IRC-Galleria

Heipä hei. elämä se jaksaa yhä yllättää. iloa ja riemua riittänee vielä pitkään. tänään kirjoitan vain lyhyesti, sillä pikku-jounia vituttaa.
Viikonloppuna uudenkarheasta kännykästäni pääsi loppumaan akku. aluksi se vaikutti vain hyvin mitättömältä harmilta. kyllähän sitä tietenkin muutamia tunteja selviäisi ilman kännykkää. naurettava ajatus että minulla olisi kännykkäriippuvaisuus. mutta kotiin laturin ääreen päästyäni ongelmat alkoivat todella kasautua; olin luvannut soittaa puhelun vielä samana iltana. mutta niinhän siinä tietenkin kävi, että hyvä onneni ei riittänyt niin pitkälle.
Avasin kännykkäni iloisesti hihkuen (ilta oli siihen asti mennyt hyvin) ja näppäilin tutun pin-koodini. tämän jälkeen kaikki alkoikin näyttää vähemmän valoisalta, sillä tavallisen taustakuvani sijasta kännykkä alkoikin vaatia puhelimen lukon koodia. hämmästyin niin että olin vähällä imaista peruukkini nenän kautta kurkkuuni. (kuvainnoillisesti). no perkele, enhän minä mitään puhelimen lukon koodia ole asettanut. tietenkin hädissäni kokeilin kaikkia mahdollisia ja mahdottomia koodeja, mutta voitte varmaan itsekin arvata kuinka siinä sitten kävikään. voin vain kuvitella miten joku pikkurunkkari nauraa lattialla vahingoniloisesti kippurassa. kuole kouristuksiisi.
Hauskinta kaikessa on se että kännykkän saa auki vain nöyristelemällä jäälleenmyyntipisteessä... huomenna siis pelastamaan jonkun elämään tylsistyneen myyntitykin päivä... lyhyesti kirjoittaminen epäonnistui jo heti puolessa välissä. mutta saan sen varmaan anteeksi jos jaksoitte lukea näin pitkälle. hyvää yötä. uskaltakaa nauraa itsellenne, niin minäkin nauran teille.

On aivan pakko kirjoittaa jotain. tänään on koko päivän mielessäni jokin varoittanut, että tämä päivä ei tule menemään taaskaan ihan nappiin. onneksi olen vannonut olevani selvinpäin. yksi huoli vähemmän. Silti tiedän tänään tekeväni vielä jotakin erittäin typerää. ihan vain jotta pääsisin huomaamaan miten ihminen pystyy aina uudestaan yllättämään tyhmyydellään.
Päivän viimeiset tunnit. enää ei ole aikaa mihinkään suureen virheeseen. toiveajattelua. Murphyn lakia ei koskaan pidä aliarvioida. siitä puheenollen. sain taas todeta miten totta se onkaan, että oma jono kulkee aina hitaimmin. olin eilen kaupassa ostamassa batteryä. suurin virhe oli valita se lyhin ja ruhkattomimman näköinen jono, sillä sain todeta että edessäni oleva mukavan näköinen nainen olikin pistänyt miehensä hakemaan ostoskorillisen verran unohtuneita tavaroita. siinä sitä saikin taas katsoa viereisten jonojen virneistä että myötätuntoa ei täällä anneta.
Ei elämää kestä selvinpäin. taidan linnoittautua sängyn nurkkaan peittoon kääriytyneenä. heipä.

--

Olisihan se pitänyt arvata. niin mukavaa kun sitä olikin kotona niin annoin _taas_ suostutella itseni kuskiksi. ja ei, ei se vieläkään ollut hauskaa. kelikin oli vallan mainio itsemurhayritykselle. mitä tästä opimme? minä en ilmeisesti oppinut viimekerrastakaan, joten miten tämä tekisi poikkeuksen... pääsin sentään vihdoinkin takaisin kotiin. ilmeisesti vain odottaakseni seuraavaa soittoa...
Lainatakseni erästä kappaletta: 'elämä se vaan on kakkaa, joka ei koskaan lakkaa'. näillä näkymin öitä, niille jotka sen ansaitsevat. tyhmyydestä sakotetaan. ja jada jada...

Hei taas. ehditte jo varmaan toivoa että tämä ei enää jatkuisi. ja paskat. Täällä sitä taas ollaan. viikonloppu on mennyt ja uusi viikko alkanut. erittäin sekava viikonloppu.
Ensimmäinen oikeasti selvän päivän auringonsäde pilkistää avoimesta ikkunasta suoraan silmääni. kusipää. saa pettyä jos toivoi tuottavansa päänsäryn.
Perjantai oli vähintäänkin mielenkiintoinen kokemus. olin matkalla helsinkiin saunomaan, erääseen hyvinkin viihtyisään sörkän saunaan jossa kaikki spurgut pesivät. pasilassa kuitenkin päätimme kuskin selvänä pysymisen kannalta olevan paras jos menisimmekin vain takaisin vihtiin alkon notkuvien hyllyjen kautta. tästä ei tietenkään seurannut mitään hyvää, vaikka pysyttelimmekin melkein selvänä. (jos muistan oikein).
Seuraavana päivänä menin suostumaan kuskiksi. perusvirhe. ja hämmästyksekseni huomasin että tämähän on ihan perseestä. tästä ei sen enempää.
Maanantaina oli kaksi ihanaa tenttiä, jotka menivät ihan päin helvettiä. niinpä päätin olla juomatta. mutta olisihan sen pitänyt arvata olevan vain kuvittelua, sillä jostain syystä annoin ilmaisen viinan houkutella itseni sörnäisiin ja siinä sitä taas oltiin. erittäin tuottoisat 7 päivää. tähän kaikkeen hauskuuteen sitä onkin jo mennyt lähes kaikki kuukauden tulot ja laskut odottavat avaamattomina pöydän päällä.
Tässä kaikki. poistun paikalta luottaen maksua odottavien hyväntahtoisuuteen. olkaa ihmisiksi

26.10. Taas uusi päivä. aamu alkaa kahden aikoihin. herätessäni huomaan haistelevani tupakalle ja vanhalle viinalle miedosti tuoksahtavaa tyynyä. ei suotta elämys.
Elämä hymyilee vahingoniloisesti kun käännän kylkeäni ja voihkaisen. 'ei äkkinäisiä liikkeitä muutamaan tuntiin', totean synkästi. tuntuu kuin ilkeä pieni kääpiö rummuttaisi ohimoitani pääni sisällä. taisi perkele paskoa suuhuni matkallaan ylös. 'ei minulle tapahdu tällaista', ajattelen tuijottaessani kaakeloitua seinää. inspiroiva alku tenttilomalle.
Illemmalla päässäni kehittyy ideoiden äiti ja hyppään bussiin matkatakseni paikkaan, missä opiskelijan ei tarvitse koskaan nähdä nälkää, vain lähteäkseni seuraavana päivänä takaisin tuopin ääreen.
Olen taas yhden päivän osalta puhunut liikaa. olen kyllästynyt puhumaan itsestäni. puhukaa te välillä minusta. mikä ajaa ihmisen tekemään tällaista? hullu tiesin olevani, mutta että tyhmäkin vielä... pitäkää hauskaa. niin minäkin

No niin. kaikkihan alkoi siitä kun minua potkittiin päähän pienenä. siitä johtuen, tai jostain muusta vähintäänkin yhtä epäilyttävästä syystä päädyin kirjoittamaan päiväkirjaa tänne, ah, niin ihanaan irc-galleriaan.
En ole mitään tällaista koskaan ennen harrastanut.
(ikävää että niin piti tapahtua juuri nyt).
Täällä minä siis opiskelijaboksissani oleilen ja syön viikonloppuna vanhemmiltani puhaltamia ruokia. ja minulla menee ihan hyvin. kiitos kysymästä.
Tänään päässäni taisi napsahtaa jokin, sillä pääsin kouluun luennolle jo kahdeksaksi ja ikäväkseni huomaan kirjoittavani päiväkirjaa; kaikkea sitä keksiikin välttääksen tenttiin lukemisen. (laitoin edelliseen lauseeseen puolipisteen ihan vain näyttääkseni fiksummalta kuin paperit kertovat.)
Tämä saa jo riittää tältä illalta. minusta voisi tulla hyvä kansanedustaja, sillä kirjoituksen määrään nähden kerroin hyvin vähän mitään ja silti tein itseni naurunalaiseksi. hei hei.