Kannan vain sen, minkä minun täytyy. Puolessa välissä matkaa, en enää kanna mitään. Jätän kaiken matkan varrelle, jatkaen matkan loppuun. Palaan ehkä hakemaan kaiken taas takaisin, kun aika on oikea. Nyt tämä painaa liian paljon. Luuni murtuu, sieluni kärsii ja kehoani polttaa. En voi kantaa sitä enää, en jaksa. Jääköön se tähän. Pienen kiven juurelle, persoonani rajapyykille. Nyt tiedän, mihin palata, olen helpottunut, mutta rasittunut. Ehkä nyt jaksaa paremmin, kun hetkeksi pysähdyn.
-Isth