IRC-Galleria

Haava puhdistuu, paha olo valuu norona pois ja jättää tyhjiön tilalleen. Pian on hyvä olla ja sitten taas paha olla.
Se ihminen, jolla on ollut toistaiseksi suurin vaikutus elämääni, siirtyy sivuun ja sydämeni kääntyy entisten ystävyyksien ja rakkauksien puoleen. Kenties vain huomatakseen, ettei ole enää mitään löydettävää siellä.
Nyt suuntaan katseeni tulevaan, vaikka tiedostankin ja kenties toivonkin, että se mikä on tullakseen on saattanut olla täällä jo pitkän aikaa.
Odotan, että joku tulisi ja nappaisi minut eikä enää ikinä päästäisi pois. Ei ikinä päästäisi minua taas pahantekoon.

Kesä tulee. Tarvitsisi vetää puukko pois haavasta, ettei sielu tulehdu. Tahtoisin ankkuroitua aikaan ennen tätä aikaa, jäädä roikkumaan yhteen minuuttiin tai yhteen sekuntiin. Haluaisin rakkauden tänne luokseni. Siihen aikaan, kun koti olisi hengästynyt kaikesta rakkaudesta ja makuuhuone häpeissään hurmiosta. Nyt on vain hiljaista ja ahdistavaa.

Aivot unisessa ihrassa, tuskin tulee lentämisestä mitään, kun kuviokelluntakin tuntuu työltä. Tahtoisin käydä tupakalla tai ruveta tuulettimeksi, mutta toisessa on vaarana että silmä puhkeaa ja toisessa, että tuuli vie mukanaan. Hmm, kaipa menen siis nukkumaan. Ei jaksa enää...

Kello on jo niin paljon, että tiedän nukkuvani jo. Ja tuntuu siltä, että koko kerrostalo repeää juuriltaan. Parvekkeen peltiset mitkälie pämisee pirullisessa viuhinassa. Ollappa ihmiskokoinen sateenvarjo, jolta on elämänhalu kadonnut!