Maailmassa on kolme miljardia köyhää ihmistä. Maailmassa on 5,6 miljardia ihmistä, joiden tulotaso on alhaisempi, kuin keskimäärin Meksikossa. YK:n ennusteen mukaan köyhien määrä lisääntyy vuosittain 80 miljoonalla ihmisellä. Eurooppaan tulee vuodessa vähän alle miljoona "humanitaarisen avun tarpeessa olevaa" muuttajaa. Kanadaan saapuu vuosittain 250 tuhatta maahanmuuttajaa, joista 30 - 120 on "humanitaarisen avun tarpeessa". Yhdysvallat ottaa vuodessa miljoona laillista maahanmuuttajaa köyhimmistä maista. Australiaan saapuu pakolaisia tai humanitaarisen avun tarpeessa olevia 10 - 15 vuodessa. Länsimaiden panostus köyhyyden ehkäisyssä maahanmuuton osalta on siis noin kaksi ihmistä miljoonaa vuodessa.
Alle kaksi dollaria päivässä tienaava köyhä afrikkalainen, kiinalainen, intialainen tai afganistanilainen ei koskaan pääse muuttamaan rikkaaseen länsimaahan. Maahanmuuton järjestäminen länsimaihin on lähtömaissa bisnes. Alle kaksi dollaria päivässä tienaava saisi säästää varovasti laskettuna kolmekymmentä vuotta, että pääsisi edes unelmoimaan muutosta länsimaihin. Alle kaksi dollaria päivässä tienaava on liian kouluttautumaton, eristäytynyt ja tietämätön siitä, että edes humanitaarista maahanmuuttoa on olemassa.
Alle kaksi dollaria päivässä tienaavan köyhän eliniän odote ei ole paljoakaan viidenkymmenen ikävuoden paremmalle puolelle. Näin ollen houkuttelemme humanitaarisiksi maahanmuuttajiksi kyvykkäimmät, aktiivisimmat ja häikäilemättömimmät ihmiset, usein miehet, jotka pyrkivät aktiivisesti muuttamaan toimintaympäristöään. Nämä ovat niitä ihmisiä, joita lähtömaa tarvitsisi kipeästi muokkaamaan sikäläisestä yhteiskunnasta elinkelpoisen. Ottaen huomioon, että jopa näille kyvykkäimmille Euroopan ulkopuolelta tuleville maahanmuuttajille työn saanti ja kotoutuminen on hankalaa kohdemaissa, koska kaikki maksetaan valmiiksi.
Humanitaarisen maahanmuuton vaikutukset omiin sosiaalisiin palveluihimme, omiin köyhiimme ja työmarkkinoihimme ovat ainoastaan miinusta. Näin ollen humanitaarisesta massamaahanmuutosta ei hyödy kukaan muu, kuin maahanmuuttaja itse ja kourallinen maahanmuutolla elantonsa louhivia virkamiehiä ympäri länsimaailmaa.
Humanitaarisella maahanmuutolla siis ramaputamme omaa järjestelmäämme ja heikennämme lähtömaan prospekteja saavuttaa elinkelpoisia olosuhteita, siis lisäämme ja edistämme köyhyyttä.
Ilmaston ja ympäristön kannalta humanitaarinen maahanmuutto on katastrofaalista. Lähes nollakulutuksesta superkulutukseen siirtyvä ihminen kuormittaa kaikkine tarpeineen yksin lämmityksessä monikertaisen määrän ympäristöä esimerkiksi Suomessa, jossa lämmityskustannukset ja tarpeet ovat satoja kertoja suuremmat, kuin lähtömaassa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että energian tarpeen lisääntyessä ja vaihtoehtoenergian puuttuessa ympäristöä kuormitetaan enemmän.
Maapallon nykyiset ja varsinkin tulevaisuuden ongelmat tulevat liittymään tiiviisti väestöräjähdykseen. Siksi ihmiskunta onkin yhden nykyihmisen suurimman moraalisen dilemman äärellä. Kulutuksen lisääntyessä, humanitaarisen maahanmuuton lisääntyessä ja köyhien eksponentiaalisen kasvun myötä väestöräjähdys ei ainakaan tule ratkeamaan. Kahden miljoonan humanitaarisen maahanmuuttajan myötä, vaikka se tuplattaisiin tai triplattaisiin, emme saa köyhyyttä vähenemään, vaan ainoastaan lisäämme sitä.
Jos todella haluamme olla solidaarisia ja yrittää karsia maailmasta köyhyyttä muuten, kuin ampumalla itseämme jalkaan, meidän on vietävä apu sinne missä apua tarvitaan. Avun keskittäminen (ja sen onnistuminen) ns. "lähtömaihin" edellyttää myös sitä, että kulutuksen ja elintason noustessa kehitysmaissa suljemme silmämme tulevalta väestöräjähdykseltä. No, me olemme tottuneita laittamaan sormet korviin, silmät kiinni ja lällättämään.