IRC-Galleria

Rakas Päiväkirja,

eilen oikeesti itkin. Siis pitkästä aikaa ihan valehtelematta itkin. Tiedän, että siinä ei ole mitään häpeilemistä tai peiteltävää, mutta vittu että olipa eriskummallista jopa minun mittapuullani. Oikeesti se oli niin ... ylitsevuotavaa. Olipa kummallista. Itkin niitä tunteita, jotka jäävät kokematta, niitä aamuja, jolloin olisin voinut herätä jonkun ihmisen vierestä himoiten häntä ja rakkautta tuntien. Niitä iltoja, jolloin olisin vain voinut kuiskata korvaan "minä rakastan sinua". Tätä kaunista tarinaa tuskin koskaan tulee tapahtumaan, mutta koska sen parin minuutin aikana koin tämän kaiken, näin sieluni silmin tämän kaiken tapahtuvaksi, en ehkä kaipaakaan enempää. Tiedän, että haavemaailmassa ei kannata elää, mutta kuitenkin se kannustaa haaveilemaan, jos tietää että joku siellä haaveiden valtakunnassa minustakin voisi... ihan välittää. Seurusteluhan on asia, josta voisi vaieta iäksi. En minä halua sitouttaa tai sitoutua, mutta silti sitä haluaisi, että voisi esitellä kavereilleen tyypin poikakaverina. Oikeesti mitään suurentelematta tai pienentelmättä, oikeana poikakaverina. Mutta että sinne asti päästäisiin... siinähän se suurin vaikeus on. Ihmisillä on erilaisia syitä kiinnostua toisista ihmisistä, enkä itsekään osaa selittää tämänhetkistä tilaani, tai varsinkaan syytä, johon kiinnostukseni pohjautuu, mutta onko sillä loppujen lopuksi suurtakaan väliä. Hyvä kroppa, kauniit kasvot, kiva luonne: kaikki ne voivat yhdistyä unelmiesi adonis-ruumiillistumassa, mutta joku se silti klikkaa ja pahasti. Vaikka sitten se, että unelmiesi kohde ei olekaan valmis. Valmiin voi käsittää monella tapaa.

Itsensä ilmaisu omalla äidinkiellänikin on minulle vaikeaa. Haluaisin, että mahdollisimman moni voisi lukea blogiani ja ymmärtää, mitä ajattelen tai tunnen. Ei vain ole mahdollista välittää lähellekään samaa tunnetta vieraalla kielellä. Koin tämän ollessani Saksassa. Englanti ei ole minulle ongelma, mutta en minä sitä niin hyvin osaa, että osaisin ilmaista oikeasti syvimpiä tuntojani, joiden äidinkielelläkin ilmaiseminen tuottaa välillä vaikeuksia.

Minä ajattelen liikaa. Tiedän sen. Voin käsitellä hyvinkin vaikeita asioita hyvin lyhyessä ajassa ainoastaan sen ansiosta, että vatvon niitä niin paljon. Voin myös tulkita merkityksiä tai pseudomerkityksiä rivien välistä loputtomiin. Tiedän kyllä, että oikea tapa olisi yksinkertaisesti joskus kysyä, mitä tällä tarkoitit, mutta se ei ole niin helppoa.