IRC-Galleria

No niin, nyt on sitten maaliskuu.
Olemme taas päivän lähempänä kesää.
En jaksaisi ollenkaan odottaa sitä hetkeä, kun voi rohkeasti juosta Espan puistossa
iloisena ja alasti ilman että varpaat jäätyvät. Niin.

Mun pitäisi olla tällä hetkellä Helsingin yössä nauttimassa elämän hienoimmista antimista,
mutta ei - minäpä istun kotona yksin ja katson Jodie Fosterin lentokone-elokuvaa.
Ja varvastakin sattuu kun menin lyömään sen Pekka-Anteroon.
Tämä on kyllä taas yksi niitä päiviä kun ei mikään meinaa onnistua.

Ja rehellisesti sanottuna, hieman kyllä harmitti aamulla klo 16.00 kun heräsin ja huomasin,
että teknisistä ongelmista johtuen joudun siirtämään Helsingin matkaani päivällä eteenpäin.
Huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä aikaisin liikenteeseen.
Pyytäisin silti niitä ihmisiä, jotka odottavat minua Helsingissä, ymmärtämään,
että minun aikakäsitykseni saattaa ajoittain olla kohtuuttomankin relatiivinen.

Tavallaan on kyllä todella hyvä juttu että jäin vielä täksi päiväksi Raumalle,
koska olen saanut hirveän paljon aikaan tämän päivän aikana.
Herättyäni lähdin oikein suloisen näköisenä (kuten aina) tallustelemaan Rauman kiihkeää keskustaa kohti. Siinä kävellessäni ehdin myös pohtia Renee Zellwegerin nenän olemassaolon syytä.
En päässyt mihinkään järkevään lopputulokseen pohdinnoissani.

Siitä saankin loistavan aasinsillan takaisin tähän hetkeen, tähän elokuvaan, ja uusimpiin pohdintoihini: Onko mahdollista ikävöidä sellaisia ihmisiä, joita ei ole koskaan edes tavannut?
Ehkä, ehkä ei.