IRC-Galleria

Uskon vahvasti, että kesä on jo nurkan takana.
Siksi kävinkin viime viikon tiistaina Ellun kanssa jäätelöllä ja pitkällä kävelyllä,
siitä huolimatta, että saimme ajoittain kirota valintaamme pukea liian vähän vaatteita yllemme.

Keskiviikkona, maattuani kotona koko päivän lueskellen kirjoja ja kuunnellen
omituista musiikkia sain selville, että naapurissani asuu oletettavasti ruma mies,
joka pitää urheilusta - mitä ilmeisimmin jääkiekko on hänen lempilajinsa.
Arvelen myös, että hänen kannustamansa joukkue voitti, sillä tämä epäilemättä älykäs
herrasmies karjui toistuvasti "hyvä, hyvä, hyvä", ilmeisesti olettaen, että hänen televisiossaan pelanneet luistelijat kuulisivat hänen elokventin kannustuksensa.

Olen valitettavan tietoinen siitä, että minun täytyy jakaa olemassaoloni muiden ihmisten kanssa,
mutta en ymmärrä, miksi suuren enemmistön ihmisistä täytyy käyttäytyä kuin imbesillit.
Nähdessäni - tai kuullessani - jotain sellaista, ymmärrän,
miksi nyky-yhteiskuntamme on täynnä täysin tarpeettomia ongelmia.
Kärsittyäni aikani naapurini elämöinnistä yritin kerätä sympatiaa Tuulialta,
mutta hän kertoi minulle jotain niin pöyristyttävää, että unohdin omat painajaisnaapurini heti:
Tuulian naapuriasunnossa laulettiin saksankielistä versiota "Jos sul lysti on..."-laulusta
sekä uskonnollisia hymnejä, luonnollisesti myös saksankielisinä versioina.
Olen sanaton.

Torstaina, etsiessäni hienohkoja vaatteita huonosta vaateliikkeestä Porista,
törmäsin kodittomaan naiseen, joka kertoi minulle, että hänellä on nälkä.
Nauroin hänelle ja söin donitsin.
Tavallaan olen tämän vuosituhannen Jeesus, sillä annoin hänen katsoa minua syödessäni.
Niin.

Saman päivän illalla katsoin kauhulla Euroviisujen semifinaalia.
Hienoa, että jo semifinaalin alkunumeroon oltiin mahdutettu hanurinsoittoa,
Kalevala-aiheisia tanhuja sekä pelottavia friikkejä - kaikkea sitä, mikä tekee Suomesta Suomen.

Perjantaina, vietettyäni tuskaisen pitkän iltapäivän isäni kanssa muistellen menneitä
ja pilkaten puolikasta isosiskoani, katsoin Sallan kanssa kaksi elokuvaa pikakelauksella.
Teimme myös pannukakkuja.

Lauantaina järjestin pienimuotoiset Euroviisupippalot,
joihin saapui ruhtinaalliset kaksi henkilöä.
Aloitimme katsomalla viime vuoden viisut ja tämän vuoden viisut,
pelaten samalla juomapeliä, jossa piti juoda konjakkia mm. aina silloin,
kun jollain esiintyjällä oli glitteriä, tuulikone tai unelma maailmanrauhasta.
Lopulta päädyin Nooran ja Sallan kanssa Onnelaan, jossa tapasin pelottavan punaisen miehen,
joka puhui minulle käsikaasuista irvokkaalla äänensävyllä.
Niin, en minäkään tiedä.
Tanssittuamme saippuaoopperatähden kanssa
suuntasin Nooran kanssa turkkilaisravintolan kautta kotiin.
Valitettavasti en voinut enää mennä nukkumaan, sillä aurinko oli jo noussut
ja linnut lauloivat makuuhuoneeni ikkunan ulkopuolella.
Vihaan lintuja, mutta olen silti harkinnut linnun hankkimista.
Se on elämäni suurin dikotomia.

Sunnuntaina vietin erittäin yksinäisen äitienpäivän,
sillä äitini karkasi edellisenä päivänä Kreikkaan.

Seuraavat surkeat päivät makasin kotona poistumatta kertaakaan,
katsoen Marilyn Monroe -elokuvia ja kummastellen toffeen makuista purukumia.
Torstaina, huomattuani, että olin maannut kotona lähes viikon,
lähdin yölliselle kävelylle Vanhan Rauman ympäristöön.
Juuri kyllästyessäni kävelemiseen viereeni pysähtyi auto,
jonka ikkunasta roikkui ulos pää, joka puhui minulle.
Loppuillan vietin siis Nooran ja Heidin kanssa.