IRC-Galleria

Rakas päiväkirja, olen tässä miettinyt, pitäisikö minun tänään käydä ulkona hieman tuulettumassa. Raskas (no onpa tosi raskas) kouluviikko on takana, töitä on tullut tehtyä ja siinä sivussa myös taas toimitettua kaiken maailman asioita. Ei nyt sentään kaiken. En ole eräs valtionpäämies, joka vaikuttaa Atlantin tuolla puolen. Tiedän kyllä, että henkilökohtaiset henkilöresurssini voivat olla piakkoin vähissä, jos jatkan tätä rataa. Nukkuminen on tuottanut vaikeuksia vieläkin. Mutta luokkakavereiden kanssa on syytä aina käydä ulkona, sillä pidän heistä. He ovat mukavia ihmisiä. Ihmissuhteet ovat kieltämättä perseestä, mutta ilmankaan ei tule toimeen. Siispä on valittava kahdesta pahasta vähemmän paha. Se, mitä itse kukin valitsee, on hänen henkilökohtainen asiansa. Ajakoon sitten asiansa.

Maailmassa on taas ollut paljon hyvää ja siinä sivussa lienee paljon pahaakin tapahtunut. Minä en aina jaksa välittää pahasta, sillä hyvä on hyvä. Hyvä asia, kerta kaikkiaan. Ettei vain jotain hyvää tekisi taas mieli. Koska maailmankuvani on vääristynyt, ja tahdon hyvää kaikille, yritän aina ajatella näin.

Sanalla sanoen, tällä viikolla oppimani asiat ovat liittyneet olioihin. Niihin pieniin, karvaisiin olioihin. Tai no, voi kai olio-ohjelmoinnissakin ajatella olioita pieninä ja karvaisina. Tämä voi nimittäin auttaa muuten abstraktien käsitteiden havainnollistamisessa. Abstrakteja eivät sen sijaan ole nuo pölypallot, jotka pitäisi siivota pois. Näkökenttäni on rajallinen, mutta silloin tällöin se suuntautuu lattiatasoon, jossa näitä lika-luokan instansseja voi ilmentyä. Jos ajattelee asiaa niin, että roskankerääjä tulee ja vie nuo onnettomat, elämässään epäonnistuneet oliot pois ei virtuaali- vaan pölypussitodellisuuteen.

Olen myös oppinut uuden sanan. Keskustelin eilen erään tuttavani kanssa L-koodi-nimisen sarjan suomennoksista. Sarjan suomentaja oli pyytänyt apua erän sanan kääntämiseen eräältä sähköpostilistalta. Kyseinen sana oli Hasbian. Tällaisia henkilöitä on jossain elämänsä vaiheessa kohdannut lesbahdus. Onko tämä vain aikamme ilmiöitä, vai ovatko ihmiset nykyään vain niin paljon vapautuneempia? Eikö olisikin hienoa, jos ei tarvitsisi enää välittää missä kävelee rakkaansa kanssa käsi kädessä, ilman pelkoa mistään purkauksista, riippumatta mistään sukupuolista. Ahdistava muotti. Tahtoo ilmaa. Ilmaa on vain tietyissä tilanteissa, happi loppuu yllättäen. Korvikkeena voi tarjota mielikuvitusmaailmaa, johon on helppo upota.

Itse en edellisen kappaleen virkkeisiin pysty itseäni kuvittelemaan, sillä ilmaa ei tarvitse, kun ei esitystekniikan hiominenkaan ole ajankohtainen asia. Jokainen voi omalla kohdallaan ajatella, mitä sitten, kun dramaturgian perusopintoja alkaakin kipeästi tarvitsemaan. Metaforia, niitä kieli kaipaa.

Tänään kuitenkin on perjantai, ja aion elää täysillä. Koskaan ei tiedä, missä voi kohdata kaltaisensa. Yössä voi vaeltaa yksin. On siis tullut aika. Ja mennyt myös. Mitään tekemättä, mitään aikaan saamatta. Sitä ei kuitenkaan kannata murehtia, sillä aina on tilaa ajatuksille, sanoille ja teoille. Tekemättömät asiat saa tehtyä. Kunpa minäkin saisin tehtyä jotain.