IRC-Galleria

En taida tajuta pätkääkään asioita, jotka kulkemalla minun mieleni kautta muuttavat elämääni. Muuttavat sitä sekavaan suuntaan. Se on ainoa vastaus, jonka olen pystynyt pääni sisällä itselleni änkyttämään. Ahdistavan sekavaksi menossa tämä kaikki. On muuten vitsi vaikeaa saada itseään kiinni itseteosta, ajattelemasta epänormaalisti tai oudosti.

Tällä hetkellä en kykene mihinkään. Istun, tylsistyn ja hermostun hiljaa yksinäni. Ette tiedä kuinka himputin hienoa olisi kyetä tekemään ne asiat pois alta, jotka ovat listoilla. Syytän vain itseäni joka vitsin minuutti kaikesta tekemättömästä hereilläoloajastani.

Vihaan itseäni ikuisesti, jos tälläkin kertaa annan EuroCosplayn valua sormieni välistä vain, koska en tee, enkä pysty tekemään pukua eteen päin ahdistavien ajatusten takia. Ihan oikeasti. Tämä on koettu jo niin hiton monta kertaa.........

Hihihihiii. True Blood on vaan niin hyvä. Katson tässä kiiruulla kolmoskautta loppuun, että se on sitten palautettavissa, kun seuraavan kerran tapaan omistajan. Mutta ahh, tällaisia juonenkäänteitä ei näe joka sarjasa tai edes elokuvassa. <3 Pitää hereillä. Ja kaikkein parasta on lähes loputon mielikuvituksen "rajojen" venyttäminen. Uskon, että juuri se on se asia, joka pitää ihmisten mielenkiinnon yllä, oli sitten kyseessä, kirja, näytelmä, elokuva..... Tällä saan myös ajatukset johonkin ihan muualle.

Kävin jo tänään muuten siellä kuraattorilla. Mitä voin sanoa. Enhän minä siinä muuta tehnyt kuin puhuin ja silti koko kroppani huutaa väsymystä tuon reilun tunnin jäljiltä. Ihan niin kuin olisin juuri itkenyt tai käynyt juoksemassa. Mitä hittoa.

Pikkaisen läjähtänyt aamu. Menin eilen aikaiseen nukkumaan, koska väsytti niin pirusti. Nukuin myös pidempään kuin eilen ja nyt väsyttää silti. -.- Isä tosin soitti vahingossa KIINASTA kello neljä aamulla. Kännykkä painellut omiaan taskussa ja kuulin vain mölinää taustalta vailla vastausta puheluun. Ajattelin, että oliko jotain tapahtunut. Nooh. Mitäs noista.

Okei, nyt ei mennyt ihan kaikki putkeen tänä aamuna muutenkaan. Matkalla pesutuvalle tiputin huuhteluainepullon maahan, jonka korkki särkyi ja vuodatti ainakin kolmanneksen pullon sisällöistään maahan. Päätin, että kuivaan sen paluureissulla värjäyspyyhkeelläni.

Syytetänkö kaikki joukolla karmaa? Tänään on teoriassa samanlainen aamu kuin eilen, paitsi että se on paljon huonompi, siis ainakin jos rationaalisesti verrataan. Vaikka eihän mikään päivä ole onneksi täyisn samanlainen.

Todella kaunis aurinko antaa tänään toivoa paremmasta. Meneillään ovat pyykkaus ja tuuletusoperaatiot, roskia viety ja käyty kaupassa. Heräsin puolitoista tuntia aikaisemmin kuin olin laittanut herätyskellon. Luonnollisesti herääminen ja vielä auringonpaisteeseen on aivan ihanaa.

Muistan viimekin keväänä olleeni ältsin tyytyväinen siihen, että aurinko alkaa kevään myötä vihdoin palata kuvioihin. Käväisin tuossa äsken ulkona pelkällä kesäpaidalla ja olo tuli ihanan raikkaaksi ja ilma kuivasi kaikesta rivakasta järjestelystä syntyneen pintahienkin.

Tein koneelleni soittolistan, joka soittaa pelkkää iloista musiikkia. Löytyy White Stripesia, Amélien soundtrackiä, vähän Ferdinandia ja Beatlesia. ...Josta puheen ollen, eilen kävin Anttilassa ostamassa siskolle lahjaa ja samassa löysin ale-leffapöydän alta jemman, jossa oli hologrammijulisteita 3e/kipale. Ja siellä oli hieman pienemmässä koossa se The Beatlesin Abby Road -juliste, jota olen himoinnut ties kuinka kauan (mutta ei ole ollut rahaa). Joten. Nyt minulla on se. :) Ja samoin ihan kivan näköinen The Nightmare Before Christmas -juliste, joka joutaa Burton-seinälleni.

Pyykkituvassa on tapahtunut ihmeitä. Joku on hankkinut ajanvarauskalenterin roikkumaan tuvan seinälle. Sen lisäksi tällä kertaa en joutunut ottamaan liian isoja paineita koko pyykkaussessiosta, koska tiedostan, että suurin osa porukoista tällä alueella on edelleen hiihtolomillansa. Niin ovat myös minun kämppikseni. Jos saan viettää puolikintoista päivää näin vapaana, niin hienoa.

Kauppareissu oli ihan jännä matka. Liukastelun välttelemistä koko pätkä kauppaan asti. Keräsin viimeiset hilut kasaan ja sain halvat, mutta ihan ravitsevat ruoat pariksi päiväksi. Maanantaina taas tuki, joten ei mitään hätää. Onneksi äiti avusti näinkin monta kertaa rahallisesti. Tiedän, että yhtään senttiä ylimääräistä (kirjaimellisesti) ei silläkään ollut.

Nyt kun olen päättänyt karsia matkustamiskuluista, jää kuuksi aika huikeat summat varalle(=saan syödä muutakin kuin nuudelia) verrattuna näihin kolmeen uhrautumisen kuukauteen. Sinkkuilu on oikeasti juuri nyt sitä, mitä tarvitsen. Nyt kun vielä aurinko jaksaisi paistaa minulle muuten, niin saatan unohtaakin muutamia huolenaiheita.

Luulen, että lähestyn kuraattoria sähköpostilla. Tiedän, että menee pupu täysin pöksyyn ja saan joko järkytysnaurut tai itkut, kun saan itseni raahattua toimistoon asti.

Tällä hetkellä koulu ei ole kauhean kiva ajatus ja olen tyytyväinen, että uskallan sanoa sen nyt ääneen. Koulussa on aina niin pimeää, samat pelottavat ihmiset ja suoriutumispaineet kaikesta.

Mutta tänään: Otan härkää sarvista ja tartun vasta toista kertaa EC-pukuuni kaikista aiemmista uhkailuistani huolimatta. Voin paljastaa, että tämän päivän aikatauluun sisältyy askartelupallon hiontaa ja maalaamista, sekä lisää yksityiskohtien maalaamista ja erään päänaluelle sijoittuvan asusteen uudelleen pinnoittamista.

Nyt vähän ruokaa naamariin, siivoilua ja The Artistin soundtrackiä soimaan. :3

Tällainen päivä. Tällainen viikko. Ihana olla vihdoin kämpillä (homma siirtyikin vuorokaudella eteen päin) ja pääsin tuossa suihkuun pidemmästä aikaa.

Nyt on pakko avautua siitä, että tunnen tällä hetkellä ehkä PIKKUISEN syyllisyyttä siitä, etten jäänytkään vielä yhdeksi vuorokaudeksi kotiin, jotta aamulla olisi päässyt onnittelemaan nuorempaa sisarusta, jolla olisi tänä aamuna synttärit. En osannut odottaa tätä reaktiota. Tavallaan kyllä, tavallaan en, koska en ajatellut loppuun asti, kun suunnittelin viikon menoja.

Hommanhan menee niin, että täällä Ikaboxissa on todella paljon tehtävää ja on aina rauhoittavaa saada olla kämpillä ilman ketään häiritsemässä ennen koulujen alkua, eli siis silloin kun muut ovat vielä lomilla. Suunnitelmissa oli tehdä EC-pukua, mutta kuinkas ollakaan, en muistanut, millainen sotku täällä oli odottamassa. Siivoamaan siis heti aamupäivästä.

Mutta nyt vain harmittaa. Taidan huomenna lähettää kortin, vaikka tiedän, että se lähtetään vasta viikolla eteen päin. Lahjan taas annan livenä perästä. Näyttää siltä, että tulee taas reissu Tampereelle, vaikka suunnitelmat olivat päin vastaiset. Oi miksi valitsinkaan toimia näin päin? :s

Ei auta muu kuin ottaa huomisesta kaikki irti, että tästä siten olisikin tulut sen arvoista.

Suunnittelen tässä kovasti lenkkeilyä, mutta MIKÄ SÄÄ. Ulkona odottaa valtameri.

Arvatkaa, minkä uutisen juuri kuulin? Pääsen Ikaalisiin. Tänään. Pääsen jatkamaan pukuani *A* AAAAAAAAAAAAaaaaaaaaaa.

Olin odottanut tätä tiedon hetkeä enemmän kuin muistinkaan.

Nyt loppui muiden viihdyttäminen kahlittuna täällä jossain metsikössä. Toki on huono omatunto siitä, että jätän ihmiset tänne aika isojen töiden ääreen. Eivät kyllä ole minun töitäni, taloni tai tavaranikaan, joten rationaalisella tasolla sanon, että hällä väliä.

Näin viime yönä kolme häiritsevää unta. Alkuperäisestä järjestyksestä ei ole mitään hajua, eikä siitä, miksi näin näitä unia juuri tänä yönä.

Näen suhteessa todella usein unta siitä, että olen Harry Potter ja olen tilanteessa Voldemortin kanssa. Tänä yönä taas sama sarja sai jatkoa.

Taisin olla Tylypahkassa, joka muistutti osin vanhaa yläastettani. Muistan hämärästi, että alussa saattoi olla puhetta sauvaliikkeestä ja sauvojen ytimistä ja toimimattomista sauvoista. Sitten suddenly, takaa-ajo, Voldemort minun kimpussani. Pako toisen nuoren velhon kanssa jääkapin kautta Pimennon työhuoneeseen. Pimennon hiljentäminen. Ja hetken toivon huokaisu, kun ehdimme sulkea tuon jääkaapinoven ennen kuin luinen sauvakäsi ujuttaa sormensa väliin. Mutta ei! Tässä ei ollutkaan kaikki. Voldemortin taika on todella vahva, vahvempi kuin oma käteni, joka kaikin voiminensa pyrkii pitämään tuon oven karmit kiinni. Voldemort pääsee läpi ja viimeinen asia, jonka muistan on vihreä, liehuva, kamala, partytrikoo.

Olin lähdössä isän, Mikon, sisarusteni, serkkujeni, kummejeni ja heidän lastensa kanssa todella köyhän kokoisella purjeveneellä Norjaan. Veneessä tulisi olla kannen päällä koko matkan ja katsella loputtomia mustia vesiä. Matkaa ennen kuitenkin kävimme kaupassa hankkimassa tarpeita. Ehdotin, että neljä leivonnaista ei riittäisi kymmenelle lapselle ja unessa isä flippasi sanomastani. Minä turhaannuin ja lähdin paikalta. Tavaroita pakatessa kassalla vieressäni kävi diileri poimimassa pillerin meidän ostostemme seasta.

Näin unta myös kouluampumisista. Juuri niistä kouluampumisista, jotka aloittivat Suomen aselaki- ja koulukiusauskeskustelurumbat. Olin sattumalta tuossa koulussa, kun kouluampumiset tapahtuivat tässä unessa. Koulu oli pimeä ja tyhjillään. Pakenin erääseen luokkaan, jonne en ajatellut ampujan tulevan, koska se tosiaan oli tyhjä. Näen ampujan jalat pulpetin alta. Tämän jälkeen tapahtui todella omituisia asioita, ainakin ilmeisesti, koska seuraavana huomaan piteleväni kahden ihmisen kanssa ampujaa seinää vasten. Meidän aseemme ovat koulusakset. Ampujan ase on lattialla ja meidän tehtävämme on pitää hänet erossa siitä. "Meidän täytyy tehdä siitä liikuntakyvytön", sanon ja tarraan saksiin. En todellakaan halua satuttaa tuota henkilöä, mutta erittäin vastahakoisesti upotan sakset hänen lihaansa. Hetkessä hänellä on reiät jaloissa ja käsissä. Hän muistuttaa ristiinnaulittua. Jotain outoa tapahtuu. Kulmien ja pulpettien takaa tulee karnevaalipukuisia ihmisiä. Tajuan hetkessä kyseessä olleen penkkaritrolli. Olen hyvin pahoillani ja tunnen suurta syyllisyyttä. En saa sanotuksi sitä kuitenkaan ääneen. "Miksi se ei sanonut mitään?" On ainoa selkeä ajatus päässäni järkytyksen jäljiltä.


Että sellaisia unia. Freud anyone?