Pikapäivitys - kaikki on alkanut Tampereella yliopisto-opinnoissa ookoo. Ensimmäinen viikko oli painajaista kaiken ollessa uutta ja pelottavaa, ihmisten ollessa ventovieraita. En käynyt edes fuksiriennoissa väsymykseltäni ja angstiltani. Minua peloteltiin, etten tutustu kehenkään, ellen käy jossain. Höpönlöpön, sanoivat jotkut muut. En ole edelleenkään käynyt missään (ensi tiistaina fuksiaiset teemalla mediasirkus, silloin lienee jo pakko), mutta olen kuin olenkin tutustunut ihmisiin, saanut käytävillähengailukavereita ja saanut kontaktia myös tuttuun demittäjään. Jeah.
Työmäärä on kamala. It's not that olisi paljon kursseja, niitä on, mutta ainoastaan yksi kurssi työllistää aivan mielettömästi, muut on aika läpihuutojuttuja. Yhden kurssin saldoksi tulee kerääntymään puolituhatsivuisen opuksen lukeminen ja referoiminen n. 10 sivuun, verkkolukemistojen kahlaus, muutamakymmensivuisen verkkokirjan lukeminen ja arvioinnin kirjoittaminen sekä oppimispäiväkirjan pito. Aikaa lokakuun alkuun. Jaiks. "Työtähän tänne on tultukin tekemään". No eikä, kun hengaileen ja nauttiin akateemisesta vapaudesta lusmuta pitkin kampusta ja omaa sänkyä!
Omasta sängystä puheenollen, kämppää ei ole vieläkään (sija 2), mutta Antin nurkat ovat lämpimät. Onks mun pakko muuttaa? -.-