IRC-Galleria

Soundtrackit ovat yksinkertaisesti rakkautta. Elfmanin kipaleissa on jotain niin puhdasta.

Huoh.

Japanin tsunamit ja järistykset kuolonuhreineen pysäyttivät hetkeksi. Sitten kuitenkin totesin, että asiat ovat minulla hyvin. Ihmiset huhuilevat maailmanlopun merkeistä. Itse olen hieman vieraantunut kyseisestä ajatuksesta. Monesti kuitenkin päässäni vierailee ajatus: Mitäs jos sittenkin?

Jos maailmanloppu on tulossa ja olemassa, minä olen sataprosenttisen varma Jumalan olemassaolosta. Olen aina uskonut Jumalaan, mutta pessimisoptimisrealistina käyn kaikki vaihtoehdot läpi. Myös sen, että haudan takana ei ehkä olekaan mitään. Tai sen, että myös minä voisin joutua helvettiin. Tai, että me kaikki oikeastaan uskomme yhteen Jumalaan, mutta eri näkökulmista. Mutta jos maailmanloppu tulisikin, se itseasiassa todistaisi Jumalan olemassaolon, sillä sen tulo on pystytty ennustamaan ja tapahtumia kuvailemaan jokseenkin tarkasti. Itse muistan Raamatusta kuvaillun kohdan maailmanlopusta, jonka mukaan tuho, pelko, tuska, nälänhätä ja yleinen kärsimys kestää viisikin vuotta, ennen kuin se vihdoin päättyy. Jumala käy taistelua saatanan kanssa, ennen kuin sen vihdoin voittaa. Tällaista muistan. Ja sitten kaikkien synnit punnitaan. Että en minä ainakaan siihen, usko, että maailmaloppu tulisi vain yhtäkkiä ja kaikki olisi ohi.

Sitä paitsi, jos elämän jälkeen ei ole enää mitään, en minä haudassa enää murehdi, että kulutin elämäni uskoen Jumalaan.

Toisaalta olen miettinyt, josko maailmanlopulla olisi ennemminkin puoliksi symbolinen merkitys. Ylikansoitus on jotain aivan perseestä, sanon minä. Ja on epäreilua, että jotkutj outuvat kuolemaan, koska minä ainakin haluan vielä elää ja tehdä sellaisia asioita, joita en lyhyen elämäni aikana ehtinyt tehdä, muun muassa rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Niin, ei koskaan teidä, jos elämä loppuukin jo huomenna ihan mistä syystä tahansa. Vanha ajatus, mutta liiankin totta, sen me tiedämme toivottavasti kaikki. Yhden asian haluaisin elämässäni saada aikaiseksi: kirjoittaa kirjan. Se on syvimmältä kumpuavin unelmani. Saanko lukijoita, sillä ei ole yhtä paljon väliä. Haluan jättää jotain taakseni. Kenties toisen elävän maailman ja sen sielut.

Kirjoitan tällä hetkellätosiaan jonkinmoista fantasialieväkauhuromaania Finfanfunissa. Idea tarinaan lähti häivähdyksistä päässäni jotka tietokoneen näytlle painettuina alkoivat elää omaa elämäänsä. Täytyy sanoa, että vielä en ole lainkaan tyytyväinen, mutta tedän, että jos jättäisin itseni märehtimäään jokaisen luvun kanssa, en saisi sitä todennäköisesti koskaan valmiiksi. Finistä löytyvä versio on raaka. Kun olen päässyt tarinan loppuun, aion niin sanotusti kirjoittaa sen vielä uudelleen, lisäillä, korjailla, kenties vaihtaa joitakin yksityikohtia, jopa nimiä ja paikkoja. Kun se on valmis, suunnittelen kansitaiteen ja painatan itselleni yhden valmiin kopion. Jos joku on sitä mieltä, että niitä kannattaisi olla enemmänkin, kuin yksi, teen kysynnän mukaan niitä lisää.

Vasta sitten voin sanoa eläneeni täyden elämän.

Miksi minut saa yhä innostuneemmaksi lähes jokainen tiedon muru, jonka saan kerättyä koskien puvustamista, vaatteita ja pukusuunnitelijoita? Koskien alleviivaten Colleen Atwoodia. Miksi en tiedä yhtäkään ainutta puku suunnittelijaa, jonka designit tyydyttäisivät edes lähellekään yhtä paljon kuin hänen?

Jokainen elokuva, jonka puvustukseen reaktioni on "Oooooh, onpas vaikuttava", ilmenee myöhemmin olevan Colleen Atwoodin käsialaa. Siis ihan oikeasti. Mitä ihmettä? Jos ette häntä tiedä, niin tässä parikin näytettä:











Äiti avasi minulle tänään suunsa asiasta, jota osaan aina odottaa. Tänään sen kuitenkin vasta osasi laukaista ilmoille, kun eilen lähetin hakemuksia oppilaitoksiin. En ymmärrä tätä aliarvioinnin runsautta. Äidin mielestä olen ilmeisen epäviisas ja naiivi nuori, mitä voin vakuuttaa, että en todellakaan ole. Hän antoi varoituksen sanan kilpailusta alalla. Jes. Minusta se ei ole mikään este, eikä sen takia pitäisi jäädä epäröimään. En todellakaan aio hakea koulutukseen ja sitten vain odotella, että kaikki hyvä tippuisi itsestään suuhuni taivaalta. Homma vaatii töitä.

Minulla on intohimoa ja jano oppia uutta. Olen nopea pohtimaan kaikki ratkaisut läpi. Olen suhteellisen kärsivällinen, vaikka olenkin kamala stressaaja ja aikataulut tuppaavat menemään kerta toisensa jälkeen plörinäksi. Pyrin perfektionismiin. En kevyesti voi sanoa jotain asiaa onnistuneeksi tai loistavaksi, vaan kun sanon niin, myös tarkoitan sitä. En voisi kuvitella riiteleväni vieraan henkilön kanssa. Voin saada paperille aikaan paljon schaissea, mutta oikeasti inspiraation saadessani mielestäni jotkut asiat ovat enemmän kuin potentiaalista tavaraa. Inspiraatiota varten tykkään enemmin saada määritellyn tehtävänannon, kuin vapaat kädet. Uskomattoman monet asiat, joista olen pitänyt tyylillisesti jo vuosia, putkatavat jostain syystä pinnalle vasta monen vuoden jälken muodissa pinnalle. Silloin ärsyttää. Minun juttuni! Toisaalta sain vihdoin slimmit maiharityyppiset nahkakenkäni jalkaan, enkä niistä aio luopua. Etsin sellaisia vuositolkulla. Haluaisin venyttää käsitystä siitä, mikä on naisellista ja mikä miehekästä, mikä kaunista tai komeaa.

Tyylillisesti pelkään olevani vielä hukassa. Saan vaikutteita ehkä vähän liikaakiin Atwoodilta. Haluaisin aidosti oman tyylini, enkä vahingossakaan kopioida ketään toista. Toisaalta, sitä ihminen tekee aika helposti myös luonnostaan. Meidän maailmamme ja luovuutemme muodostuu rakennuspalikoista, joita me näemme ympärillämme. Poimimme niitä mukaamme jatkuvalla syötöllä, ihan huomaamattamme. Jos minun pitäisi kuvailla sanoilla lempielementtejäni, ne olisivat synkkyys, otteet menneestä, ripaus fantasiaa, epäpuhtaus väreissä (vihaan teollisen valkoista ja muutenkin teollisia värejä), epäminimalismi, runsaahko eri tekstuurien käyttö, nauhamaiset rakenteet, pitsit (inhottaa, että nekin ovat pintamuodissa), raidat, pienet kuvioinnit, koristenauhat, -nyörit, -napit, pliseeraukset, koristeellisuus, värjäämätön nahka, asteen verran erikoisemmat korsetit ja tukirakenteiden väärinkäyttö, kuolemaan liittyvät elementit. En ole runsaasti heijastavan silkin ystävä ja karsastan näin yleisesti ottaen paljetteja. En huomaa tuossa listassa ehkä yhtäkään asiaa, jota Atwood ei olisi käyttänyt tai omaksunut. Huoh. Tekisi mieli hakata päätä seinään. Toisaalta tuo lista ei vielä sano, miten noita elementtejä tykkään käyttää.

Ja kaiken tämän ajan mietin, myisikö tämä selitykseni minut jollekin töihin tai opiskelemaan.

Ajattelin, että tekisin persoonallisemman suunnitelmat Punahilkkaan, nojaten enemmän Grimmin satuihin. Jos vaikka laittaisin sitten kuvaa nettiin. Jos nyt ketään edes kiinnostaisi kommentoida.

Nyt bloggaan. Tänne. Voiko itseinholla olla todella rajoja ollenkaan?

Totuus on, että olen sulkeutunut näiksi kadonneiksi viikoiksi omaan kuoreeni. Aika on ollut pelkkä käsite. Muistan ainostaan yleisen ahdistavan, eksyneen olotilani, inhon itseäni kohtaan, koska en ole tehnyt juuri mitään. En tiedä tapahtuneille asioille syytä. Nukun yöni hyvin, mutta unta en saa tunteihin. Pelkään öisiä ääniä. Opiskellut en juurikaan ole, vaikka kriittisimmät asiat olenkin jollain ilveellä saanut hoidettua pois alta. Kavereita en ole nähnyt. Viimeksi Rosan bileissä, joissa tunsin oloni ärtyneeksi ja lievästi ahdistuneeksi sosiaalisten paineiden alla. En ole nauranut kunnolla varmaan kahteen kuukauteen.

Tai. Olenhan minä jotain tehnyt. Olen rustannut paperille jos jonkinlaisia pukudesigneja, mutta harmittaa hiukan, että en ole jaksanut tehdä niistä lopullisia, tarkkoja ja siistejä versioita portofoliota varten.

Luin ihan äsken Lahden amk:n ennakkotehtävät. IHAN PIRUN IHANIA. Vähänkö tuosta lähti inspikset liikkeelle. Juhla-asu jollekkin julkkikselle (Tein jostain syystä tuon jo eilen....... Siitä tuli hieno, vaikka itse sanonkin, shhhhhh), pitää valmistaa koru ja suunnitella kaksi etnistä pukua ja mitä vielä.

Hakemukset ammattikorkeatasolle aion lähettää Metropoliaan, Lahteen, Taidekorkeata aion yrittää, koska ilman katuisin, sitten pariin-kolmeen ammattiopistoon, Vantaalle, Ikaalisiin ja Jyväskylään. Kolmelle eri tasolle haen. 8D Uuuu jeah.....

Ja jatkaen siitä, mitä olen tehnyt tänä aikana. Pistin tänään toisen luvun Finiin, se löytyy tästä.

Toivon, toivon ja vielä kerran toivon, että kaikki kääntyy paremmaksi.... Ei ole ollut kehumista perheoloissa taloudellisesti tai muutenkaan viime aikoina.

En ymmärrä, miten voin olla näin passiivisen aktiivinen. Koko ajan dataan ja teen turhia asioita (välillä asioita, joilla on melkein väliä) ja siinä se päivä sitten onkin jo mukavasti pulkassa.

Oikeasti tehtävää olisi:

-lue paaaljon ruotsia
-kertaa kevyesti ja toistaen psykologiaa
-ranskan kirjoitelmat vihdoin opettajalle
-essee vihdoin äikän opelle
-yksi vanha artikkeli viestinnän opelle, niin tulee kurssi
-poissaolojen selvitys
-lisää lukuja Finiin
-kunnollisia kuvia puvuista portofolioon (tässä onkin sitten se isompi homma)
-paaaaaljon piirtämistä
-piakkoin ennakkotehtävät jne.
-BLOGGAUSTA (Cirque du cosplayihin) prkl.

Että jakautuisihan sitä tehtävää näille kahdelle jäljellä olevalle viikolle, vaikka millä mitalla.

En ymmärrä, miten voin olla näin passiivisen aktiivinen. Koko ajan dataan ja teen turhia asioita (välillä asioita, joilla on melkein väliä) ja siinä se päivä sitten onkin jo mukavasti pulkassa.

Oikeasti tehtävää olisi:

-lue paaaljon ruotsia
-kertaa kevyesti ja toistaen psykologiaa
-ranskan kirjoitelmat vihdoin opettajalle
-essee vihdoin äikän opelle
-yksi vanha artikkeli viestinnän opelle, niin tulee kurssi
-poissaolojen selvitys
-lisää lukuja Finiin
-kunnollisia kuvia puvuista portofolioon (tässä onkin sitten se isompi homma)
-paaaaaljon piirtämistä
-piakkoin ennakkotehtävät jne.
-BLOGGAUSTA (Cirque du cosplayihin) prkl.

Että jakautuisihan sitä tehtävää näille kahdelle jäljellä olevalle viikolle, vaikka millä mitalla.

And it's Colleen Atwood! Hallelujah! Olet todellinen roolimallini.

Paras puvustaja ikinä. Piste.

Pari viime aikoina PALJON kuluttamaani biisiä.

Ensimmäinen luku romaaniini

I did it!


Mutta joskus kirjoitan tuon vielä puhtaaksi. Paljon on muutettavaa ja korjattaavaa... Nyt en vaan jaksa ihan välittää.

Flunssassa olen ja puurran kahden ei-oman pukuprojektin kanssa samaan aikaan. 200 kpl hartiasta lattiaan ulottuvia vekkejä, korsetti ja kolme metriä kankaan maalaamista. Torstaiksi. Välissä kolmet kuuntelut, joista voi olla, että ruotsin kuunteluita en läpäise. = Olen lukiossa edelleen ensi syksynä. SAD FACE.

Nyt taitaa jäädä oma puku johonkin toiseen kertaan.