiin säkkituoli ja viiniä. :] Joskin tämä seurue tuntui kovasti vetävän puoleensa sitä yhen prosentin kummajaisosastoa. Mutta olipahan hiukan erilainen alkuilta.

Sitten: houselle voisi laittaa HIUKAN tarkemmat määrittelyrajat. Löydettiin ensin mukava houselounge joka täytti kaksi kolmesta vaatimuksesta (musiikki, ihmiset, tanssilattia), ja kolmannen puutteessa päädyimme johonkin Onnela goes black Amsterdam -helvettiin, jossa muka piti olla housea. Hah. No, onneksi lounge oli vielä auki.

Ihan piristävä kokemus, joskaan ehkä juna-asemilla hengailu neljästä aamukahdeksaan ei ollut mitenkään fyysisesti piristävä keikka. (Oho, menikö siinä tosiaan neljä tuntia :o) No kerran elämässä kai se pitää kokea; hollannin rautateiden yövieraanvaraisuuden koettelemista... (Sitä ei ole. Junat kulkee, jotkut.)

Puuh.

E

8 viikkoa final destination (:P).
6+ viikkoa oleellinen välietappi. tappi-E. (miks toi näyttikin noin pervolta - vai väsyttääköhän mua)

Ymmh, asialliset päiväkirjamerkinnät:
*Kokeet ohi.
*Kokeet läpi.
*Keuze Modern TDU (Theatre dance uitvorend, Modern performer) virallisesti (viimeistä haastattelua lukuunottamatta) selvä.
-> Yksi asia toteutui siis mihin en uskonut. Hyvä tietää, että sellaistakin siis voi tapahtua.
*Koelukemiset edistyy, ja jopa tajuan. Seuraavaksi pitää alkaa kirjottamaan harjoitusesseitä...
*Kansainväliset, meidän koulun, tanssifestivaalit lähestyy, reenataan. "Urban hybridiä" uh oh polvet mustelmilla.
*Vielä on festareiden jälkeen viimeinen loppuesityskausi ja omat pääsykokeet. Pelottaa. Kokeet siis.
*Sain kiiii-vaaan viikonlopun. <3 tyksQ
*Huomenna on suomen vappuaatto ja täällä Koninginnedag. Jos tekisi vappumunkkeja.
*Liisa tulee viikon päästä tänne <3

Miksi mun elämä näyttää kirjoitettuna paljon hohdokkaammalta, kuin mitä se on? (en nyt tosin puhu näistä merkinnöistä...)

Sori, ei mitään jännää tällä kertaa!


E


P.S. Tykkään kamalasti alkukesän vihreydestä. Ihana elävä sävy, raikkaat uudet lehdet. Olen taatusti selittänyt tästä aiheesta niin hemmetisti, etten enää viitsi. Osaisipa piirtää tai maalata tai edes kirjoittaa tyhjentävän kuvauksen tuosta heleänvihreästä alkukesästä.

Minkä takia opinto-ohjaussysteemeissä (lue: ammatinvalintaopastuksessa, sikäli kun mitään sillä nimellä kulkevaa voidaan kyseiseksi asiaksi laskea) ei oteta ollenkaan huomioon yksilön psykologisia kykenemisiä ja vahvuuksia ja muita vaikuttavia piirteitä?
Ei se, että sattuu joko a) tykkäämään alasta x b)olemaan hyvä alalla x tai vaikka y takaa sitä, että ala nimenomaan sopisi tälle yksilölle.

Tiedän, että moiset ammatinvalintaohjaukset vaativat semmoisia resursseja, mitä ei yksinkertaisesti ole. Mutta silti. Totuuden tietäminen ainakin vähintään helpottaisi tulevaa elämää...

Tänään oli toinen Lady Rebellan kymmenen elämän esitys. Utrecht on edelleen kiva, tuntui jopa että olisi Kaupungissa ollut käymässä ;p Ihana kevätauringonpaiste, hetken pystyi olemaan hihattomallakin ilman, että oli edes kylmä. Kevään vitsaus vain on se, että aurinkotuntilämpötilat ovat huomattavasti aamuja ja iltoja lämpimämmät. Jos lähtee johonkin koko päiväksi, parempi vaan ottaa sitä kampetta.

Ensi viikon jälkeisellä viikolla olisi suomalainen vappu, oi armautta... Täällä juhlitaan sattumalta myös 30. huhtikuuta, Koninginnedagia tosin. Viime vuona oli ihan hauskat streetpartysysteemit, josko tänä vuona saisi seuraakin sinne.

Jeesus mitä tyhjänjauhantaa, pahoittelen.

E (väsynyyyyyyyt)

Kyllähän tiedät mistä puhun.

Se tunnelma, kun ihmiset juoksee edestakaisin, osa kävelee, osa natustaa jotain välipalaa kioskista, osalla tee- tai kahvikupit ja tyylikkäät laukut. Keitä he ovat, mihin he ovat menossa ja mistä tulossa?
Kahta samanlaista sekuntia ei asemilla ole. Se jonkinlainen jännityksen semiaste kun tietää, että tästä kohdasta lähtee yhteyksiä, joiden kautta pääsee vaikka mihin päin maailmaa (no siis kyllä, loppujen lopuksi, eikö?)

Se on yhtäaikaa Koti ja Maailmanmatka.

Toisekseen; ihanaa että on kevät. Tuulee lännestä Pohjanmereltä, puissa yhtäkkiä on ihanat vihreät pikku lehdet, ilma lämpenee ja oleminen kevenee. Jostain syystä keväisin aina palaa jälleen omaksi itsekseen. Syksy on aikana sellaista jännittävämpää, eksoottisempaa, kuin lähtisi johonkin uuteen paikkaan matkalle, olisi joku toinen erikoisempi persoona. Syksyllä alkaa niin paljon aina asioita, talvea pitkin elämä muuttuu arjeksi ja Kärsivällisyyden symboliksi, jotain kuolee aina talvisin. Pieni osa sydäntä jää kesään ja sen muistoihin, lämpöön ja hyvään mieleen. Mutta keväisin saa luopua siitä kärsivällisyyden maskista ja olla taas oma itsensä, olla iloinen siitä että on elossa ja olemassa. Yhtäkkiä on maailma mahdollisuuksia täynnä ja talven mittaan huonotkin asiat vaikuttavat jo paljon paremmilta.

Siitäs saitte, senkin kevään vihaajat...

E

Kokeeko ihmiset toisinaan sellaisia päiviä, joista saisi jatkuvalla syötöllä ihan älyttömän hienoa kuvaa äänellä höystettynä?

Eilen oli sellainen päivä! Meillä oli 10 Lives of lady Rebellan ensiesitys Eindhovenin vanhassa Philipsin teollisuuskompleksissa, josta kyseinen osa nykyään toimii jonkinsortin ravintola-baari-jättibilemestana. Ei voi sanoa joka päivä vaihtaneensa popart-tyylisiä esiintymisasuja uimalaseilla höystettynä isossa vanhassa kylmässä (bile)hallissa; ihana harmaus, junat kulkee seinän takana ja valot etenee seinillä junanvaunujen väleistä. Absurdia ja hemmetin tyylikästä. Juuri tuollaisiin mestoihin on pakko päästä bilettämään vielä sen aikaa, kun täällä on...
Varsinaisen baariravintolan puolella oli vinhaa myös. Ihania valo- ja sisustusratkaisuja, pinkki jätti-Mannekepis -hökötys (ihan kamala, mutta jotenkin just ihan mahtava), meidän koreografin dj-poitsu soittaa ihan _mahtavaa_ musiikkia ja hengailun jälkeen heitetään setti ja sen jälkeen lisää hengailua.

Ai että sentään. Tämäkin kerta toki sellainen, ettei ollut kameraa mukana. Mikä samperi siinä on, että AINA silloin kun kokee jotain ihan mahtavia matskuja, ei koskaan ole kameraa mukana?? :( Lohtuna toki itse esityspätkästä on videomateriaalia <3

Harmi vaan, että seuraavana aamuna 8.45 oli baletin koe ja pitkin päivää muut kokeet. Olisi todella tehnyt mieli jäädä sinne, mutta noinkin oli ihana kokemus.

Kokeet... Niin. Meni ihan hyvin. Siihen nähden, että viikon huonot unet ja kehno syöminen -jakson jälkeen oli melkoinen hypoglykemiaolo, ja oikeastaan normaaliolosuhteihinkin nähden osaltaan meni aivan ihanan hyvin. Ei mitään käsitystä tulevista arvosanoista, mutta ainakin voi sanoa tehneensä tosiaan parhaansa.
Nyt hyvää ruokaa ja LEPOA, ensi viikolla jatkuu... Hiukan lievemmässä muodossa. Lady Rebella lavalla jälleen ensi sunnuntaina Utrechtissa. :)

E

P.s. Aika sentimentaalinen päivä; kaksi pääainemodernia loppui kai tähän. Snif!

1. Sataa.

Sataa.

SATAA.

Sade on kyllä valtavan kaunis sana, mutta eikö sentään voitaisi kehittää eri sanoja kyseiselle vedentulolle riippuen siitä, millä voimalla ja muodolla se alas tulee? Sade viittaa ihan selvästi sellaiseen raikastavaan ja pehmeään kokemukseen. Kastua saa, mutta ei hytistä kalseudesta. Entä sitten tämä jatkuva vesiryöppy, joka on kestänyt jotakuinkin kahdeksan kuukautta ja ylikin? (No olkoon, on välissä ollut satunnaisia aurinkoisia tai edes kuivia päiviä, mutta en muista että viikkoakaan olisi kulunut ilman vettä.)

Jostain syystä minulla on hämmentävä tapa aloittaa merkinnät aina otsikosta poiketen jollain muulla, ja vasta sitten päästä itse asiaan.

2. Puhun siis siitä, kun tietää, että nyt jokin tapahtuu viimeistä kertaa. Viimeinen NDT:n näytös Tilburgin teatterissa, viimeinen normaali perjantai-opiskelupäivä, kohta niitä viimeisiä kertoja tulee lisääkin. On se aika surkeata. Tietysti elämä läiskii takaisin ja näyttääkin, että ähäkutti, eipäs kuvitellakaan mitään viimeisiä kertoja! Mutta silti. Eletään nyt vain sen mukaan mitä oletetaan olevan, eikö.
Samalla voisi viitata ns. "positiiviseen koti-ikävään". Jännää miten siitä voi olla monta vivahdetta. Elämisessä on erilainen energia riippuen siitä, ollaanko menossa ikävän kohdetta kohti vai siitä pois, kuten opettajani sanoi. Vaikka en kyllä luule, että ikävän kohde olisi mikään absoluuttinen totuus. Taitaa olla semmoinen vika, että kaivataan monesti sitä mitä ei ole.

(vaikka en kyllä koskaan mitenkään sydäntäriipaisevasti kaivannut ulkomaille Suomessa asuessani, eipä sikäli...)

3. Ihanaa, että on erilaisia ihmisiä. Ihanaa myös huomata kaikkien pettymysten jälkeen, että kohteliaita, ystävällisiä ja välittäviäkin ihmisiä on. Nämä mielipidehavannoinnin muutokset voivat tapahtua myös saman ihmisen suhteen.

E

P.s. kaakao ja vehnäpuppuleipä hillolla on ihana ihana ihana eurooppalainen epäterveellinen lauantaiaamiainen! <3

Haluaisin kesän. Haluaisin olla sellainen kuin pitää.

Nii.