IRC-Galleria

Yhdyn edelliseen puhujaan... eli itseeni. Yhä uudestaan ja uudestaan.
Parisuhde itseni kanssa on paras mitä minulla on ikinä ollut. Me vihaamme toisiamme yhtä paljon, mutta vain toinen meistä osaa sen osoittaa ja toista ei tunnu kiinnostavan.
Se, mikä meitä totisesti yhdistää ja minkä vuoksi toisiimme ylipäänsä ihastuimme, on meidän yhteinen inhomme kaikkia muita kohtaan.

Mä en kestä enää hetkeäkään, vittu!

Kaikki menee niin päin helvettiä, mutta silti huomaan mihin kohtaan lauseessa tulee pilkku. Jos joku sanoo, että näissä lauseissa on kirjoitusvirheitä, hän ottaa multa sen viimeisenkin jutun pois.

Vittu, hirtän itseni, vittu!

Mä vihaan teitä vitun kaikkia! Te olette aivan paskaa, jokaikinen teistä. Tahtoisin hakata teitä puukolla tai lekalla, kunnes teistä ei ole enää kuin saappaitten alla narskuvat luunsirpaleet jäljellä!

Perkeleen vertaimevät kummitukset...

Perkele, kun vituttaa. Tuntuu, että seinät eivät kaadu päälle, vaan lähenevät hiljalleen puristaakseen minut kuoliaaksi, hiljaa toisilleen hymyillen.
Olen kännissä ja olen vanhempieni silmien alla. He ovat varmaan vitun ylpeitä.
Arkipäivän spartalaisuutta. Liha ei murru, kun tahto kestää. Lisää arpia!!! Lisää kipua!!
Kuuletko siellä?!! Minä en ole vielä saanut tarpeekseni!! Minä hymyilen vielä, minulla on vielä kivaa!!! Jumalalle terveiset; jos et tapa minua pian, minä tapan sinut!!!

Haava puhdistuu, paha olo valuu norona pois ja jättää tyhjiön tilalleen. Pian on hyvä olla ja sitten taas paha olla.
Se ihminen, jolla on ollut toistaiseksi suurin vaikutus elämääni, siirtyy sivuun ja sydämeni kääntyy entisten ystävyyksien ja rakkauksien puoleen. Kenties vain huomatakseen, ettei ole enää mitään löydettävää siellä.
Nyt suuntaan katseeni tulevaan, vaikka tiedostankin ja kenties toivonkin, että se mikä on tullakseen on saattanut olla täällä jo pitkän aikaa.
Odotan, että joku tulisi ja nappaisi minut eikä enää ikinä päästäisi pois. Ei ikinä päästäisi minua taas pahantekoon.

Kesä tulee. Tarvitsisi vetää puukko pois haavasta, ettei sielu tulehdu. Tahtoisin ankkuroitua aikaan ennen tätä aikaa, jäädä roikkumaan yhteen minuuttiin tai yhteen sekuntiin. Haluaisin rakkauden tänne luokseni. Siihen aikaan, kun koti olisi hengästynyt kaikesta rakkaudesta ja makuuhuone häpeissään hurmiosta. Nyt on vain hiljaista ja ahdistavaa.

Aivot unisessa ihrassa, tuskin tulee lentämisestä mitään, kun kuviokelluntakin tuntuu työltä. Tahtoisin käydä tupakalla tai ruveta tuulettimeksi, mutta toisessa on vaarana että silmä puhkeaa ja toisessa, että tuuli vie mukanaan. Hmm, kaipa menen siis nukkumaan. Ei jaksa enää...

Kello on jo niin paljon, että tiedän nukkuvani jo. Ja tuntuu siltä, että koko kerrostalo repeää juuriltaan. Parvekkeen peltiset mitkälie pämisee pirullisessa viuhinassa. Ollappa ihmiskokoinen sateenvarjo, jolta on elämänhalu kadonnut!