IRC-Galleria

We're victimized by globalisation
we're driven from our homes, our souls
grinded through their machines
engineered to harvest free will

Raped victims of forced evolution
a development to lead towards bitter individual epilogues
wicked drama to break the tears of those, who never opened their eyes
splendour for them, low and common, kicked in the teeth

I have a price tag on me, we all do
I'm trying to hide it, but they'll find it
i'm on sale and they'll take their advantage of me
i'd just rather be left alone and forgotten between the shelves

If not...

I hope the consumer will be delighted by my flavor.

Jotenkin tuntuu, että olen menettänyt kyvyn katsoa lähelle. Silmät on kaivettu päästä ja korvattu kaukoputkella.

Kuulen hänen puheensa kokonaisina ja korvani nielevät ne sanat ahnaasti.
Mutta en näe sitä kokonaan, en häntä enkä mitään hänen edessään.
Vain hänen takanaan avautuvat maisemat.

Totisesti toivon, että hän ottaa minua kädestä ja kääntyy ympäri, että voisimme yhdessä kävellä sinne, mihin näen hyvin sen sijaan, että jäisin vain tarkastelemaan sitä, mistä hän tuli eikä enää ikinä palaa.

It took a million years
and a billion dead
to bring us here
and where are we?

We strive unknowingly
subconciously work
towards premature end
We want to die

Recall Macabaret, recall
It's the voice of the machine, the great accusation against all emotion.
The whisper of reason, that'll make sense in submission.
Recall Macabaret, recall time and space and the great emptiness

It is a dire fate, that was reserved for the god of men at the dawn of time.

Uusi ihmeellinen yö alkamassa tekniikan taivaassa. Ilma maistuu karhealta lasikuidulta ja sähkönsiniseltä kihelmöinniltä kitalaessa.

Olen serveri. Minuun tulee ja minusta lähtee. Olen risteys, en ole menossa mihinkään vaan katselen, kun muut valitsevat tiensä minussa. Lepäilen rauhallisesti polttavan auringon alla.

Tekniikan taivaassa yö on ikuinen. Aurinko saattaa paistaa taivaalla, mutta silti on yö. Öljyinen, ruosteinen yö, joka ulvahtelee kääntäessään kylkeään. Aurinko on pimeällä taivaalla ja värjää pimeyden valoisaksi.

Yhdyn edelliseen puhujaan... eli itseeni. Yhä uudestaan ja uudestaan.
Parisuhde itseni kanssa on paras mitä minulla on ikinä ollut. Me vihaamme toisiamme yhtä paljon, mutta vain toinen meistä osaa sen osoittaa ja toista ei tunnu kiinnostavan.
Se, mikä meitä totisesti yhdistää ja minkä vuoksi toisiimme ylipäänsä ihastuimme, on meidän yhteinen inhomme kaikkia muita kohtaan.

Mä en kestä enää hetkeäkään, vittu!

Kaikki menee niin päin helvettiä, mutta silti huomaan mihin kohtaan lauseessa tulee pilkku. Jos joku sanoo, että näissä lauseissa on kirjoitusvirheitä, hän ottaa multa sen viimeisenkin jutun pois.

Vittu, hirtän itseni, vittu!

Mä vihaan teitä vitun kaikkia! Te olette aivan paskaa, jokaikinen teistä. Tahtoisin hakata teitä puukolla tai lekalla, kunnes teistä ei ole enää kuin saappaitten alla narskuvat luunsirpaleet jäljellä!

Perkeleen vertaimevät kummitukset...

Perkele, kun vituttaa. Tuntuu, että seinät eivät kaadu päälle, vaan lähenevät hiljalleen puristaakseen minut kuoliaaksi, hiljaa toisilleen hymyillen.
Olen kännissä ja olen vanhempieni silmien alla. He ovat varmaan vitun ylpeitä.
Arkipäivän spartalaisuutta. Liha ei murru, kun tahto kestää. Lisää arpia!!! Lisää kipua!!
Kuuletko siellä?!! Minä en ole vielä saanut tarpeekseni!! Minä hymyilen vielä, minulla on vielä kivaa!!! Jumalalle terveiset; jos et tapa minua pian, minä tapan sinut!!!

Haava puhdistuu, paha olo valuu norona pois ja jättää tyhjiön tilalleen. Pian on hyvä olla ja sitten taas paha olla.
Se ihminen, jolla on ollut toistaiseksi suurin vaikutus elämääni, siirtyy sivuun ja sydämeni kääntyy entisten ystävyyksien ja rakkauksien puoleen. Kenties vain huomatakseen, ettei ole enää mitään löydettävää siellä.
Nyt suuntaan katseeni tulevaan, vaikka tiedostankin ja kenties toivonkin, että se mikä on tullakseen on saattanut olla täällä jo pitkän aikaa.
Odotan, että joku tulisi ja nappaisi minut eikä enää ikinä päästäisi pois. Ei ikinä päästäisi minua taas pahantekoon.

Kesä tulee. Tarvitsisi vetää puukko pois haavasta, ettei sielu tulehdu. Tahtoisin ankkuroitua aikaan ennen tätä aikaa, jäädä roikkumaan yhteen minuuttiin tai yhteen sekuntiin. Haluaisin rakkauden tänne luokseni. Siihen aikaan, kun koti olisi hengästynyt kaikesta rakkaudesta ja makuuhuone häpeissään hurmiosta. Nyt on vain hiljaista ja ahdistavaa.