IRC-Galleria

Hmm. Tekisi mieli cossata Lupinia pitkästä aikaa... Tampere Kuplii olisi sopiva tapahtuma. Peruukki pitäisi kyllä hankkia, viimeksi oli nimittäin omat hiukset. Sen lisäksi tekisin mielummin hieman eri version puvusta tai jotain... -.- Edellinen miesten puku meni hieman pieleen (muun muassa pituudessa, kuosissa ja koossa jne.) Rennompi, helpompi puku.

En voi tälle tämän hetkiselle pottermanialle mitään. Näin viimekin yönä unta, että olin taas Harry Potter ja välillä oma itseni. Olin ensin Keskustorilla vapputorilla, jossa tapasin täydellisesti Pocahontasta (mutta ghetto-vaatteissa) muistutavan myyjän. Ruokaa 1,2e/lautasellinen. Juttelin hänen kanssaan ja hän kertoi päivänsä ansiot. Totesin, että eihän se riitä edes pöytävuokraan. Siitä me lähdimme yhdessä bussille: "Täytyy lähteä, ennen kuin joutuu maksamaan". Bussi vei meidät ilmeisesti jotain kartanoa muistuttavalle alueelle. Jostain syystä luulen, että se paikka oli toistunut osittain jossain vanhemmassa unessani. Nimittäin sellaisessa aika ahdistavassa hautausmaaunessa, jossa oli aaveita. Kartanossa olin kuitenkin Hermionen ja Ronin kanssa. Häiritsee kovasti, että en muista, mitä kaikkea heidän kanssaan tuli juteltua, mutta seuraavana hetkenä jättiläinen hyökkäsi samaan kartanoon ja ajattelin, että peli oli menetetty. Menetetty taistelu Voldemortia vastaan. Hermione oli kuitenkin jälleen viisas ja muisti, että voimme aina käyttää ajankäännintä. Niimpä muutimme hetkeä aiempaan hetkeen (jostain syystä "toisia meitä" ei näkynyt siinä ajassa) ja pääsimme livahtamaan takaikkunan kautta pakosalle. Sitten tuli sauvojen sota. Voldemort vastaan minä, Harry(/minä) ja loitsin henkeni kaupalla niitä loitsuja, jotka vain muistin. Muistelin niinä hetkinä kaikkia ystäviäni unessa, kuten sitä Pocahontas-myyjää ja Hermionea ja Ronia, kaikkea jonka tulisin menettämään, jos nyt häviäisin. Viimeisenä keinona minulle tuli mieleen Avada Kevadra. Silloin luulin, että sauvani ei toimi, koska siitä ei lentänyt valosuihkua Voldemortia kohti. Tein sen toisen kerran. Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta sitten Voldemort luhistui viimeisten sanojensa saattelemana (joita en kunnolla muista, mutta jotain luokkaa: "Minuun osui.") Sitten heräsin. Sota Voldemortia vastaan unissani oli tullut vihdoin päätökseen! :D

Suoraan sanottuna, en halua että nuo unet päättyvät. Ne ovat ainota, joista osaan tosissani jotenkin masokistisesti nauttia, vaikka jokaisessa niistä joudun loitsimaan henkeni edestä.

P.s. Olen laiska, enkä korjaa täksi kevääksi vielä Mulania uudelleen käyttöön, sittenkään. Katsotaan, jos mieli muuttuu.