IRC-Galleria

Rakas päiväkirja, olen tässä miettinyt, pitäisikö minun tänään käydä ulkona hieman tuulettumassa. Raskas (no onpa tosi raskas) kouluviikko on takana, töitä on tullut tehtyä ja siinä sivussa myös taas toimitettua kaiken maailman asioita. Ei nyt sentään kaiken. En ole eräs valtionpäämies, joka vaikuttaa Atlantin tuolla puolen. Tiedän kyllä, että henkilökohtaiset henkilöresurssini voivat olla piakkoin vähissä, jos jatkan tätä rataa. Nukkuminen on tuottanut vaikeuksia vieläkin. Mutta luokkakavereiden kanssa on syytä aina käydä ulkona, sillä pidän heistä. He ovat mukavia ihmisiä. Ihmissuhteet ovat kieltämättä perseestä, mutta ilmankaan ei tule toimeen. Siispä on valittava kahdesta pahasta vähemmän paha. Se, mitä itse kukin valitsee, on hänen henkilökohtainen asiansa. Ajakoon sitten asiansa.

Maailmassa on taas ollut paljon hyvää ja siinä sivussa lienee paljon pahaakin tapahtunut. Minä en aina jaksa välittää pahasta, sillä hyvä on hyvä. Hyvä asia, kerta kaikkiaan. Ettei vain jotain hyvää tekisi taas mieli. Koska maailmankuvani on vääristynyt, ja tahdon hyvää kaikille, yritän aina ajatella näin.

Sanalla sanoen, tällä viikolla oppimani asiat ovat liittyneet olioihin. Niihin pieniin, karvaisiin olioihin. Tai no, voi kai olio-ohjelmoinnissakin ajatella olioita pieninä ja karvaisina. Tämä voi nimittäin auttaa muuten abstraktien käsitteiden havainnollistamisessa. Abstrakteja eivät sen sijaan ole nuo pölypallot, jotka pitäisi siivota pois. Näkökenttäni on rajallinen, mutta silloin tällöin se suuntautuu lattiatasoon, jossa näitä lika-luokan instansseja voi ilmentyä. Jos ajattelee asiaa niin, että roskankerääjä tulee ja vie nuo onnettomat, elämässään epäonnistuneet oliot pois ei virtuaali- vaan pölypussitodellisuuteen.

Olen myös oppinut uuden sanan. Keskustelin eilen erään tuttavani kanssa L-koodi-nimisen sarjan suomennoksista. Sarjan suomentaja oli pyytänyt apua erän sanan kääntämiseen eräältä sähköpostilistalta. Kyseinen sana oli Hasbian. Tällaisia henkilöitä on jossain elämänsä vaiheessa kohdannut lesbahdus. Onko tämä vain aikamme ilmiöitä, vai ovatko ihmiset nykyään vain niin paljon vapautuneempia? Eikö olisikin hienoa, jos ei tarvitsisi enää välittää missä kävelee rakkaansa kanssa käsi kädessä, ilman pelkoa mistään purkauksista, riippumatta mistään sukupuolista. Ahdistava muotti. Tahtoo ilmaa. Ilmaa on vain tietyissä tilanteissa, happi loppuu yllättäen. Korvikkeena voi tarjota mielikuvitusmaailmaa, johon on helppo upota.

Itse en edellisen kappaleen virkkeisiin pysty itseäni kuvittelemaan, sillä ilmaa ei tarvitse, kun ei esitystekniikan hiominenkaan ole ajankohtainen asia. Jokainen voi omalla kohdallaan ajatella, mitä sitten, kun dramaturgian perusopintoja alkaakin kipeästi tarvitsemaan. Metaforia, niitä kieli kaipaa.

Tänään kuitenkin on perjantai, ja aion elää täysillä. Koskaan ei tiedä, missä voi kohdata kaltaisensa. Yössä voi vaeltaa yksin. On siis tullut aika. Ja mennyt myös. Mitään tekemättä, mitään aikaan saamatta. Sitä ei kuitenkaan kannata murehtia, sillä aina on tilaa ajatuksille, sanoille ja teoille. Tekemättömät asiat saa tehtyä. Kunpa minäkin saisin tehtyä jotain.

Rakas päiväkirja,

koulu on alkanut masentaa minua. En enää kestä tätä hemmetin pakottamista joka asiaan. Kun me kerta olemme aikuisia ihmisiä, miksi meidät pitää pakottaa istumaan luennoilla? Osaan ihan varmasti esim. tietokonelaitteisto-kurssin asiat, mutta kun on vain toisen asteen tutkinto, jota ei voi lukea hyväksi niin ei sitten voi. 80% läsnäoloa ei varmasti täyty ko. kurssilla. No ei sillä, on minulla ollut hieman univaikeuksiakin, rytmin kanssa ja muutenkin. Ei saa unta välttämättä kuin viideltä-kuudelta. Yritäpä siinä sitten mennä 9:45 alkavalle luennolle. Vaihdan kohta yliopistoon, mikäli tämä epäreilu käytäntö (jota ei ole missään kirjallisena) muutu.

Minulla on ollut ihan kiva alkuviikko. Kävin maanantaina katsomassa Brokeback mountainin. Yllättävää, pidin elokuvasta paljon. Ja vielä enemmän pidän, kun mietin asiaa. Taidan käydä katsomassa sen uudelleen. Tänään pitäisi taas juosta velvollisuuksien perässä. Hmm, eivät ne kyllä karkaa, mutta juoksenpa silti perään. Hopihopi, kohta pitäisi jo mennä. Tämä kuvankäsittelyn luento on kohta ohi.

Voivoi, ihqdaa. <3 Sanokaa jottain. Alakkonää mua?

Rakas päiväkirja,

olin eilen luokkakavereiden kanssa bilettämässä. He olivat ensin täällä etkoilla. Taisi olla taas hauskat jutut, kitara soi ja kaikki nauroivat. Esitin niin härskejä vitsejä, että eräs sai pahoinvointikohtauksen ja oksensi. Vain minä voin pystyä tällaiseen. Totuustikkari sanoi, että en saisi eilen. Oikeassa oli kutvelo.

Tänään minulla oli taas migreenikohtaus. Se ei todellakaan ole kivaa, kun päätä särkee niin että ei pysty tekemään mitään. (Ja sille yläasteen liikunnanopelle, joka oli sitä mieltä että päänsärky lähtee happihyppelyllä: ei toimi minun kohdallani vieläkään).

Pitäisi kohta lähteä taas hoitamaan velvollisuuksia. Velvollisuus on kiva sana. Voi sanoa, että velvollisuuteni on... ja niin edelleen. Onpa hienoa, kun on velvollisuuksia. Voi sanoa, että on kiireinen. Pitääkin mennä suihkuun. Tuleeko joku kaveriksi? :D

Rakas päiväkirja,

olipa kerran keskiviikko. Tämä keskiviikko oli turha. Opiskelijapoika Villen piti olla muutamalla luennolla, mutta nukkumisvaikeuksista johtuen hän ei päässyt koko päivänä kouluun. Niinpä joskus kolmen jälkeen herättyään hän ei tehnyt mitään erityisen hyödyllistä.

Eilen olin edustajiston kokouksessa. Juotiin kahvia. Oli hauskaa. Päätettiin toosi tärkeistä asioista ja keskustelu soljui kuin puron vesi keväällä. Perjantaina pitää taas tehdä perinteiset eli kokoontua luokkakavereiden kanssa viettämään iltaa. Lupasin tällä kertaa, että voivat tulla meille. Hmm. Saapa nähdä, mitä ihmettä minä menin lupaamaan.

Rakkaus on ruma sana. Jotenkin tuollaisilla sanoilla hiillostava biisi soi päässäni aika ajoin. Onkohan oma alitajuntani vihdoinkin päättänyt tulla hulluksi? Ei sillä, etteikö minusta muka löytyisi muutenkin omituisia piirteitä. Olen miettinyt, onko tämä jotain syvällisempää. Kaipuuta siitä, mitä ei ole. Tunteiden paloa ja silleen. En kyllä ole rakastunutkaan. Vai voiko sitä olla tietämättä itse asiasta?

Löysin eilen leidit lavalla-megamiksin (ei tietenkään laittomista lähteistä, toim. huom.) ja kuuntelin sitä pari kertaa. On se kumma, että sellainen iskelmämusiikki uppoaa. Nyt kuuntelen autojen ääniä, sillä niitä täällä kuulee aina. Osaisinkohan enää elääkään täydessä hiljaisuudessa? Epäilen, että tulisin vieläkin hullummaksi.

Pitää mennä katsomaan Bare.. eiku Brokeback mountain loppuviikosta.

"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä." (Woltaire) ja myös Kymastah on minut haastanut.

1. En voi lähteä kotoa katsomatta, onhan kahvinkeitin ja hella uuneineen varmasti pois päältä. Kokeilen, että tulihan se ulko-ovi varmasti kiinni. Ennen oven sulkemista tarkistan kahdesti, että avaimet ovat varmasti taskussa.

2. Kun olen koulussa tietokoneluokassa, vilkuilen koko ajan, katsovatko muut, mitä teen koneella. Kun lähden koneelta pois, katson että se loggaa ulos varmasti (se kestää joskus kaksi minuuttia).

3. Kun ostan tupakka-askin, käännän aina eturivin keskimmäisen väärinpäin. Se on onnentupakka, jonka polttaessaan saa esittää toiveen.

4. Keitän kahvia aina vähintään neljä kuppia. Vaikka joisin sen yksin.

5. Kämppikselläni on totuustikkari (sellainen systeemi jossa on tikkari kiinni, ja josta voi painaa nappia. Se sitten vastaa Yes tai No). Kyselen siltä aina kaikenlaista.

Haastan jotkut joskus.

Rakas päiväkirja ja rakkaat lukijat! <3

Tänään nukuin pitkään. Olin eilen luokkakavereiden kans bilettämässä hieman, tai no bilettämässä ja bilettämässä. Otto K:ssa käytiin istumassa. Minua rupesi väsyttämään joskus ennen kahta. Oli hauskaa kuitenkin. Tukka oli kipeä, koska pipo painoi hiukseni jotenkin huonoon asentoon.

Sain tänään tiskattua. Kämppis oli varmasti iloinen tapahtuneesta. Hän yritti houkutella minua kanssaan kauppaan, mutta koska olisin jäätynyt, päätin olla lähtemättä mukaan. Sen sijaan sitten tiskasin. Eikö olekin pirun mielenkiintoista?

Enkä halua olla sinkku, perkele.

Öö, en minä päiväkirjan näppäimiä hivele, vaan tietokoneen.

Rakas päiväkirja. Melkein unohdin sinut, mutta en kuitenkaan malttanut olla hivelemättä näppäimiäsi (yääks, kuinkahan moni näitäkin on hivellyt, tämä on koulun kone). Minua rupesi vituttamaan, kun luin erään tänään päivän kuvana olevan ihmisen käsityksiä ihmisoikeuksista ja Amnestystä hänen päiväkirjastaan. **ttu. No, en nyt anna sen pilata hirveän pitkäksi aikaa tätä ihqa tietokonelaitteiston luentoa. Ikään kuin aihe ei olisi tuttu. Ikään kuin en osaisi. Mutta pakkohan minun on täällä istua, kun Tutkintosääntö ja Arviointisääntö niin sanovat. Hyväksi ei voi lukea toisen asteen opintoja, vaikka kuinka pitäisi osata vaikka näyttötutkinnon suoritettuaan koota tietokoneita sekä tuntea niiden osat.

Meinasin jäätyä kun kävelin kotoa koululle. Tuuli on ihan helevetin kylymä. Onkohan tossa päiväkirjakalenterissa muuten jotain häikkää? Se näyttää että olisin kirjottanu tässä kuussa niinä päivinä, joina kirjoitin viime kuussa. Tässä kuussa en ole kirjoittanut vielä yhtäkään päiväkirjamerkintää, joka harmittaa minua erittäin suuresti.

Pariutumistyökalut. Tuollainen sana mainittiin joskus jossain. Se tarkoittaa deittipalveluita, matchausta yms. Mikähän kumma tuonkin toi mieleeni. Ehkäpä tämä galleria.

Heittäkää nyt kommenttia jos täällä käytte, ja tähän asti tämän luette.

Rakas päiväkirja, ja hei muutkin hörhöt. Huomasinpa taas, että en ole kirjoittanut päiväkirjaani viikkoon. No ei se mitään, on ollut parempaa tekemistä (lue: nukkumista ja syömistä ja koulua). Tänään pitäis oikeastaan tehdä tietoliikenteen tehtäviä, koska huomenna on tentti ja tehtävät pitäis olla palautettu ennen sitä. Esitelmäkin pitäis kirjoittaa. Noh, jos tästä lähtis kohta kohti koulua ja tekis ne pois alta. Huoh huoh huoh. Tylsää. No, aina voi kuunnella Radio Seveniä tai NRK MPetreä samalla ja tiirailla kivannäkösiä ;) Viikon biisivinkki: Interphace - Fly away.

Ville ei taas jaksa. On se kumma että vaikka nukuin ihan kivasti niin väsyttää silti. Pitäis kai alkaa harrastamaan liikuntaa :o. Vaakamambo sopis varmaan ihan hyvin, mut siihen tarvitaan muu henkilö minun lisäkseni. Hohhoijaa, mitäs mä taas ajattelenkaan. Ei tällasia saa kirjotella tällasiin blogeihin. Kahavia, hörps.

Kallis presidenttiehdokkaana. Tiedänpähän ainakin, että ketä EN äänestä. Tiedän minä kyllä jo, ketä aion äänestää. Arvatkaa. Vihje: Väri löytyy tosta paidasta tossa kuvassa.

Vois kai tässä kohta lähteä koululle, mutta kun kännykästä loppui virta ja siinä on MP3-soittimeni :/. Enhän minä nyt voi koululle Taka-Lyöttyyn asti kävellä ilman MP3-soitinta. Ku ei voi kuunnella eurotrancea sit niinku. Voivoi.

Rakas päiväkirja, torstait ovat ihan turhia. Itse asiassa aiemmin ajattelin että vain sunnuntait ovat täysin turhia, mutta nyt olen kyllä torstaistakin samaa mieltä. Ei vain ole mitään tekemistä. Ja se, että herää puoli kahdeksalta tekemään ei-mitään on kyllä vähän paska juttu. Torstai ja perjantai ovat kouluvapaita päiviä. Jos ei aina jaksa lähteä baariinkaan, mitä ihmettä pitäisi tehdä? Pitäisikö tässä hommata Elämä? Mistä niitä Elämiä muuten saa? (Suomalainen Kirjakauppa ei nyt kuulu tähän, Woltaire.)

Eilen olikin sitten astetta hirveämpi koulupäivä. Heräilin ti-iltana siinä seitsemän maissa ja kahdeksalta aamulla menin kouluun. Ajattelin, että jaksaisin sitten valvoa iltaan asti, mutta mitäsitättua. Oli ihan pakko mennä neljän maissa iltapäivällä nukkumaan kun viimeinen matikantuntikin meni vähän silleen että polynomiesitykset alkoivat naurattamaan. Opettajaa ne ensin naurattivat, sitten minustakin alkoivat näyttää kovin hauskalta, ne polynomiesitykset siis. No anyway (huomatkaa, en kirjoittanut enivei), heräsin sitten yhdentoista maissa illalla mutta sain kuin sainkin unen päästä kiinni kahden maissa! Sitten heräsinkin puoli kahdeksalta ja tässä sitä nyt ollaan.

Toisaalta pitäisi käydä töissäkin mutka. Nyt sitten pitääkin mennä Limingantulliin asti, hrrr! Ulkona on kohtalaisen kylmää, kun on tottunut melkein kesälukemiin. No ehkä ei ihan, viitisen astetta olisi kesäksi kovin kylmä. Taas ne soittaa Røyksoppin Only this momentia. Ei siinä mitään, se øn hyvä biisi. Stay or forever go, play or you never know... tai jotain. Hieno biisi, kerta kaikkiaan!

Hoh, tossa tämän kirjoitusboksin alapuolella lukee "Näkyvyys". Hauskasti ilmaistu. Näkyvyys on hyvä, tämä teksti näkyy nimittäin kaikille.