IRC-Galleria

Oon miettiny viimeaikoina paljon ihan tosissani koiria. Varsinkin omaani, luonnollisesti. Haluan ymmärtää, nähdä, kuulla, oppia, opettaa ja ennen kaikkea kohdella ja johtaa oikein.

Cara on tähän asti elämässäni mukana olleista koirista eniten "vaativammalla tavalla" koira - sekä sen että meidän keskinäisen suhteen ymmärtäminen siis myös vaatii enemmän. Se on niinsanotusta kovapäisyydestään huolimatta loppujen lopuksi herkkä koira. Herkkä ohjaajan toiminnalle, laumahierarkialle, ympäristölle, tekemiselle ja sen puutteelle... Kuitenkin hyvällä tavalla. Mun tehtäväni on löytää tahti meidän elämälle. Mun kuuluu löytää ne keinot, joilla saan esiin parhaat puolet koirasta ja meidän yhteistyöstä. Back to basics.

Tällä viikolla on meillä ollu eräänlainen lyhkänen "johtajuuden päivitys" -ohjelma. Ensin en huomioinut Caraa ollenkaan, aargh, vaan huolehdin vain perustarpeista. Myöskään muut eivät tällöin saa kiinnittää siihen huomiota. (Pikkuhiljaa aloin myös silitellä sitä oma-alotteisesti sen maatessa rauhallisesti paikoillaan.) Se joutuu välillä olemaan pois olohuoneesta, välillä päästän sen sinne kanssani vaihteleviksi ajoiksi. Sohvalle ei nyt kuitenkaan saa tulla. Makuuhuoneeseen se ei pääse ollenkaan. Minä syön ensin.

Käytiin tuossa juuri naapurikoulun kentällä ottamassa luoksetulotreeniä. Johan oli tyttö onnesta soikeena, kun viimeinkin pääsi tekemään jotain! Luoksetulo, nami, luoksetulo, nami... ja sarjojen lopuksi leikkiä. Johan oli koirassa vauhtia patukan perään uudelleen ja uudelleen sännätessään! Tuo nopeus ku näkyis agilitykentillä! Kukaties vielä näkyykin...

Tätä harrastetaan nyt ainakin jokunen päivä pelkästään. Ja luoksetuloa nimenomaan siksi, että siihen sanaan liittyis se tekemisen riemu, mikä tekemisen puutteessa on patoutunut. Ehkä sanalle näin jää "ikuisesti riemullinen sävy", vielä kun sitä tulevaisuudessa tietty välillä vahvistetaan.

Lisäksi ois tarkotus parantaa niitä käytöstapoja, jotka on jääny retuperälle. On alettu totutteleen remmissäoloon eteisessä. Tarkotus ois etukäteen tehä siitä koiralle mahollisimman luonnollinen, rauhottava ja miellyttävä juttu. Kun sanon "koukku" (remmi kiinni koukussa - "remmiin" on jo käytössä muuhun), koira tulee eteiseen istumaan remmiin ja saa siitä hyvästä joko ruoan, tai Kongin. Hyvin tuo sitten rauhottuu sinne.

Ideana tässä olis yhistää "koukku" vieraiden tuloon kera räminäpurkin. Ovikellon soidessa, jos haukkuu, heitetään räminäpurkki (sopinee myös muuhun ei-toivottuun). Koiran hiljentyessä pyydän sen koukulle, jossa se saa odottaa kiltisti, kun otan vieraat vastaan. Sitten, kun se on ollut aikansa rauhassa vieraista välittämättä, sen voi päästää vapaaksi. Jos hötkyilee, menee takaisin eteiseen. Ja niin edespäin. Aikaa myöten oppinee, että rauhallisuus tässä asiassa palkitaan.

Että sellasta tällä kertaa. Jatkamma harjotuksia!